Mulla on täällä kaksi hyvin onnellista länderiä. Lauantaina käytiin matkaseuran kanssa Kipalassa hakemassa Kuje ja rapsuttelemassa pentuja. Pikkuipanat oli kasvaneet. Ne näytti jo ihan koirilta ja puolella oli partakin alkanut kasvamaan. Ne oli just siinä kaikkein söpöimmässä vaiheessa ennenkuin niistä tulee ihan kauheita riiviöitä. Vähän siellä jo pari pureskeli käsiä.
Kuje lähti iloisin mielin mun mukaan ja jätti pennut kasvamaan viel muutamaksi viikoksi ennen kuin kukin matkailee omaan uuteen kotiinsa. En ollu ihan varma, että kuinka Ama suhtautuu uuteen äitikoiraan kun se tulee takas. Tarkoitus oli silleen vaivihkaa käyttää tytöt lenkillä ja palata sit sisälle. Amanda säntäs heti ulos päästyään nuolemaan parkkipaikalla odottavan Kujeen silmät eikä ois meinannu nahoissaan pysyä kun se oli niin iloinen. Lenkkikin meni niin, että Aa putsasi Kujeen silmiä ja korvia ja tutki peräpäätä ja huiskutti hännällään niin kovaa, että kumma ettei se irronnu. Sisällä ne meni sängylle vierekkäin nukkumaan. On ne vaan aika pari.
maanantai, heinäkuu 06, 2009
keskiviikko, heinäkuu 01, 2009
Käskyt myöhässä, ohjaus myöhässä
Aman kanssa viimeisimpien treenien teemana on ollut ohjaajan myöhässä tulevat käskyt. Viime viikon treeneissä meillä oli vieraileva koutsi ja saatiin oikein tehotreeniä käskytyksen oikea-aikaisuudesta. Tuli tarpeeseen. Oli ihan huippukivaa! Viilaamalla viilattiin muutamalla hypyllä, että missä vaiheessa piti aloittaa valssi ja koska käskyttää.
Millähän saisi kaikki jutut vielä pysymään mielessä? Erityisesti sen, että ei ajattelisi vaan sitä edessä olevaa estettä vaan pitäis muistaa mitä aikoo tehdä seuraavalla ja tää kaikki pitäis kertoa koirallekin ajoissa. Vastaisen käden käyttöä ois myös hyvä opetella.
Lisäksi Ama yllätti mut ihan totaalisesti hakemalla itse kepit. Siis en todellakaan ollut uskoa silmiäni kun näin miten nätisti se haki ekan keppivälin ja pujotteli joka kerran oikein. Eihän ne nopeat olleet mutta ehkä ripeähköt. Mä olin niin ylpeä mun keppiongelmaisesta.
* * *
Tänään sit otettiin Agirodun tän vuoden julkirata. Kivan oloinen oli. A:n tilalle vaihdettiin keinu. Mulla suurin ongelma oli kepit. Oikein nätti nolla alla ja sit kepeiltä vitonen. Aikas tyypillinen ratasuoritus siis.
Me otettiin rata ensin kahdessa pätkässä ja lopuksi koko rata. Hiottiin taas sitä kuinka käskyt pitäis tulla ajoissa. Ihanasti viilattiin kunnes sain kohtuullisen suorituksen. Mun alkuperäinen ohjaussuunnitelma oli aika huono mutta kun sinne muutettiin vähän takaaleikkauksia niin siitä tuli aikas makee suoritus sinne kepille asti.
Kepit ei sujunu oikein mitenkään päin. Ehkä noin 30% keppien suorituksesta meni oikein. Joko Ama hakeutu toiseen keppiväliin tai sitten jätti ekan kepin jälkeen pujottelun kesken. Tosin koutsilta tuli hyvä huomio siitä, että Ama käsittää kepit kaksi osaisisena suorituksena. Kepit tarkoittaa ekaan väliin menoa ja sit mene-mene-mene tarkoittaa pujottelun jatkamista siitä eteenpäin ja nää pitäis sanoa oikeaan aikaan oikeassa kohdassa.
Toinen mikä meillä vähän takkus oli puomi. Vedätin vähän liikaa ja Ama ensin juoksi puomin läpi ja toisella kerralla sit vetäsi lentäen alastulon ohi. Se mistä oon tyytyväinen niin ensinnäkään se ei loukannut itseään ja toiseksi ei myöskään hätkähtäny sitä lentoa vaan teki sen jälkeen mallikkaan suorituksen.
Noi kepit nyt vähän harmittaa mutta muuten oon ihan tyytyväinen. Taas tuli opittua lisää ja kivaa oli. Ehkä näillä eväillä uskaltautuu viikon päästä kahteen starttiin.
Millähän saisi kaikki jutut vielä pysymään mielessä? Erityisesti sen, että ei ajattelisi vaan sitä edessä olevaa estettä vaan pitäis muistaa mitä aikoo tehdä seuraavalla ja tää kaikki pitäis kertoa koirallekin ajoissa. Vastaisen käden käyttöä ois myös hyvä opetella.
Lisäksi Ama yllätti mut ihan totaalisesti hakemalla itse kepit. Siis en todellakaan ollut uskoa silmiäni kun näin miten nätisti se haki ekan keppivälin ja pujotteli joka kerran oikein. Eihän ne nopeat olleet mutta ehkä ripeähköt. Mä olin niin ylpeä mun keppiongelmaisesta.
* * *
Tänään sit otettiin Agirodun tän vuoden julkirata. Kivan oloinen oli. A:n tilalle vaihdettiin keinu. Mulla suurin ongelma oli kepit. Oikein nätti nolla alla ja sit kepeiltä vitonen. Aikas tyypillinen ratasuoritus siis.
Me otettiin rata ensin kahdessa pätkässä ja lopuksi koko rata. Hiottiin taas sitä kuinka käskyt pitäis tulla ajoissa. Ihanasti viilattiin kunnes sain kohtuullisen suorituksen. Mun alkuperäinen ohjaussuunnitelma oli aika huono mutta kun sinne muutettiin vähän takaaleikkauksia niin siitä tuli aikas makee suoritus sinne kepille asti.
Kepit ei sujunu oikein mitenkään päin. Ehkä noin 30% keppien suorituksesta meni oikein. Joko Ama hakeutu toiseen keppiväliin tai sitten jätti ekan kepin jälkeen pujottelun kesken. Tosin koutsilta tuli hyvä huomio siitä, että Ama käsittää kepit kaksi osaisisena suorituksena. Kepit tarkoittaa ekaan väliin menoa ja sit mene-mene-mene tarkoittaa pujottelun jatkamista siitä eteenpäin ja nää pitäis sanoa oikeaan aikaan oikeassa kohdassa.
Toinen mikä meillä vähän takkus oli puomi. Vedätin vähän liikaa ja Ama ensin juoksi puomin läpi ja toisella kerralla sit vetäsi lentäen alastulon ohi. Se mistä oon tyytyväinen niin ensinnäkään se ei loukannut itseään ja toiseksi ei myöskään hätkähtäny sitä lentoa vaan teki sen jälkeen mallikkaan suorituksen.
Noi kepit nyt vähän harmittaa mutta muuten oon ihan tyytyväinen. Taas tuli opittua lisää ja kivaa oli. Ehkä näillä eväillä uskaltautuu viikon päästä kahteen starttiin.
Iren kehitystä
Me ollaan nyt lainakoirailtu muutaman treenin verran. Lelusta on luovuttu tällä hetkellä kokonaan sen jälkeen kun todettiin, että Ire menee ihan liian kierroksille. Se ei nää eikä kuule mitään ja yrittää vaan saada lelun itselleen. Namit on onneksi maistuneet, joten mennään sitten niiden avulla.
Kontakteista on harjoiteltu vain matalaa A:ta. Olen ottanut vielä hihnan kanssa, vaikka Ire pysähtyykin tosi hyvin. Se on selvästi hoksannut että takajalat jää kontaktille. Ylösmenokontakti sen sijaan saattaa tulla ongelmaksi jossain vaiheessa. Keppejä ollaan vähän kokeiltu, mutta en ole vielä oikein varma miten ne opettaisin. Pussi menee sujuvasti. Putkeen Ire hakee paremmin kuin Ama ja vaikeammista kulmista.
Viime treeneissä harjoiteltiin hyppytekniikkaa. Tosi hyvä harjoitus ja tuli meille tarpeeseen. Irellä on paha tapa vaan sännätä eteenpäin, keskittymättä hyppäämiseen. Näitä pitää ottaa uudemmankin kerran.
Pikkuhiljaa mulla alkaa koira tuntumaan tutummalta ja pysymään vähän paremmin käsissä. V on ollu parina viime kertana mukana. Lohdullista kyllä Ire on siitä huolimatta jaksanut keskittyä tekemään mun kanssa eikä vaan säntää isukin luo. Mä oon aika pehmo ohjaaja ja Iren kanssa ois hyvä olla topakampi. Kyl länderit on mun käteen niin paljon helpompia ohjattavia, mutta halusinkin haastetta kesään. On mielenkiintoista kun ei voikaan tehdä "niin ku oon aina tehny". Yhtä kaikki fiilis on hyvä ja paranee kerta kerralta.
Kontakteista on harjoiteltu vain matalaa A:ta. Olen ottanut vielä hihnan kanssa, vaikka Ire pysähtyykin tosi hyvin. Se on selvästi hoksannut että takajalat jää kontaktille. Ylösmenokontakti sen sijaan saattaa tulla ongelmaksi jossain vaiheessa. Keppejä ollaan vähän kokeiltu, mutta en ole vielä oikein varma miten ne opettaisin. Pussi menee sujuvasti. Putkeen Ire hakee paremmin kuin Ama ja vaikeammista kulmista.
Viime treeneissä harjoiteltiin hyppytekniikkaa. Tosi hyvä harjoitus ja tuli meille tarpeeseen. Irellä on paha tapa vaan sännätä eteenpäin, keskittymättä hyppäämiseen. Näitä pitää ottaa uudemmankin kerran.
Pikkuhiljaa mulla alkaa koira tuntumaan tutummalta ja pysymään vähän paremmin käsissä. V on ollu parina viime kertana mukana. Lohdullista kyllä Ire on siitä huolimatta jaksanut keskittyä tekemään mun kanssa eikä vaan säntää isukin luo. Mä oon aika pehmo ohjaaja ja Iren kanssa ois hyvä olla topakampi. Kyl länderit on mun käteen niin paljon helpompia ohjattavia, mutta halusinkin haastetta kesään. On mielenkiintoista kun ei voikaan tehdä "niin ku oon aina tehny". Yhtä kaikki fiilis on hyvä ja paranee kerta kerralta.
maanantai, kesäkuu 22, 2009
Juhannuksen viettoa
Juhannus oli mukava. Hyvää seuraa ja vipeltäviä pentuja. Mitä sitä muuta tartteekaan? Amalla ja Leelalla oli tylsää, sillä ne viettivät jussin pääasiassa kahdestaan vaikka olivatkin matkassa mukana. Eipä niitä uskaltanut päästää oikein muun joukon matkaan kun koirat reagoivat vähän erilailla silloin kun talossa on pentuja. Ei uskaltanut päästää edes Kujeen kanssa yhteen, vaikka se kuulemma onkin vähän rauhoittunut sitten alkuaikojen.
Kuje on kyllä aika teinimamma. Sillä on vähän kaikkia hassuja päähän pistoja ja se on ihan ylihuolehtivainen. Pennut on melkoisia syöttöpossuja. Ne liikkuivat silti aika vinhaa vauhtia ulkona ja telmivät iloisesti. Oli kiva nähdä kuinka Kujekin vähän leikki lasten kanssa.
Kuje on kyllä aika teinimamma. Sillä on vähän kaikkia hassuja päähän pistoja ja se on ihan ylihuolehtivainen. Pennut on melkoisia syöttöpossuja. Ne liikkuivat silti aika vinhaa vauhtia ulkona ja telmivät iloisesti. Oli kiva nähdä kuinka Kujekin vähän leikki lasten kanssa.
lauantai, kesäkuu 20, 2009
Juhannuslapsoset
Kuiskiksen lapset senkun kasvaa. Tänään on seikkailtu ulkona useampaankin otteeseen. Tässä jokaisesta pennusta kuva.
Kuvassa Jäärä
Kuvassa Jippo
Kuvassa Järkäle
Kuvassa Juju
Kuvassa Jekku
Kuvassa Jäärä
Kuvassa Jippo
Kuvassa Järkäle
Kuvassa Juju
Kuvassa Jekku
sunnuntai, kesäkuu 14, 2009
Nopeat treenit
Käytiin eilen ottamassa pienet treenit kentällä. Muisku matkusti Ruotsiin ja mulla on Leela hoidossa. Otin sen sit mukaan Aman kanssa ja sain myös lainakoira Iren omistajineen matkaan.
Leelan kanssa ei otettu kun iloista putkea. Löllis treenaa muiskun kanssa ja viime treeneissä oli putki vähän tökkinyt. Odotin, että Leela alkoi käymään vähän kierroksilla toisten ensin treenatessa sit otettiin pari putkeenmenoa josta ihana nakkipalkka ja pois ennen kuin vire hävis. Omatoimisesti tyttö kävi suorittamassa medi-korkeudella olevia hyppyjä ja keinun. Otin keinun uudestaan ja palkkasin kontaktilla. Leelalla oli kokoajan hyvä vire ja homma toimi.
Ire meni pääasiassa omistajansa kanssa. Otettiin irtoamista ja hyppy-putki suoraa. Ai että se irtos ihanasti putkeen. Ire ei vielä hae hypyille, mutta putkeen kyllä. Se on aikas makee otus, ei muuta voi sanoa.
Amandan kanssa sit otettiin ratapätkää ja eritysesti keppejä. Neiti kävi kierroksilla. Siis todella kierroksilla. Se pomppi ja kiskoi mua hihasta. Ei meinannut lähdössä istua ollenkaan ja lähti ku tykki. Pujottelu oli nopea. Noin nopeesti ei varmaan vielä koskaan olla sitä tehty. Ja se haki sinne! Ihan mieletöntä. Mä sain pinkoa niin kovaa ku kintuista lähti. Ai että oli kivaa.
Amanda on tässä muutamassa viikossa muuttunu niin paljon. Vauhti on tuplaantunu, se irtoo esteille, jotenkin se on niin itsevarma ja innokas. Se ei meinaa pysyä nahoissaan ennen rataa ja radalla siitä paistaa riemu. En tiedä onko tähän nyt vaikuttanu Kujeen poissaolo vai se että oon alkanut treenaan Ireä. Varmaan molemmat. Kun Kuje on Kipalassa, niin keskityn paremmin Amandaan. Täähän oli tarkotuskin. Sit toisaalta kun teen jotain Iren kanssa niin Ama on niiiiiin kateellinen. Se haluaa kiihkeästi huomiota itselleen ja kun saa sitä niin se haluaa tehdä kaiken, kaiken, kaiken. Ama ei oo koskaan ollu Kujeen treenamiseen noin mustis, eikä se välitä myöskään Leelan kanssa puuhailusta.
Ah, niin uskomattoman hyvänmielen treenit. Lisää tällaisia kiitos.
Leelan kanssa ei otettu kun iloista putkea. Löllis treenaa muiskun kanssa ja viime treeneissä oli putki vähän tökkinyt. Odotin, että Leela alkoi käymään vähän kierroksilla toisten ensin treenatessa sit otettiin pari putkeenmenoa josta ihana nakkipalkka ja pois ennen kuin vire hävis. Omatoimisesti tyttö kävi suorittamassa medi-korkeudella olevia hyppyjä ja keinun. Otin keinun uudestaan ja palkkasin kontaktilla. Leelalla oli kokoajan hyvä vire ja homma toimi.
Ire meni pääasiassa omistajansa kanssa. Otettiin irtoamista ja hyppy-putki suoraa. Ai että se irtos ihanasti putkeen. Ire ei vielä hae hypyille, mutta putkeen kyllä. Se on aikas makee otus, ei muuta voi sanoa.
Amandan kanssa sit otettiin ratapätkää ja eritysesti keppejä. Neiti kävi kierroksilla. Siis todella kierroksilla. Se pomppi ja kiskoi mua hihasta. Ei meinannut lähdössä istua ollenkaan ja lähti ku tykki. Pujottelu oli nopea. Noin nopeesti ei varmaan vielä koskaan olla sitä tehty. Ja se haki sinne! Ihan mieletöntä. Mä sain pinkoa niin kovaa ku kintuista lähti. Ai että oli kivaa.
Amanda on tässä muutamassa viikossa muuttunu niin paljon. Vauhti on tuplaantunu, se irtoo esteille, jotenkin se on niin itsevarma ja innokas. Se ei meinaa pysyä nahoissaan ennen rataa ja radalla siitä paistaa riemu. En tiedä onko tähän nyt vaikuttanu Kujeen poissaolo vai se että oon alkanut treenaan Ireä. Varmaan molemmat. Kun Kuje on Kipalassa, niin keskityn paremmin Amandaan. Täähän oli tarkotuskin. Sit toisaalta kun teen jotain Iren kanssa niin Ama on niiiiiin kateellinen. Se haluaa kiihkeästi huomiota itselleen ja kun saa sitä niin se haluaa tehdä kaiken, kaiken, kaiken. Ama ei oo koskaan ollu Kujeen treenamiseen noin mustis, eikä se välitä myöskään Leelan kanssa puuhailusta.
Ah, niin uskomattoman hyvänmielen treenit. Lisää tällaisia kiitos.
sunnuntai, kesäkuu 07, 2009
Kivat kepit
Käytiin nautiskelemassa Aman kanssa pari starttia aurinkoisessa Sorsapuistossa. Kun päästiin kisapaikalle niin siellä oli jo muutama ykkösluokkalainen tuttu saanut nousunollat. Onnittelut vielä kaikille. Samoin onnittelut Veeralle ja Jaffalle, joiden hieno nollarata ehdittiin nähdä. Tosi kivan näköistä menoa :)
Oli jotenkin alusta asti hyvä fiilis. Alkaa varmaan pikkuhiljaa helpottaa paniikki noususta, koska tälläkin kertaa onnistuin nauttimaan menosta enkä vain pureskellut kauhuissani kynsiä. Kakkosen radat ei myöskään synnytä sellaista kauhua kun alkuun. Tänäänkin varsinkin toinen rata oli meille tosi kinkkinen, mutta ei silti tullut oloa, että se olisi ihan mahdoton.
Ensimmäinen rata oli hyppis. Tuomarina Johanna Wüthrich. Rata oli kiva, ei mikään mahdottoman vaikea. Ihanneaika tuntui aika tiukalta (42s). Me kerättiin Aman kanssa kaksi kieltoa. Ensimmäinen tuli putkelta kun sain sen kiskaistua jotenkin siitä pois, vaikka oli niin nätisti irtoamassa sinne. Ehkä ennakoin vähän tulevaa rengasta ja keppejä. Kuulemma sanoin hyvä ja Ama kuittasi sen niin, ettei estettä suoritetakaan. Mutta kepeille tultiin hienosti ja ne meni ihan virheettömästi. Jee! Hyvä Ama! Tällä kertaa osasin minäkin pitää selän suorana.
Toinen kielto tuli toiseksi viimeisellä hypyllä, kun söhlin ja Ama ohitti esteen. Khadesta kiellosta ja hitaista kepeistä (vaikka meille kohtullisen nopeat olivatkin) huolimatta ehdittiin ihanneaikaan. Mä olin niin iloinen onnistuneista kepeistä ja nopeasta menosta, että ihan voitolta maistui.
Toinen rata oli Risse Koposen agilityrata. Rata oli vaikea, mutta aikaa sen suorittamiseen oli annettu hyvin. Ajattelin, että joudun pulaan jo heti alussa, mutta meillä menikin hyvin kepeille asti. Kepit meni oikein ja olin sitten niistä niin tyytyväinen, että vaikeaan putken kulmaan ohjaaminen ei onnistunut sen jälkeen. Kielto putkelta. Sen jälkeen tein tosi tyhmän mokan ja käskytin A:n hypyksi. Mikä ihmeen ajatus sekin oli? Amanda loiskautti kontaktilta toiselle. Otti nätisti molemmat, mutta silti. Sen jälkeen mulla taas vähän sekos ajatus ja en sit pysyny yhtään mukana. Seurauksena kielto aidalta. Kiellon jälkeen onnistuin taas kokoamaan itseni ja loppu rata oli kiva sujuvaa.
Taas huomasi hyvin tässä tokassa radasssa, että homma leviää käsiin, kun mun keskittyminen herpaantuu. Mutta olen tosi tyytyväinen silti menoon. Oon paljon rennompi nykyään ja se näkyy Amandasssa sit vauhtina. Erityisesti hyppyrata oli hyvä. Nyt vaan lisää treeniä, että onnistun ohjaamaan jossain vaiheessa ilman kämmejä. Vähään aikaan ei ookaan kisoja, vaikka mieli tekis päästä radalle.
Oli jotenkin alusta asti hyvä fiilis. Alkaa varmaan pikkuhiljaa helpottaa paniikki noususta, koska tälläkin kertaa onnistuin nauttimaan menosta enkä vain pureskellut kauhuissani kynsiä. Kakkosen radat ei myöskään synnytä sellaista kauhua kun alkuun. Tänäänkin varsinkin toinen rata oli meille tosi kinkkinen, mutta ei silti tullut oloa, että se olisi ihan mahdoton.
Ensimmäinen rata oli hyppis. Tuomarina Johanna Wüthrich. Rata oli kiva, ei mikään mahdottoman vaikea. Ihanneaika tuntui aika tiukalta (42s). Me kerättiin Aman kanssa kaksi kieltoa. Ensimmäinen tuli putkelta kun sain sen kiskaistua jotenkin siitä pois, vaikka oli niin nätisti irtoamassa sinne. Ehkä ennakoin vähän tulevaa rengasta ja keppejä. Kuulemma sanoin hyvä ja Ama kuittasi sen niin, ettei estettä suoritetakaan. Mutta kepeille tultiin hienosti ja ne meni ihan virheettömästi. Jee! Hyvä Ama! Tällä kertaa osasin minäkin pitää selän suorana.
Toinen kielto tuli toiseksi viimeisellä hypyllä, kun söhlin ja Ama ohitti esteen. Khadesta kiellosta ja hitaista kepeistä (vaikka meille kohtullisen nopeat olivatkin) huolimatta ehdittiin ihanneaikaan. Mä olin niin iloinen onnistuneista kepeistä ja nopeasta menosta, että ihan voitolta maistui.
Toinen rata oli Risse Koposen agilityrata. Rata oli vaikea, mutta aikaa sen suorittamiseen oli annettu hyvin. Ajattelin, että joudun pulaan jo heti alussa, mutta meillä menikin hyvin kepeille asti. Kepit meni oikein ja olin sitten niistä niin tyytyväinen, että vaikeaan putken kulmaan ohjaaminen ei onnistunut sen jälkeen. Kielto putkelta. Sen jälkeen tein tosi tyhmän mokan ja käskytin A:n hypyksi. Mikä ihmeen ajatus sekin oli? Amanda loiskautti kontaktilta toiselle. Otti nätisti molemmat, mutta silti. Sen jälkeen mulla taas vähän sekos ajatus ja en sit pysyny yhtään mukana. Seurauksena kielto aidalta. Kiellon jälkeen onnistuin taas kokoamaan itseni ja loppu rata oli kiva sujuvaa.
Taas huomasi hyvin tässä tokassa radasssa, että homma leviää käsiin, kun mun keskittyminen herpaantuu. Mutta olen tosi tyytyväinen silti menoon. Oon paljon rennompi nykyään ja se näkyy Amandasssa sit vauhtina. Erityisesti hyppyrata oli hyvä. Nyt vaan lisää treeniä, että onnistun ohjaamaan jossain vaiheessa ilman kämmejä. Vähään aikaan ei ookaan kisoja, vaikka mieli tekis päästä radalle.
torstai, kesäkuu 04, 2009
Pari sateista starttia
Viime viikolla aika meni pentuen kanssa puuhatessa ja tämän viikon alku töissä ja nukkuessa. Sen muutaman kerran kun koirien kanssa jotain puuhailin niin Ama ei ollut se jota aktivoitiin. Neiti olikin siis melkoisen innoissaan päästessään mun matkaan. Ja vielä ihan yksin.
Siinä vaiheessa kun kisat alkoi niin satoi jo ihan kunnolla vettä. Ajattelin, että saapa nähädä kuinka käy, mutta sää näkyi oikeastaan vain siinä, että Ama ei meinannut jäädä lähtöön millään. Sain molemmilla kerroilla ihan tuskasen kauan laittaa sitä istumaan. Se vaan kierteli ja haahuili, mutta lopulta sit läsäytti peppunsa maahan ja pysyi tosi nätisti paikoillaan.
Ekalla radalta tuli vitonen kepeiltä. Amanda sinkos mun eteen putkesta kun olin hitaampi mitä luulin. Mulla meni pasmat ihan sekaisin ja kämmäilin sit kepeille lähetyksen täysin. Paitsi että sain Aman pyöriin hämmentyneenä, törkkäsin sen sit väärään väliinkin. Kepit oli kolmanneksi viimeinen este ja siihen asti meni ihan sujuvasti. Se mistä oon äärimmmäisen positiivisesti yllättyny oli, että Ama meni kastuneen pussin ihan tuosta noin vaan.
Mä tykkäsin kovasti molemmista Huittisen Annen radoista. Amassa oli yllättävän paljon vauhtia ja mulla oli ittellä aika rento fiilis. Vaikka ohjauksellisesti oli paljon puutteita, niin kaiken kaikkiaan tuntuma ja meno oli hyvää. Olen tyytyväinen.
Toinen rata oli hyppis, jossa mokasin taas kepit. Siinä oli alussa kaksi hyppyä ja siitä suoraan kepeille. Ja mä meen kumarteleen Amandan keppien ohi. Tää harmittaa eniten koko päivästä. Ama kuitenkin lopulta pujotteli kepit oikein, vaikka niistä puuttui se into ja puhti mikä ekan radan kepeillä oli. Sen jälkeen koira lähtikin kiitämään ja mä tein parhaani pysyäkseni vaan matkassa.
Lopulta mun myöhässä olo kostautui siinä, etten ehtinyt tarpeeksi ajoissa käskyttään kääntyvää hyppyä ja Ama kiisi sen ohi. Kiersi kuitenkin koko hyppyn ja saatiin vaan kielto vaika mun sohimista jos ois yhtään kattellu niin ois tullu väärinpäin hypätty este ja hylly. Kiellon jälkeen vauhti tuntu vaan kiihtyvän ja mä roikuin hirveän pitkällä jäljessä. Olin ihan varma, että ei millään saada loppurataa kohdilleen kun en ehdi ohjaamaan, mutta Ama yllätti mut ja teki tosi nätin sylkkärin just siinä kohdassa missää piti vaikka en sitä montaa kertaa oo sen kanssa harjotellu enkä missään vaiheessa näin kovassa vauhdissa. Olin niin riemuissani maaliin päästessäni. Mun pieni agihirmu.
Toisella radalla fiilis oli kyllä huima. Mulla ei oo hajuakaan ajasta. Vaikka tuntui, että mentiin kovaa, niin todellisuudessa kepeillä tuhriintui aikaa hirveästi, samoin kieltoon. Kaikista virheistä huolimatta mä vaan niin nautin menosta. Mulla oli tosi rento olo molemmilla radoilla ja saatoi vaan fiilistellä sillä kuinka kivaa agi onkaan. Mulla nyt viimiset viis kisaa on ollu kotikentällä, että rentoutuneempi olo voi johtua siitä. Sunnuntaina sen näkee, että kuinka menee vieraassa paikassa. Mua ei enää kauhistuta kakkosen radat niinkään paljon kuin alussa. Ehkä tää mahdollisimman paljon kisaaminen alkaa auttaa jännitykseen. Ohjaamisessa on paljon puutteita, mutta jos alkuun edes pää pysyis vähän kasassa niin vois sit alkaa hioa paremmin sitä omaa menoakin.
Siinä vaiheessa kun kisat alkoi niin satoi jo ihan kunnolla vettä. Ajattelin, että saapa nähädä kuinka käy, mutta sää näkyi oikeastaan vain siinä, että Ama ei meinannut jäädä lähtöön millään. Sain molemmilla kerroilla ihan tuskasen kauan laittaa sitä istumaan. Se vaan kierteli ja haahuili, mutta lopulta sit läsäytti peppunsa maahan ja pysyi tosi nätisti paikoillaan.
Ekalla radalta tuli vitonen kepeiltä. Amanda sinkos mun eteen putkesta kun olin hitaampi mitä luulin. Mulla meni pasmat ihan sekaisin ja kämmäilin sit kepeille lähetyksen täysin. Paitsi että sain Aman pyöriin hämmentyneenä, törkkäsin sen sit väärään väliinkin. Kepit oli kolmanneksi viimeinen este ja siihen asti meni ihan sujuvasti. Se mistä oon äärimmmäisen positiivisesti yllättyny oli, että Ama meni kastuneen pussin ihan tuosta noin vaan.
Mä tykkäsin kovasti molemmista Huittisen Annen radoista. Amassa oli yllättävän paljon vauhtia ja mulla oli ittellä aika rento fiilis. Vaikka ohjauksellisesti oli paljon puutteita, niin kaiken kaikkiaan tuntuma ja meno oli hyvää. Olen tyytyväinen.
Toinen rata oli hyppis, jossa mokasin taas kepit. Siinä oli alussa kaksi hyppyä ja siitä suoraan kepeille. Ja mä meen kumarteleen Amandan keppien ohi. Tää harmittaa eniten koko päivästä. Ama kuitenkin lopulta pujotteli kepit oikein, vaikka niistä puuttui se into ja puhti mikä ekan radan kepeillä oli. Sen jälkeen koira lähtikin kiitämään ja mä tein parhaani pysyäkseni vaan matkassa.
Lopulta mun myöhässä olo kostautui siinä, etten ehtinyt tarpeeksi ajoissa käskyttään kääntyvää hyppyä ja Ama kiisi sen ohi. Kiersi kuitenkin koko hyppyn ja saatiin vaan kielto vaika mun sohimista jos ois yhtään kattellu niin ois tullu väärinpäin hypätty este ja hylly. Kiellon jälkeen vauhti tuntu vaan kiihtyvän ja mä roikuin hirveän pitkällä jäljessä. Olin ihan varma, että ei millään saada loppurataa kohdilleen kun en ehdi ohjaamaan, mutta Ama yllätti mut ja teki tosi nätin sylkkärin just siinä kohdassa missää piti vaikka en sitä montaa kertaa oo sen kanssa harjotellu enkä missään vaiheessa näin kovassa vauhdissa. Olin niin riemuissani maaliin päästessäni. Mun pieni agihirmu.
Toisella radalla fiilis oli kyllä huima. Mulla ei oo hajuakaan ajasta. Vaikka tuntui, että mentiin kovaa, niin todellisuudessa kepeillä tuhriintui aikaa hirveästi, samoin kieltoon. Kaikista virheistä huolimatta mä vaan niin nautin menosta. Mulla oli tosi rento olo molemmilla radoilla ja saatoi vaan fiilistellä sillä kuinka kivaa agi onkaan. Mulla nyt viimiset viis kisaa on ollu kotikentällä, että rentoutuneempi olo voi johtua siitä. Sunnuntaina sen näkee, että kuinka menee vieraassa paikassa. Mua ei enää kauhistuta kakkosen radat niinkään paljon kuin alussa. Ehkä tää mahdollisimman paljon kisaaminen alkaa auttaa jännitykseen. Ohjaamisessa on paljon puutteita, mutta jos alkuun edes pää pysyis vähän kasassa niin vois sit alkaa hioa paremmin sitä omaa menoakin.
perjantai, toukokuu 29, 2009
Tulevan mietintää
Me leikittiin tänään Kuiskis Kukkaruukun kanssa pihalla pallolla. Mikä on varma tapa saada Kujeen ajatukset irti pennuista? Otetaan pallo ja viskataan. Sillä aikaa kun me leikittiin ulkona, pari sukulaista kurkkasi pentuja. Siis ei tokikaan mun sukulaisia.
Kyllä siinä palloa viskellessä tuli mieleen kuinka kiva Kujeen kanssa onkaan puuhailla. Iski aika hinku agikentille. Se vaan on niin mieletön kun pääsee palkkaan jollain pehmopallolla. Niin kivaa kun Aman kanssa onkin mennä, niin Kuje nyt vaan on noista mun koirista makeempi harrastuspeli.
Kattelin kalenteriakin jo sillä silmällä, että koskas Kuje vapautuu pentujen hoidosta. Voisi lähteä kierteleen muutaman näyttelykehän. Agikisoja en sen kanssa vielä mietikään. Katotaan eka missä kunnossa se on pentujen kasvettua ja aloitetaan sit eka treenaaminen. Keinu oli kesken jo ennen pentuja ja taatusti pitää muistutella muitakin esteitä. Mulla nyt on kuiteskin yks kisakoira, että jos kokeilis sillä pärjätä hetken.
Tässä nyt vielä lopuksi pentupoppoon pääkuvat.
Jippo, suloistakin suloisin länderineito, joka osaa poseerata melkein jokaisessa ottamassani kuvassa. Porukan pikkuisin, mutta kenties myös suloisin.
Järkäle, joka imee niin voimakkaasti, että Kujeen maha vaan hölskyy. Kaikkein isoin ja niin kauniin tummanruskea.
Jekku, jonka seikkailua tänään seurattiin Kujeen kanssa silmä kovana. Kuje olisi halunnut pelastaa lapsen joka uskalsi pesän reunalle, mutta minä vakuutin, että kyllä se takaisin löytää ja niin Jekku löysikin.
Jäärä, ensimmäisenä syntynyt ja sai nimensä siitä, että halusi jo silloin tehdä oman päänsä mukaan. Reipas seikkailija jota saa onkia kaukaakin.
Juju, valkoisin pennuista ja silti tummin naamaltaan. Pentu, jota olen taatusti metsästänyt eniten öisin. Tuntuu, että tyttö on tullut äitiinsä.
Kyllä siinä palloa viskellessä tuli mieleen kuinka kiva Kujeen kanssa onkaan puuhailla. Iski aika hinku agikentille. Se vaan on niin mieletön kun pääsee palkkaan jollain pehmopallolla. Niin kivaa kun Aman kanssa onkin mennä, niin Kuje nyt vaan on noista mun koirista makeempi harrastuspeli.
Kattelin kalenteriakin jo sillä silmällä, että koskas Kuje vapautuu pentujen hoidosta. Voisi lähteä kierteleen muutaman näyttelykehän. Agikisoja en sen kanssa vielä mietikään. Katotaan eka missä kunnossa se on pentujen kasvettua ja aloitetaan sit eka treenaaminen. Keinu oli kesken jo ennen pentuja ja taatusti pitää muistutella muitakin esteitä. Mulla nyt on kuiteskin yks kisakoira, että jos kokeilis sillä pärjätä hetken.
Tässä nyt vielä lopuksi pentupoppoon pääkuvat.
Jippo, suloistakin suloisin länderineito, joka osaa poseerata melkein jokaisessa ottamassani kuvassa. Porukan pikkuisin, mutta kenties myös suloisin.
Järkäle, joka imee niin voimakkaasti, että Kujeen maha vaan hölskyy. Kaikkein isoin ja niin kauniin tummanruskea.
Jekku, jonka seikkailua tänään seurattiin Kujeen kanssa silmä kovana. Kuje olisi halunnut pelastaa lapsen joka uskalsi pesän reunalle, mutta minä vakuutin, että kyllä se takaisin löytää ja niin Jekku löysikin.
Jäärä, ensimmäisenä syntynyt ja sai nimensä siitä, että halusi jo silloin tehdä oman päänsä mukaan. Reipas seikkailija jota saa onkia kaukaakin.
Juju, valkoisin pennuista ja silti tummin naamaltaan. Pentu, jota olen taatusti metsästänyt eniten öisin. Tuntuu, että tyttö on tullut äitiinsä.
Perjantai-meininki
Yö meni välillä aika vilkkaissa merkeissä. Kuje halusi aika monta kertaa ulos ja vilkastuneet pennut seikkailivat pesässä ja niitä sai herätä pelastamaan Kuiskiksen selän takaa tai muista jännistä paikoista.
(Kuvassa: Järkäle)
Yhdessä vaiheessa kiljuin Kujetta nousemaan kun selvästi yksi lapsi liiskaantuu sen alle. Kuje nousi ja pennun pää oli ihan littana. Heräsin kauhuissani ja laskin moneen kertaan pennt ja tarkistin, että kaikki ihan varmasti hengittävät, eikä kellään ole liiskapäätä. Karmea uni. Kuje katto mua vähän hölmönä kun taputtelin sen lapset läpi.
(Kuvassa: Juju)
Itseasiassa Kuje on varovaisempi kuin aluksi ja pennutkin kipittää sen alta vikkelästi pois. Tuskin kukaan ihan oikeasti sinne voisi liiskaantua. Noi alkaa olla jo mutenkin niin vantteria, suorastaan pullukoita.
(Kuvassa: Jippo)
(Kuvassa: Jekku)
Ääntäkin alkaa löytyä. Enää se ei oo vaan sitä että meinaa jäädä alle, vaan kerrotaan myös, että pitäis saada ruokaa, tai on ihan eksyksissä tai muuten vaan kiukuttaa.
(Kuvassa: Jäärä)
Jätin viimeiseksi kuvaksi tän Jäärän söpöstelyotoksen. Jotenkin se näyttää niin onnelliselta pikkuiselta.
Jos tulevia pentujen omistajia lukee blogia, niin saatte nää kaikki kuvat sit aikanaan Kipalta, samoin Aliisalle lähtee kopiot.
(Kuvassa: Järkäle)
Yhdessä vaiheessa kiljuin Kujetta nousemaan kun selvästi yksi lapsi liiskaantuu sen alle. Kuje nousi ja pennun pää oli ihan littana. Heräsin kauhuissani ja laskin moneen kertaan pennt ja tarkistin, että kaikki ihan varmasti hengittävät, eikä kellään ole liiskapäätä. Karmea uni. Kuje katto mua vähän hölmönä kun taputtelin sen lapset läpi.
(Kuvassa: Juju)
Itseasiassa Kuje on varovaisempi kuin aluksi ja pennutkin kipittää sen alta vikkelästi pois. Tuskin kukaan ihan oikeasti sinne voisi liiskaantua. Noi alkaa olla jo mutenkin niin vantteria, suorastaan pullukoita.
(Kuvassa: Jippo)
(Kuvassa: Jekku)
Ääntäkin alkaa löytyä. Enää se ei oo vaan sitä että meinaa jäädä alle, vaan kerrotaan myös, että pitäis saada ruokaa, tai on ihan eksyksissä tai muuten vaan kiukuttaa.
(Kuvassa: Jäärä)
Jätin viimeiseksi kuvaksi tän Jäärän söpöstelyotoksen. Jotenkin se näyttää niin onnelliselta pikkuiselta.
Jos tulevia pentujen omistajia lukee blogia, niin saatte nää kaikki kuvat sit aikanaan Kipalta, samoin Aliisalle lähtee kopiot.
torstai, toukokuu 28, 2009
Päivän päätös, pääkuvat
Mun yövuoroni taasen. No eipä voi sanoa, että harmittaisi. Ainoa jota tilanne harmittaa on Ama, jolle ei täksi yöksi ole seuraa ollenkaan. Vaan eiköhän se taas piristy kun ensiviikolla päästään starttailemaan yhteensä neljästi.
(Kuvassa: Jäärä)
Lapsoset on suloisia ja alkaa liikkumaan vikkelämmin. Kujetta harmittaa etteivät ne millään malttaisi pysyä sen mahan suojissa tai pään alla. Nyt pentuset matkaa jo pesästä lattialle asti. Tosin mikäli Kuiskis ehtii väliin niin kukaan ei matkaile minnekään.
(Kuvassa: Jippo)
Saas nähdä kuinka hauskat fiilikset pentuhuoneessa on kun pennut vilkastuu. Varsinkin jos Kuje päättäväisesti on sitä mieltä, että niiden ei sopis mönkiä minnekään hukkateille. Kai se mammakoira vähän rauhoittuu jossain vaiheessa.
(Kuvassa: Järkäle)
Paitsi, että Kujeen mielestä lasten pitää pysyä äidin helmoissa, sillä on myös suosikkijärjestelmä. Osaa pennuista puunataan muita ahkerammin. Luulen, ettei se pennuista ole ehkä sittenkään niinkään palkinto saada pesu vähän väliä.
(Kuvassa: Juju)
Mä olen tavattoman iloinen näistä pentusista. Ne on niin suloisia. Se, ettei Amasta ollut jalostukseen oli kurja juttu. Oon niin onnellinen, että Kuje on ollu terve, sille löytyi ihan huippu-uros sulhaseksi ja kaikki näyttää pentujen suhteenkin menevän putkeen. Toivotaan, että yhtä hyvällä mallilla mennään etiä päin.
(Kuvassa: Jekku)
Kiitokset kaikille onnittelijoille :) Onnitteluja on tullu niin blogin kautta kuin muualtakin, mutta lähetän nyt terkut kaikille tätä kautta.
(Kuvassa: Jäärä)
Lapsoset on suloisia ja alkaa liikkumaan vikkelämmin. Kujetta harmittaa etteivät ne millään malttaisi pysyä sen mahan suojissa tai pään alla. Nyt pentuset matkaa jo pesästä lattialle asti. Tosin mikäli Kuiskis ehtii väliin niin kukaan ei matkaile minnekään.
(Kuvassa: Jippo)
Saas nähdä kuinka hauskat fiilikset pentuhuoneessa on kun pennut vilkastuu. Varsinkin jos Kuje päättäväisesti on sitä mieltä, että niiden ei sopis mönkiä minnekään hukkateille. Kai se mammakoira vähän rauhoittuu jossain vaiheessa.
(Kuvassa: Järkäle)
Paitsi, että Kujeen mielestä lasten pitää pysyä äidin helmoissa, sillä on myös suosikkijärjestelmä. Osaa pennuista puunataan muita ahkerammin. Luulen, ettei se pennuista ole ehkä sittenkään niinkään palkinto saada pesu vähän väliä.
(Kuvassa: Juju)
Mä olen tavattoman iloinen näistä pentusista. Ne on niin suloisia. Se, ettei Amasta ollut jalostukseen oli kurja juttu. Oon niin onnellinen, että Kuje on ollu terve, sille löytyi ihan huippu-uros sulhaseksi ja kaikki näyttää pentujen suhteenkin menevän putkeen. Toivotaan, että yhtä hyvällä mallilla mennään etiä päin.
(Kuvassa: Jekku)
Kiitokset kaikille onnittelijoille :) Onnitteluja on tullu niin blogin kautta kuin muualtakin, mutta lähetän nyt terkut kaikille tätä kautta.
Yö meni uinuessa
Vauvat ja äiti voivat hyvin. Yökin meni vallan mainiosti. Yhdessä vaiheessa saatiin Kujeen kanssa keskustella siitä, että maataanko vauvojen kanssa lattialla vai karvan päällä. Kuiskiksella on pesässä aika kuuma, eikä sekaisin oleva maha varmaan yhtään helpota oloa. Se tuppaa valumaan itse viileälle lattialle ja pennuthan ryömivät kiireen vilkkaa perässä tisseille.
(Kuvassa: Jäärä)
Järjestin koko pesän sitten uusiksi keskellä yötä ja aamuun asti päästiin makoisasti nukkuessa. No joo ehkä koiran unta torkkuessa olisi oikeampi kuvaus, mutta sain kuitenkin nukuttuakin. Vauvat pysyivät lämpimällä peitteellä ja Kuje herätti mut vasta aamulla päästämään sen ulos.
(Kuvassa: Järkäle)
Kaiken kaikkiaan Kuje alkaa rauhoittua eikä sähellä niin kovasti. Sille on maistunut niin ruoka kuin maidonvastike, jota se litkii innokaasti. Alkuun se suostui juomaan vain vastiketta, mutta eilen illalla meni jo ruokakin alas. Maha on vielä sekaisin, mutta selkeästi jälkisupistukset alkavat helpottaa.
(Kuvassa: Jekku)
Pennut ovat suloisia ja vilkkaita. Kasvavat ihan silmissä. Nyt ne alkavat jo näyttää koirilta ja liikkuvat entistä innokkaammin. Muutamaan kertaan sai pentuja pelastaa Kujeen selän takaa yöllä kun lähtivät seikkailemaan.
(Kuvassa: Jippo)
Pentujen kuvaaminenkin on aika taiteilua. Ensinnäkin kaikki vilistävät kiireen vilkkaa ihan väärään suuntaan. Pää täytyy väen vängällä saada vähintään käännettyä pois. Mulla ei suinkaan ole kameran käyttö hallussa ja monta kertaa on tullut tarkennettua johonkin käsittämättömiin kohtiin. Puhuttakaan siitä, että valo ei ole kaikkein parhain. On niitä silti hauska kuvailla.
(Kuvassa: Juju)
(Kuvassa: Jäärä)
Järjestin koko pesän sitten uusiksi keskellä yötä ja aamuun asti päästiin makoisasti nukkuessa. No joo ehkä koiran unta torkkuessa olisi oikeampi kuvaus, mutta sain kuitenkin nukuttuakin. Vauvat pysyivät lämpimällä peitteellä ja Kuje herätti mut vasta aamulla päästämään sen ulos.
(Kuvassa: Järkäle)
Kaiken kaikkiaan Kuje alkaa rauhoittua eikä sähellä niin kovasti. Sille on maistunut niin ruoka kuin maidonvastike, jota se litkii innokaasti. Alkuun se suostui juomaan vain vastiketta, mutta eilen illalla meni jo ruokakin alas. Maha on vielä sekaisin, mutta selkeästi jälkisupistukset alkavat helpottaa.
(Kuvassa: Jekku)
Pennut ovat suloisia ja vilkkaita. Kasvavat ihan silmissä. Nyt ne alkavat jo näyttää koirilta ja liikkuvat entistä innokkaammin. Muutamaan kertaan sai pentuja pelastaa Kujeen selän takaa yöllä kun lähtivät seikkailemaan.
(Kuvassa: Jippo)
Pentujen kuvaaminenkin on aika taiteilua. Ensinnäkin kaikki vilistävät kiireen vilkkaa ihan väärään suuntaan. Pää täytyy väen vängällä saada vähintään käännettyä pois. Mulla ei suinkaan ole kameran käyttö hallussa ja monta kertaa on tullut tarkennettua johonkin käsittämättömiin kohtiin. Puhuttakaan siitä, että valo ei ole kaikkein parhain. On niitä silti hauska kuvailla.
(Kuvassa: Juju)
keskiviikko, toukokuu 27, 2009
Kohti yötä
Mun mielestä vaan niin osuva kuva. Kuje vartioi väsähtäneenä lapsiaan.
Viime yö meni makoisasti nukkuen. Niin ainakin mun osalta kun kuorsasin tyytyväisenä yläkerrassa Ama kainalossani. Saas nähdä kuin tänä yönä menee Kujeen vieressä punkatessa. Jos se ei teiniäitelis ja tökkis lapsiaan, niin todennäköisesti mukavasti, muussa tapauksessa mulle on pedattu valvojan ja vartijan osa. Jospa menis petaileen jonkin sortti pesää itselleen.
Äitiyden opettelua
Kuje on palaillut kasaan rankan synnytyksen jäljiltä. Sillä on ollut maha sekaisin ja jälkipolttoja. Yö meni kuulemma aika levottomissa merkeissä. Aamuisen vahtivuoroni aikana se makoili pentujen vieressä kiltisti. Mutta välillä se on ollut selkeästi levottomampi. Se sai lääkettä mahakipuihin ja se on auttanut hyvin.
(Kuvassa Jekku)
Pikkuhiljaa Kuje alkaa hahmottaa, että pennuilta voisi putsailla myös peput. Alkuun se puunaili vain mahapuolelta. Pennut olivat oikeita sinappipeppuja, mutta alkavat näyttää jo siistimmiltä. Jostain syystä Kujeen mielestä pennuilta on ehdottomasti putsattava naamatkin. Tulee mieleen, että näinköhän se on ottanut mallia Amasta joka yleensä aamuisin puhdistaa Kujeen silmät.
(Kuvassa Jäärä)
Pennut kiipesivät jo eilen innokkaasti tisseille. Ne ovatkin kaikki nostaneet painoaan ja vaikuttavat tosi terhakoille. Välillä osa erkanee seikkailemaan kauemmas Kuiskiksen mahan suojista ja sekös kauhistuttaa pikkurouvaa. Pennut pitää kiireen vilkkaa töykkiä takaisin mahan suojiin. Yleensä tässä vaiheessa muu porukka katoaa mahan alta ja syntyy yleinen hämminki.
(Kuvassa Juju)
Kujeella on välillä aika teiniäiti-meininki, mutta näyttää siltä, että otteet fiksunevat kokoajan. Ulos lähteminenkään ei enää ole niin vaikeaa, vaikka sieltä pitäisi päästä salamana sisälle. Pentuja saa nostaa, mutta niitä ei missään nimessä nostaa kymmentä senttiä kauemmas. Painojen punnitseminen meinasikin olla vähän vaikeaa.
(Kuvassa Järkäle)
Vaan kaiken kaikkiaan hienosti on mennyt ja toivottavasti yhtä hyvin jatkuukin pentusten elämän matka.
(Kuvassa Jippo)
(Kuvassa Jekku)
Pikkuhiljaa Kuje alkaa hahmottaa, että pennuilta voisi putsailla myös peput. Alkuun se puunaili vain mahapuolelta. Pennut olivat oikeita sinappipeppuja, mutta alkavat näyttää jo siistimmiltä. Jostain syystä Kujeen mielestä pennuilta on ehdottomasti putsattava naamatkin. Tulee mieleen, että näinköhän se on ottanut mallia Amasta joka yleensä aamuisin puhdistaa Kujeen silmät.
(Kuvassa Jäärä)
Pennut kiipesivät jo eilen innokkaasti tisseille. Ne ovatkin kaikki nostaneet painoaan ja vaikuttavat tosi terhakoille. Välillä osa erkanee seikkailemaan kauemmas Kuiskiksen mahan suojista ja sekös kauhistuttaa pikkurouvaa. Pennut pitää kiireen vilkkaa töykkiä takaisin mahan suojiin. Yleensä tässä vaiheessa muu porukka katoaa mahan alta ja syntyy yleinen hämminki.
(Kuvassa Juju)
Kujeella on välillä aika teiniäiti-meininki, mutta näyttää siltä, että otteet fiksunevat kokoajan. Ulos lähteminenkään ei enää ole niin vaikeaa, vaikka sieltä pitäisi päästä salamana sisälle. Pentuja saa nostaa, mutta niitä ei missään nimessä nostaa kymmentä senttiä kauemmas. Painojen punnitseminen meinasikin olla vähän vaikeaa.
(Kuvassa Järkäle)
Vaan kaiken kaikkiaan hienosti on mennyt ja toivottavasti yhtä hyvin jatkuukin pentusten elämän matka.
(Kuvassa Jippo)
Kuiskiksen kullanmurut
Ruiskis pieni ruskeanaama sai tosi kauniisti värittyneet pennut. Varmaan nätteys tuli Totti-isän puolelta ;) Tässä pentusten kasvokuvat.
Jäärä
Jippo
Järkäle
Juju
Jekku
Jäärä
Jippo
Järkäle
Juju
Jekku
J-vauvat kuvin
Multa jo ehdittiin näitä kysellä. ;)
Tässä on vauvojen yksittäiskuvat syntymäjärjestyksessä työnimillä.
Jäärä
Jippo
Järkäle
Juju
Jekku
Tässä on vauvojen yksittäiskuvat syntymäjärjestyksessä työnimillä.
Jäärä
Jippo
Järkäle
Juju
Jekku
tiistai, toukokuu 26, 2009
Kuje on äiti
Synnytys käynnistyi aika hitaasti. Toisaalta mulla on vertailukohteena Chili, joka oli oikea salamasynnyttäjä. Ekaa poikaa ponnistettiin oikein urakalla ja oli helpotus nähdä kaunis poika.
Toisena syntyi tyttö ja paljon ensimmäistä helpommin. Tosi pitkät välit kaikkien pentujen välillä oli ja välillä saatiin juoksuttaa rouvaa ulkona. Pennut piti välillä laittaa koriin, että päästiin ulos ja Kujeella oli kova huoli kuinka pikkuiset pärjää.
Kolmas lapsonen, kaikkein suurin poika syntyikin ulkona kun ei enää ehditty takaisin juoksutusreissulta.
Neljäs lapsista oli helppo-syntyisin tyttönen. Kuje repi kaikilta pennuilta kalvoja ja alkoi heti hoivailemaan niitä. Neljännen pennun syntyessä muut kolme makoilivat tyytyväisinä vieressä.
Viides lapsista ja todennäköisesti viimeinen on poika.
Äiti ja lapsoset voivat kaikki hyvin, mutta kyllä Kujetta tämän urakan jälkeen väsyttää. Pennut ovat kaikki isoja.
Toisena syntyi tyttö ja paljon ensimmäistä helpommin. Tosi pitkät välit kaikkien pentujen välillä oli ja välillä saatiin juoksuttaa rouvaa ulkona. Pennut piti välillä laittaa koriin, että päästiin ulos ja Kujeella oli kova huoli kuinka pikkuiset pärjää.
Kolmas lapsonen, kaikkein suurin poika syntyikin ulkona kun ei enää ehditty takaisin juoksutusreissulta.
Neljäs lapsista oli helppo-syntyisin tyttönen. Kuje repi kaikilta pennuilta kalvoja ja alkoi heti hoivailemaan niitä. Neljännen pennun syntyessä muut kolme makoilivat tyytyväisinä vieressä.
Viides lapsista ja todennäköisesti viimeinen on poika.
Äiti ja lapsoset voivat kaikki hyvin, mutta kyllä Kujetta tämän urakan jälkeen väsyttää. Pennut ovat kaikki isoja.
Puuhkutipuuh
Yö on mennyt vähän levottomasti. Alkuyöstä Kuje läähätteli vieressäni suht' rauhallisesti, mutta aamua kohden sängyn tärinä kiihtyi ja rouva siirtyi välillä petailemaan omaan pesäänsä.
Kujeen levottomuuden lisääntyessä myös Amandan levottumuus yläkerrassa lisääntyi ja neiti päätti jossain vaiheessa tiirikoida itsensä läpi porttien ja ovien, pentuhuoneen oven taakse. Siinä se hetken aikaa kuulosteli ja meni nukkumaan. Kumma otus. Näinköhän sille tuli huoli Kujeesta vai musta.
Kuje on tutissut koko aamun ja lämmöt oli alhaalla kun mitattiin. Nyt se vaihtelee alati paikkaa, mutta ei juuri petaile. Ruokaa se ei ole hetkeen syönyt, mutta kerjää silti herkkuja. Kaipa tänään sitten tapahtuu..
Kujeen levottomuuden lisääntyessä myös Amandan levottumuus yläkerrassa lisääntyi ja neiti päätti jossain vaiheessa tiirikoida itsensä läpi porttien ja ovien, pentuhuoneen oven taakse. Siinä se hetken aikaa kuulosteli ja meni nukkumaan. Kumma otus. Näinköhän sille tuli huoli Kujeesta vai musta.
Kuje on tutissut koko aamun ja lämmöt oli alhaalla kun mitattiin. Nyt se vaihtelee alati paikkaa, mutta ei juuri petaile. Ruokaa se ei ole hetkeen syönyt, mutta kerjää silti herkkuja. Kaipa tänään sitten tapahtuu..
maanantai, toukokuu 25, 2009
Lääh ja puuh
Kuje läähättelee ja mahaa supistaa välillä. Pikkuisen on pesää pedattu, mutta toisaalta pikkuisen on myös kaikkea syötävää maisteltua. Pennut möyryävät masussa ja Kuje viettää aikaa lähinnä nukkuen. Tänä iltana tuskin tapahtuu järin kummia, mutta kenties huomenna.
Palloilua
Pallomaha on ihan pallohullu. Kuje leikkii innoissaan omassa yksiössään tennispallolla. Sillä voi puuhailla joko yksikseen tai sitten säntäillä perässä jos joku vaivautuu potkaisemaan. Ulkona taas kaikkein parasta on säntäillä potkaistun pallon perään.
Palloa voi repiä ja raastaa, mutta toisten koirien kanssa sit ei jaeta. Kuje on aika tiukkis muutenkin leluistaan ja tiineyden myötä aina vaan omivampi. Se, että ovatko lelt oikeasti sen ei tietenkään merkitse mitään.
Aamuisten leikkihetkien jälkeen Kuje on siirtynyt sohvalle makoilemaan ja läähättelemään. Pikkurouvan mahaa supistelee.
Palloa voi repiä ja raastaa, mutta toisten koirien kanssa sit ei jaeta. Kuje on aika tiukkis muutenkin leluistaan ja tiineyden myötä aina vaan omivampi. Se, että ovatko lelt oikeasti sen ei tietenkään merkitse mitään.
Aamuisten leikkihetkien jälkeen Kuje on siirtynyt sohvalle makoilemaan ja läähättelemään. Pikkurouvan mahaa supistelee.
sunnuntai, toukokuu 24, 2009
Oikeat koirat oikealla ihmisellä
Tälleen lomaillessa on paljon aikaa. (Näkyy varmaan siinäkin, että blogi on päivittyny usein.) Olen surffaillut netissä ja lueskellut erilaisia koirajuttuja. Niitä lukiessa tulee hyvin mieleen miten kiitollinen voikaan olla omista otuksista ja siitä kuinka mulle sopivia ne onkaan.
Onni on aina ollut nimensä mukainen. Se on opettanut ja antanut paljon. Nyt se viihdyttää porukoita Oulussa, mutta saattanee tulla katsomaan uutta kämppää ensi kuussa.
Amanda oli alusta asti niin erilainen koira. Omalla tavallaan äärimmäisen helppo, toisaalta sen kanssa on kuljettu aika matka arasta koirasta, reippaaksi reissaajaksi.
Amanda on herkkä, pehmeä koira. Se menee tarpeeksi isosta paineesta lukkoon. Lisäksi se stressaantuu helposti. Vaikka se on hermorakenteeltaan puutteellinen, se ei ole estänyt meitä harrastamasta. Päinvastoin Ama on ihan kiva harrastuskaveri. Onhan siinä puutteensa ja menetän silloin tällöin hermoni sen stressaamiseen, mutta kaiken kaikkiaan se on oiva kaveri, joka yrittää mennä vuokseni vaikka läpi harmaan kiven siitä huolimatta, että pelottaisi vallan mahdottoman paljon.
Kuje taas on kuin parannettu versio Amasta. Sillä on hermorakennetta ja toimintakykyä ihan eri tavalla. Toisaalta se on terävämpi. Siinä kun Amanda pakenee, Kuje toimii. Se palkkautuu helposti niin lelulla kuin nameilla. Sen kanssa on helppo harrastaa koska pystyy joka tilanteessa luottamaan siihen kuinka se tulee toimimaan. Se ei säiky ulkoisia ärsykkeitä.
Amandan kanssa eläminen opetti paljon länderistä ja loi pohjaa kaikelle sille mitä Kujeen kanssa on tehty ja mitä siltä on vaadittu. Voi olla, että jos koirat olisivat tulleet toisinpäin, saattaisin olla vähän pettynyt siihen millainen Amanda on. Nyt kun jälkimmäinen länderi on rohkeampi ja vakaampi versio, on helppo olla tyytyväinen. Vaan enpä tiedä uskaltaako sitä Kujeen jälkeen enää ottaa koiraa, koska ei kai kukaan voi olla yhtä huippu. Jossakin koirissa on vaan sitä jotain.
Onni on aina ollut nimensä mukainen. Se on opettanut ja antanut paljon. Nyt se viihdyttää porukoita Oulussa, mutta saattanee tulla katsomaan uutta kämppää ensi kuussa.
Amanda oli alusta asti niin erilainen koira. Omalla tavallaan äärimmäisen helppo, toisaalta sen kanssa on kuljettu aika matka arasta koirasta, reippaaksi reissaajaksi.
Amanda on herkkä, pehmeä koira. Se menee tarpeeksi isosta paineesta lukkoon. Lisäksi se stressaantuu helposti. Vaikka se on hermorakenteeltaan puutteellinen, se ei ole estänyt meitä harrastamasta. Päinvastoin Ama on ihan kiva harrastuskaveri. Onhan siinä puutteensa ja menetän silloin tällöin hermoni sen stressaamiseen, mutta kaiken kaikkiaan se on oiva kaveri, joka yrittää mennä vuokseni vaikka läpi harmaan kiven siitä huolimatta, että pelottaisi vallan mahdottoman paljon.
Kuje taas on kuin parannettu versio Amasta. Sillä on hermorakennetta ja toimintakykyä ihan eri tavalla. Toisaalta se on terävämpi. Siinä kun Amanda pakenee, Kuje toimii. Se palkkautuu helposti niin lelulla kuin nameilla. Sen kanssa on helppo harrastaa koska pystyy joka tilanteessa luottamaan siihen kuinka se tulee toimimaan. Se ei säiky ulkoisia ärsykkeitä.
Amandan kanssa eläminen opetti paljon länderistä ja loi pohjaa kaikelle sille mitä Kujeen kanssa on tehty ja mitä siltä on vaadittu. Voi olla, että jos koirat olisivat tulleet toisinpäin, saattaisin olla vähän pettynyt siihen millainen Amanda on. Nyt kun jälkimmäinen länderi on rohkeampi ja vakaampi versio, on helppo olla tyytyväinen. Vaan enpä tiedä uskaltaako sitä Kujeen jälkeen enää ottaa koiraa, koska ei kai kukaan voi olla yhtä huippu. Jossakin koirissa on vaan sitä jotain.
lauantai, toukokuu 23, 2009
Miten länderi voikaan olla söpö?
Demians Helinda
Enpä muista koska olisin nähnyt yhtä söpöä pentua :)
Enpä muista koska olisin nähnyt yhtä söpöä pentua :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
