Junamatkailun ihanuudet osa: verinen silmä

Jouluaikojen junamatkat ovat aina omanlainen koettelemuksensa. Onni jäi porukoille, joten matkassa oli vain läntsyt. Juna oli ihan tupaten täynnä ja jouduin kiilaamaan häkin puoliksi käytävälle. Onneksi tytöillä oli häkki, jossa saattoi lekotella. Olisi ollut kymmenen kertaa tuskaisempi matka ilman sitä.

Juna oli puolisen tuntia aikataulusta myöhässä. Ajattelin, että päästään Tampereella nopeasti pois, jos laitan häkin kasaan suht' ajoissa. Laitoin häkin kokoon ja tytöt jäivät lattialle jalkojeni juureen. No sehän ei Amandaa miellyttänyt yhtään. Ensin neiti raaputti tassulla polvea, mutta kun en reagoinut, se keksi raaputtaa naamaa. Ai, että sattui kun terävät kynnet veti ilkeet naarmut silmään. Hyvä, ettei pahempaa sattunut kuin verinen naarmu. Olipahan kiva maanataina töissä sanoa viettäneensä rauhallista joulua kotona. Ei kovin moni kysynyt olenko saanut turpaani......

Joulun aikaa

Oulussa on ollut suloisen jouluinen tunnelma. Mikään ei voita kotoisaa joulua yhdessä perheen kanssa. Koirat saivat koko joukon lahjoja. Lähinnä syötävää, mutta mukana oli myös Furminator. Se oli ihan kätevä harja länderin turkkiin. Kujeesta tosin tuli melko kalju, mutta Amanda näytti harjauksen jälkeen hyvältä. Onnin turkin selvittämisessä on melkoinen työ ihan tavallisella kammalla ja tuollainen tiheä oli vähän toivoton. Ehkä olisi parempi ensin kammata, harjata ja lopuksi vasta furminoida. Onnin mielestä joulun ihanin lahja oli ehdottomasti sen saama iso luu.



Eilen käytiin lenkkeilemässä n-elikon porukoiden kanssa. Onni oli ainoa epäländeri, mutta siinä se meni joukon viimeisenä. Onneksi sillä oli punainen vilkkuvalo (joululahja siskoltani), niin näkyi pimeässä. Olipa ihana nähdä pitkästä aikaa niin ihmisiä kuin Vipua ja Kampiakin. Puhetta oli, että pitäisi munkin aloittaa taas agin treenaaminen eikä vaan laiskotella. Kujekin on niin energiaa täynnä, että sille tekisi hyvää purkaa sitä fiksusti. Tällä kertaa mulla jää Onni Ouluun ja tytöt lähtee mukaan Tampereelle. Pitää yrittää saada neidit kisa kuntoon, jos vaikka uskaltautuisi lisenssin ostoon ja yrittäisi johonkin tammikuun kisoihin. Katsellaan, uutena vuotena on hyvä lupailla ;)

Kortti

Pikapakkailuja

Olen kyllä niin vihon viimeinen pakkaaja. Kaikki pitää ihan joka kerta jättää viime tippaan. Ensin siirsin pakkaamisen lähtöpäivään. Aamulla herätyskello soi aikaisin, mutta aloitinko pakkaamisen. En tietenkään vaan keitin kahvia ja luin kirjaa. Lopulta huomasin, että on tunti aikaa ennen töihin lähtöä ja koiratkin pitäisi sitä ennen lenkittää. No ei se mitään... lähden vähän aikaisemmin töistä tai jotain ;)

Laiskuutta ja tyhjiä huoneita

Kohta on jo joulu ja aika jatkaa nopeaa virtaamistaan ilman, että ehdin pysyä matkassa lainkaan mukana. Minkäänlaisia joulukortti-kuvia ei tänä vuonna ole tullut otettua. Itseasiassa en ole tarttunut kameraan moneen kuukauteen muutenkaan. Oulussa ollessa teki mieli kokeilla taas isin järkkäriä, mutta sekin jäi. Ensin pitäisi saada vanhat kuvat pois koneelta, että uusia mahtuisi tilalle. Sitä ennen pitäisi hankkia ulkoinen kovalevy, jonne vanhat kuvat tunkisi. Liian monta pitäisi sanaa ehtii tulla ennenkuin saan tartuttua kameraan ja viimeinenkin into kuvata haipuu. Laiskuus on vallannut mielen.

Pian on aika pakata kimpsut ja kampsut reppuun, ja suunnistaa Onnin ja Kujeen kanssa pohjoista kohti. Amandahan on Oulussa jo valmiiksi. Muisku lähti Leelan kanssa muutama päivä sitten joulun viettoon ja meitä on enää kolme jäljellä täällä kotona. Kovin on tyhjän tuntuista. Sitä on niin tottunut siihen, että pieni kämppä on tupaten täynnä väkeä. Kaksi koiraa on niin vähän. Vaan eipä montaa yötä ole siihen, että nään taas Aman. Kovasti on jo kaunotarta ikävä. Niin kuin on porukoitakin. Ihanaa, että ehtii viettää hitusta pitemmän hetken kotikotona, vaikkei loma mikään pitkä olekaan.

Jännitystä töissä ja kotona

En vielä kertaakaan ole ollut niin hermostunut kun tänään töissä. Mullahan ei ole ole ajokorttia tai minkäänlaista kokemustakaan moottoriajoneuvolla ajosta. Tänään olin työpaikalla trukkikoulutuksessa. Aamu meni ihan iloisesti koulutuksen ja yleisen vittuilun parissa, mutta siinä vaiheessa kun siirryttiin ulos räntäsateeseen, niin hyytyi tämän tytön hymy. Tulipa kommentti jos toinenkin siitä, ettei mua koskaan noin vakavalla naamalla ole nähtykään.

Loppujen lopuksi en onnistunut tappamaan ketään. En edes vahingoittamaan muita kuin muutamaa puulavaa joista ajorata oli koottu. Ei musta ihan tällä parin tunnin ajoharjoittelulla trukkikuskia tule, mutta oispa tuo huonomminkin voinut mennä. Päivä oli loppujen lopuksi ihan hauska, vaikka aika paljon aikaa meni hengitysharjoituksia tehdessä ja jalkojen vapinaa hillitessä.

Ihan hyvää palautetta sain. Niin ajamisesta kuin yleisestä asenteesta työpaikalla. Meillähän heitetään töissä aika paljon herjaa. (Tää oli kouluttajan kommentti yleisestä työilmapiiristä.) Mun mielestä naljailu on virkistävää. Jutut on välillä aika sovinistisia ja seksistisiä tai ihan puhdasta vittuilua, mutta ei sitä pahalla tarkoiteta. Oli ihan kiva, kautta rantain kuulla, että sovin jätkien mielestä joukon jatkoksi. Pitää nyt vaan toivoa, että siinä ei käy niin, etten osaa olla vittuilematta joka paikassa ja kaikille. Onnistuin kerran jopa saamaan kouluttajan hiljaiseksi ja se ei ookaan mikään pieni saavutus.

Töiden jälkeen sippasin kotona ihan täysin ja vedettiin koirien kanssa unta palloon pitkien päiväunien verran. Onnille lepo tekeekin hyvää, sillä se nilkutti sunnuntaina. Pelkäsin, että poika on murtanut varpaansa lauantaina agikentällä. Toinen etutassu oli sunnuntain ja maanantain ihan turvoksissa yhden varpaan kohdalta. Tänään turvotus on laskenut niin, että näkyi mikä tassua vaivaa. Siinä on naarmu, joka oli aikaisemmin peittynyt turvotuksen alle ja Onni on päässyt sitä nuolemaan sen verran, että on vähän punoittava. Tänään ei poika ole ontunut, joten eiköhän tassu tule kuntoon ihan vaan putsailulla ja levolla.

Treeninpoikanen

Vihdoin on tauko päättynyt sen verran, että päästiin treenikentälle asti. Viime viikolla käytiin ensin yhteislenkillä kavereiden kanssa ja siitä innostuneena lähdin torstaina piipahtamaan kentällä Kujeen kanssa. Otettiin vähän keppejä. Vartin verran treeniä ja kaikkineen koko reissuun meni parisen tuntia. Mutta hyvä mieli jäi molemmille. Kuje osasi pujotella toiselta puolelta. Toinen puoli olikin ihan toivoton.

Lauantaina otin muutaman kaverin matkaan. Olipa kiva pitkästä aikaa kouluttaa. Viimeistään keväälle pitää kysyä koulutusryhmää. Ärsyttävästi vaan vuorotyö rikkoo rytmiä.

Meidän koirista mulla oli mukana kaikki muut paitsi Amanda, joka jäi Ouluun. Piipahdimme siellä parisen viikkoa sitten ja äiti välttämättä halusi yhden koirista hoitoon. Arpa osui Amaan, joka on Oulussa valloittanut niin vanhempien sängyn kuin olohuoneenkin. Kumma miten ne koirilta kielletyt alueet muuttuvat sallituksi... ;)

Ensimmäisellä ratapätkällä koirista toimi vain Kuje. Onni ei irronnut minnekään, Leela ei irronnut todellakaan minnekään. Myöhemmin yritin opettaa jotain jaakotuksen tapaista Kujeelle ja Onnille. Kujeen kanssa otettiin keppejä ja Onnin kanssa totesin, että joudun ihan oikeasti näyttämään vielä jokaisen välin erikseen jos haluan sen pujottelevan oikein. Intoa Onnilla piisasi ja se oli niin suloinen. Toinen ratapätkä sujuikin kaikkien kanssa paremmin. Muistin miten Onnia kuuluikaan ohjata ja jaksoin saattaa Leelan paremmin esteille. Kujeen kanssa yksin treenaaminen ei välttämättä ole ihan hyvä vaihtoehto sillä en näe mitä virheitä teen.

Käveltiin kentältä kotiin kun oli niin hyvä fiilis ja teki mieli ulkoilla. Loistava tapa viettää itsenäisyyspäivää :D

Syystuulia

Meillä jatkuu yhä vaan taukoilu. Oma motivaatio on vähän nollassa. Koirat varmasti nauttisivat tekemisestä. Musta tuntuu, että siinä vaiheessa, kun vihdoin pääsen kentälle, mulla ei pysy yksikään koira hanskassa. Noilla alkaa olla patterit sen verran täynnä virtaa. Vaan ei energia oikeastaan edes näy kauhean paljon. Uloslähtökin on varsin rauhallinen, nyt kun aloin vaatimaan istumista ennen hihnaan kiinnitystä. Vapaana kaikki koirat räjähtää vauhtiin ja tytöt pomppii ihan hulluna. Kuje käy satunnaisesti tyrkyttämässä leluja. Vaan kyllä sen tuntee, että pinnan alla ois haluja touhuta enemmänkin.

Koiriin iski viikonloppuna joku mahapöpö. Onni on ihan riukulla. Taas kerran huomaa kuinka kiva on asustaa kerrostalossa. Herra itki viime yönä ja mun oli pakko lähteä kahden aikaan käyttämään porukka lenkillä. Kyllä ois ollu niin helppoa vain avata ovi ja päästää Onni takapihalle. Onneksi tänään on iltavuoro niin saattoi nukkua aamulla pitkään. Amandallakin on pakki sekaisin ja neiti oksensi yöllä. Heräsin tärinään ja onneksi heräsin, sillä tatusti tyttö ois oksentanu sänkyyn. Nyt ehdin raahata sen keittiöön ja laittaa vielä pienen ämpärin eteen. Kujetta ei vaivaa mikään. Joko sillä on teräsmaha tai se menee sekaisin myöhemmin. Nyt jengi vetää mun sängyllä tyytyväisenä sikeitä. Hyvähän se on koisia kun on koko yön pitäny mua hereillä.

Mä innostuin viikonloppuna värjäämään ja leikkaamaan hiukseni. Itse. Tarkoitus oli vähän lyhentää ja värjätä vaaleaksi ja laittaa vähän punaisia raitoja. No... Blondia väriä näistä saa hakea, punaista on sitäkin enemmän. En tiedä kuinka itse nyrhityn näköiset nää on, mutta ainakin ne on lyhyemmät. Pahimmassa tapauksessa muisku varmaan passittaa mut jossain vaiheessa kampaamoon. Hiukset on kuitenkin uusiutuva luonnonvara, joten olkoot mitä on. Voishan ne pahemmaltakin näyttää. Ja ne saa sentään vielä ponnarille, jos oikein kovasti ahdistaa.

Pippaloita

Viikonloppu meni viihteen parissa. Seikkaltiin porukalla Vaasaan tupareihin. Meillä oli oikein edustuskoiralauma. Kaikki yrittivät olla mahdollisimman fiksuja ja sivistyneitä. Leela antoi itsestään kaikkein parhaimman kuvan ja en usko, että vieraat ihan oikeasti uskovat, että se osaa olla todella hankala otus ja, että sen kouluttamiseen on todella uhrattu verta, hikeä ja tuskaa ensimmäiset kolme vuotta.

Samaten mielessä kävi, että ei ole mikään otollinen tilanne kertoa, että länderit ovat varautuneita, tyttöjen kulkiessa vieraan luota toiselle rapsutuksia hakemaan. Kuje kyllä haukkui varsin kiihkeästi alkuun kaikki paikalle saapujat, mutta muuten joukko käyttäytyi kuin enkelit. Yllättävän helposti Ruiskis otti homman, sillä taisivat olla isoimmat pippalot mitä tyttönen on oikeastaan koskaan kokenutkaan. Onni oli taas parhaimmillaan, oikea bilekonkari.

Äärimmäisen loistava sosiaalistamistapahtuma ja omistajillakin oli tosi hauskaa ;)

Töitä, "töitä" ja muuta arkea

Työharjoitteluaika on nyt valunut umpeen. Tai teoriassa se loppuu vasta maanantaina, mutta käytännössä eilen oli viimeinen päivä. Koirilla on ollut tylsää, kun ovat vain taukoilleet kaikista harrastuksista. Ollaan vain odoteltu harjoittelun loppumista ja nyt se onkin ohi. Vähän on omituinen olo, että siinäkö se nyt olikin. Ensi viikolla sitten alkaakin työt. Samaa hommaa, mutta palkan kera. Ihan kiva. Tätä onkin odotettu. Lupaan ruveta syömään paremmin jahka palkkapussi tipahtaa kouraan.

Jaa'a eipäs sitä taida sen kummempaa olla tapahtunut.

Lentäviä lähtöjä, nypittyjä turkkejä

Viikonloppu meni hujauksessa. Iltaviikon ja aamuviikon välissä oleva aika on lyhyt. Nypin sekä Onnin, että Amandan. Onni-reppana muuttui ihan puoli kaljuksi. Sillä on ärsyttävä turkki. Näyttelyden kannalta oikein toivottava pitkä helma, mutta arkielämässä toivois, että turkki ois vaan mahdollisimman lyhyt. Vähän mietin, että jos ois saksinu koristekarvatkin pois, mutta en sitten raaskinu. Nyt se on selästä kalju ja muuten turkki on pitkää. Kaula ja häntä pitäisi vielä siistiä.

Amandalta nypin korvat ja se muuttui ihan pojannäköiseksi. Vähän aikaa katseltuani nypin kaulankin ja muuttuihan tuo vähän naisellisemmaksi. Nyt kun silmä on taas tottunu lyhytkarvaisiin korviin niin ei Ama ole lainkaan pahan näköinen. Kujeella olisi oiva turkki näyttelyihin. Sopivan mittainen ja kivan karkea. Sille en tehnyt mitään. Varsin helppohoitoinen turkki tytöllä.

Aloitin uuden projektin koirien kanssa. "Miten lähdetään hiljaa ja rauhassa ulos." En tiedä mistä länderit on vetäisseet taas näyttelijänkykynsä, mutta uloslähtö on nykyisin hirveä show. Molemmat hyppii ja riekkuu. Siispä eilen istutin tytöt ensin toiseen huoneeseen. Missäköhän välissä Amandakin on oppinut istumisen? Enpä muista moista sille opettaneeni. Koko homma on nyt rauhoittunut huimasti kun kaksikko joutuu istumaan paikoillaan ennen lähtöä, eikä pääse säätämään ja pomppimaan jaloissani, kun yritän kiinnittää Leelalle ja Onnille hihnoja. Otan tytöt sen jälkeen yksitellen huoneesta, laitan hihnat ja käsken paikoilleen istumaan siksi aikaa, kun itse puen loput vaatteet ja kokoan hihnat lattialta. Aika toimivaa.

Työharjoittelua on enää parisen viikkoa jäljellä. Saapa nähdä jatkuuko homma sen jälkeen palkallisena eli pääsis ihan töihin. Toivottavasti. Tänäänkin oli taas niin hauska päivä kun väännettiin Iksun kanssa esijyrsintä-ohjelmaa monta tuntia. Miten niinkin yksinkertaiseen juttuun saa niin paljon aikaa kulumaan? No joo nauramiseen meni varmaan puolet ajasta ja vittuiluun sitten loput. Vaan opettavaista se oli kun pääsi ite muistelemaan, että mites niitä ohjelmia nyt käytettiinkään. Yritys ja erehdys toimii aina. Aamuvuorot menee muutenkin aina hujauksessa kun pääsee usein säätämään jotain. Saatiin mun makrokin maanantaina valmiiksi ja testiajoon. Oli vähän pientä hakusta paikotuksen kanssa, mutta mulla oli siihen jo aikaa sitten suunniteltu ratkaisu, joka toimi moitteettomasti. Olipahan hienoa katsella kuinka lohkon kylkeen ilmestyi ihan oikeat numerot. Ja sain tilauksen toisestakin makrosta joka pitäisi tehdä. No katsellaan jos pääsen töihin niin voinpa sellaisen keksiäkin. Tai ainakin yrittää, sillä se on vähän hankalamman puoleinen juttu.

Se toimii sittenkin

Hidasta on päivitys tahti. Aika kiitää ihan uskomatonta vauhtia. Enää parisen viikkoa työharjottelua jäljellä. Paljon olen oppinut ja hirveä kiirus ahmia mahdollisimman paljon oppia vielä nämä viimeiset päivät. En ihan tarkalleen edes enää tiedä mitä kaikkea haluaisin oppia, vaikka viime torstaina kysyttiinkin asiasta ja osasin heti keksiä pari asiaa. Molemmat vaan on sellaisia, että ne tulee vähän siinä käytännössä matkan varrella töitä tehdessä opittua.

Viime viikolla kirjoitettiin myös puhtaaksi keksimäni makro. Aika uskomatonta, että miten heittämääni ideaan tartuttiin ja sitä lähdettiin työstämään. Torstaina kirjoitettiin koodi ja siirrettiin se koneelle. Perjantaina todettiin, että heittelee ihme virheitä ja korjattiin, sitten korjattiin vähän lisää ja lopulta todettiin, että se toimii. Tuli opittua ihan järjettömän paljon. Tosin kukaan muu töissä ei taida ymmärtää tuosta koodin pätkästä mitään. Sen korjaaminenkin oli sitä, että testattiin, sitten jouduin itse miettimään, että missä vika, keksin muutaman korjausehdotuksen ja kokeiltiin niitä. Ihan mielettömän hienoa oli päästä säätämään jotain tuollaista. Ei toimi ihan samaan tyyliin kuin tietokonekoodaus, mutta on niissä paljon samaa.

Koirat on taukoilleet agista. Onni oli viime viikon Hellusen äidillä hoidossa. Se nimittäin meni ihan sekaisin juoksutuoksuista. Juoksut loppuivat ja rauha palasi. Kuje on hellyydenhaluinen ja flegmaattinen, Amanda oma itsensä ja Onni kaipaisi nyppimistä. Mitään kummempaa ei koirarintamalla ole tapahtunut tai ole odotettavissa. Kunhan hengaillaan ja odotellaan mun työharjoittelun loppumista.

Amandan silmät

Muutama sananen Amandan peilaustuloksesta. Maanantaina siis käytiin eläinlääkärissä peilauttamassa silmät ja Amandan oikeasta silmästä löytyi pieni lasiaisvuoto. Linssin väliin on siis vuotanut vähän lasiaisnestettä. Näitä tapauksia ollaan viime aikoina ruvettu seuraamaan, sillä muutamissa roduissa kuten heelereissä ja harjakoirissa vuoto saattaa olla linssiluksaation ensi oire.

Tässä on hyvä linkki aiheeseen, jos kiinnostaa enemmänkin.

Ländereillä ei linssiluksaatiota ole suuremmin esiintynyt, joten voi olla, että Amandankaan silmään ei sitä tule. Lasiaisvuoto ei sieltä minnekään katoa, mutta jos linssi ei lähde liikkeelle ei tila ole mitenkään vaarallinen. Sitä pitää kuitenkin seurailla, joten Amanda peilautetaan vuoden välein.

Tätähän se läntsyjen kanssa on, toivotaan parasta, pelätään pahinta ja eletään niillä korteilla mitkä on käteen jaettu. Tällä kertaa oli siinä mielessä onnea, että Aman eka astutus epäonnistui ja etukäteen oli jo päätetty ettei tyttöä astuteta uudelleen.

Takuttien seuramestaruuskisat

Eilinen oli varsin kaoottinen päivä. Hirveä kiire kokoajan. Töissä oli koulutusta ja sieltä lensin suoraan kentälle. Kotona kävin vain nappaamassa kaikki koirat mukaani. Bussipysäkillä venailin kaikki sormet ja varpaat ristissä, että kuski suostuisi ottamaan meidät kyytiinsä, sillä matkassahan oli vaatimattomasti kaikki kolme koiraa. Eipä tullut ilmottautuessa mieleen, että joudutaan julkisilla kulkemaan kentälle. Vaan kuski oli ihana, bussi lähes tyhjä ja päästiin helposti Hervantaan. Onneksi nuo otukset on niin helppoja matkakumppaneita.

Ekana koirista starttasi juoksuinen Kuje. Möllien rata oli varsin helppo. Itseasiassa Kujeelle olisi varmaan sopinut paremmin kilpailevien rata, mutta kun sen kepit eivät ole hallinssa niin en voinut sitä kilpaileviin ilmoittaa. Radalta nolla ja ajasta ei ole mitään tietoa. Kuje oli varsinainen perässä vedettävä lahna. Kontaktit olivat nätit ja muutenkin meno ihan leppoisaa. Hormonit vaikuttaa neidillä vähän turhan paljon, mutta sen tiesin jo etukäteen ja tilanteen huomioon ottaen olen erittäin tyytyväinen. Ei menty uusinta kierrosta, koska koirassa ei ollut virtaa.

Toisena starttasi Onni. Jätkässä oli ihan kivasti intoa ja vauhtia. Tein muutaman typerän ohjausvirheen, koska en jaksanut/muistanut saattaa Onnia tarpeeksi kaikille esteille, mutta siitä huolimatta äijä teki nollaradan ja ehdittiin vielä ihanneaikaankin. Onnin kanssa oli ihana pitkästä aikaa liidellä ja katsella sitä kuinka toinen nautti menosta. Se vaan on niin ihana otus. Uusinnat jäi väliin, koska en halunnut rasittaa Onnia, joka kuitenkaan ei aikoihin ole harrastanut.

Amanda oli viimeinen ja ennen rataa aloin jo pelkäämään miten keppien mahtaa käydä. Lähdössä meni muutama hetki ennenkuin sain neidin rauhoittumaan ja jäämään paikoilleen. Hermostuminen tarttuu Amaan helposti. Vähän meinasi mennä mokailun puolelle kun jäin jälkeen putken kohdalla enkä muistanut ajoissa käskyttää seuraavana olevaa rengasta, mutta Ama paikkasi tilanteen hienosti. Puomin kontaktit oli upeat, mutta kaikkein hienointa oli kepit, jotka olivat nopeat, iloiset ja menivät oikein. Meinasin jäädä paikoilleni tuulettelemaan vain niitä kun se oli niin hienoa. Loppuradan esteet mentiin oikeassa järjestyksessä ja tuloksena nolla. Maalissa ei meinannut kehuista tulla loppua. Mä olen niin ylpeä tuosta neidistä ettei ole tosikaan. Ihan mielttömän hieno pujottelu. Hyvä Amanda!!!

Meillä oli varsin hyvä päivä, kolme nollarataa, kolmella eri koiralla. Uusinnat olisi saanut ottaa, mutta en viitsinyt kenenkään kanssa uusia kun kerran eka kierros meni hyvin. Omassa ohjauksessa oli paljon korjattavaa, mutta kaikkiin koiriin olen todella tyytyväinen. Kuje pääsi palkintosijallekin. Meillä yhdistettiin kaikkien kokoluokkien tulokset ja niistä sitten valittiin nopeimmat. Kuje tuli möllikisassa toiseksi maxikoirakon jälkeen. Ei laisinkaan hullummin siis. Kilpailuluokassa kaikki palkinnoille päässeet olivatkin sitten maxeja.


* * *
Lisäyksenä tulokset:
Tuomarina Johanna Nyberg
Kuje: 39,23s, 0, tulos: -20,77 sijoitus: 2, medimölliluokassa: 1
Amanda: 43,99, 0, tulos: -16,01 sijoitus: 4, mediluokassa: 1
Onni: 59,28, 0, tulos: -0,72 sijoitus: 8, miniluokassa: 3

Olen vähän hämmentynyt miten korkeille sijoille kilpailevassa luokassa olleet Ama ja Onnikin kirivät. Amanda heti kolmosluokan maxien perässä... Ohhoh :0

Hengissä ollaan

Joo'o, ei taida edellisestä postauksesta olla ku joku vähän päälle kuukausi. Vähän on jäänyt netissä oleminen vähiin viime aikoina. Kerrotaanpas kuitenkin pikaisesti kuulumiset.

Agility

Treeneissä käydään sen minkä pystytään. Työharjoittelu verottaa joka toisen viikon, koska olen iltavuorossa. Kujeen kanssa ollaan käyty kahdessa vuorossa ja Amandan kanssa yhdessä. Onni on ilman treenipaikkaa ja on taukoillut. Amandan ongelma on yhä vaan kepit, tosin jostain sille tuli viime treeneissä hitunen vauhtia niihin. Kujeen kepit on melkein yhtä kauheat. Kuuden kepin kanssa tosin sain sen pujottelemaan ihan kivasti pari kertaa. Mä en vaan osaa opettaa niitä. Tarvisin ihan kunnon täsmätreeniä ja paljon.

Kujeen kanssa meillä oli ongelmana myös keinun opettaminen. Se kun vetäisee keinun ihan lennoksi, jos vähänkään on vauhtia. Mulla ei ollut minkäänlaista toivoakaan saada Kujetta hidastamaan ennen keinua. Päädyttiin lopulta, J:n kanssa kun asiaa pohdittiin, sellaiseen ratkaisuun, että opetan Kujeelle stop-sanan, jolla sen pitäisi pysähtyä kontaktille ja odottaa keinun laskeutumista. Opetellaan avustajan kanssa niin, että avustaja pysäyttää keinun, kontaktilla on nami, jonka Kuje juoksee syömään, käyn palkkaamassa Kujeen, avustaja laskee keinun ja Kuje saa luvan lähteä keinulta lelun perään jonka heitän lupaa antaessani. Tällä hetkellä ollaan vielä siinä opetellaan tilassa. Muutama kerta kokeiltu ilman avustajaa, mutta lähinnä sitä on pakko treenata jonkun toisen kanssa, että saa vähän varmuutta oikean stop-paikan löytämiseen. Meinaa vähän mennä himmailuksi muuten.

Tiistaina osallistutaan koko lauman voimin seuramestaruuksiin. Nää onkin ekat kisat pitkin aikoihin. Saapa nähdä kuinka menee. Kuje aloitti juoksut 21.päivä ja se alkaa jo lahnailemaan. Torstaina jo huomas, ettei tytössä oo yhtään vetoa. Onni ei oo harjoitellut aikoihin, enkä enää muista kuinka sitä ohjataankaan. Amanda on ainoa jolla on jonkunlaista toivoa ees, mutta sekin on juoksuinen. No jahka nää juoksut on juostu ja jossain vaiheessa ois rahaakin, niin pitää katsella vähän kisoja.

Jalostusjuttuja

Kuten varmaan monet ovat lukeneet, niin Amandalla ei nyt pentuja teetetä. Kipan blogista löytyy enemmänkin pohdintaa tästä päätöksestä. Autoimmuuniongelmia on ländereillä nyt pompsahdellut tässä viimeisen vuoden aikana aika tiheästi munkin tietoisuuteen. Erittäin fiksu päätös Kipalta ja hatunnoston arvoinen paikka. Tänään tuli vielä toinen lisäsinetti Amandan jalostusuran tyrehtymiselle, sillä silmäpeilauksissa kävi ilmi, ettei Amandan silmätkään ole ihan terveet. Oikeassa silmässä on pieni lasiaisvuoto. Pahimmassa tapauksessa linssi voi lähteä liikkumaan jolloin puhutaan linssiluksaatiosta. Toivotaan ettei Amandan tapauksessa kuitenkaan käy näin. Eipä tässä muuta kuin seurailla tilannetta ja toivota parasta. Kujeen silmät kaikeksi onneksi ovat terveet ja toivon mukaan terveenä pysyvätkin.

Työharjoittelu ja muu

Työharjoittelu jatkuu vielä ensi kuun loppuun. Sillä aikaa harjoittelen itse hengissä pysymistä ilman rahaa. Erittäin haastavaa hommaa, mutta olen kehittänyt kaikkia hienoja patentointiratkaisuja. Loin mm. ihan karmivan makuisen soijakiusauksen. Se oli niin järkyttävän pahaa, että söin puolentoista kerran annoksesta viisi päivää. Aivan loistava laihdutusruoka. Ei totisesti tee mieli syödä paljon. Soija on muutenkin ollut aika pop. Löysin kaapista parisen vuotta vanhan soijarouhepussin ja se on aika ehtymätön.

Työharjoittelu on valtavan hauskaa yhä vaan. Viihdyn työpaikalla ihan tajuttoman hyvin ja nautin puuhasta suunnattomasti. Viime viikolla löysin makrot ja ne on järjettömän mielenkiintoisia. Tosin kukaan muu ei tunnu olevan samaa mieltä kanssani. Kukaan ei myöskään tunnu tietävän makroista paljon joten olen selvitellyt asiaa manuaalien avulla. En malta odottaa, että pääsen töihin oppimaan lisää.


Kauheesti on kaikkea tapahtunu ja tässä on vain murto-osa. Jospa sitä taas pääsis enemmän nettiin päivitteleen kuulumisia.

Marjanpoimintaa ja sylikäännöksiä

Viikonloppu on hurahtanut Kristiinassa "mökkeilemässä". Koirat ilahtuivat huomatessaan, että karviaiset ovat kypsiä ja niitä voi syödä suoraan pensaasta. Onni aloitti touhun ja sai pian seuraa Elmeristä ja Kujeesta. Amandalle eivät marjat maistuneet, mutta kummasti kolmenkin koiran voimin ovat marjat huvenneet pensaista. Näinköhän niitä pitäisi poimia jokunen pakkaseen ennenkuin kaikki ovat koirien mahoissa.

Vadelmia noukin rasiallisen. Pieni ja matoisia. Hyi, yök oli ällöttävää putsaillla niitä. Keittiön pöytä oli täynnä ötökän raatoja, joita hakkasin purkin kannella kuoliaaksi. Vaan en kirkunut kuin kerran, erityisen inhan näköisen ötökän pompatessa kädelleni.

Torstaina meillä oli radalla kohta jossa kokeilin sylikäännöstä. Se toimi, vaikken aluksi uskonut homman lainkaan pelaavan. Koska siitä jäi vähän epävarma fiilis, otin tytöillä muutaman sylkkäri harjoituksen. Lisääkin voisi ottaa. Välillä toimii, välillä koirat pyörii ympäri tietämättä mitä tehdä. Jostain syystä x, onnistuin myös saamaan Amandan karkaamaan putkeen, sekä hukkailemaan neitiä selkäni taakse ja karkaamaan väärälle esteelle. Kuje pysyi paremmin kädessä. Varmaan siksi, koska ohjasin lelu kädessäni.

Otin myös kontaktitreeniä. Aluksi ihan vaan pysäytys (2off2on), namipalkka, vapautus tyylillä, mutta tänään päätin kokeilla namialustaa. Kuinkakohan monta kymmentä ihmistä on mua yrittänyt saada opettamaan kontaktit sen avulla. Aika moni. Ja ihan ympäri Suomen. No tänään vihdoin kokeilin. Tytöt hahmotti aika nopeasti että nami on läpyskän päällä. Kujeella meni tähän vähän pidempään ja ensin mietin, että suostuuko se ollenkaan ottamaan namia, sillä maassa olevat makkaranpalat ei tytölle kelpaa. Lopulta juttu valkeni Kujeelle ja homma toimi oikeastaan paremmin tuolla tapaa. Se menee paremmin ihan kontaktin loppuun asti, sillä vanhalla tavalla tyttö jäi himmailemaan ylös eikä ollut ihan varma missä kohtaa sitä ois tarkoitus pysähtyä, tai sit vaan vetäisi juosten läpi.

Mun murheenkryynini eli pujottelu olisi ollut harjoittelulistalla, jos olisi paremmat kepit. Kristiinassa on vain sellaiset heppoiset maahan tökättävät ja niistä ei oikein ole hyötyä. Jos vaan energiaa riittäisi voisi iltavuoroviikolla käydä harjoittelemassa kentällä pujottelua. Muutaman minuutin harjoittelu päivittäin ois tarpeen, mutta kun kentälle pitää mennä bussilla, niin voi olla ettei nappaa. Katotaan nyt.

Otin Empun kanssakin kontakteja, putkeen menoa ja hyppäämistä. Kontaktit ja putki vetää sitä. Se tuppaa unohtamaan, että ota-käskyllä ois tarkotus jäädä ylösmenokontaktille. Koske-käsky lopussa on selkeästi sen mielestä helpompi hahmottaa, koska siihen se jää helpommin. Hyppääminen on vähän hakusessa. Luulen, että sitä pitäisi harjoitella ihan avustajan ja namikipon avulla, että sais jätkän irtoamaan kunnolla ja katsomaan edes hyppyä. Se ei hae hyppyä lainkaan, vaikka siis ihan yhden esteen kanssa harjoittelin. Nyt se lähinnä hyppää silloin kun sanon ja tuloksena on riman tippumista ja esteen katumista, esteen ohi hyppäämistä ja muuta hauskaa. Putkeen meno sen sijaan menee nätisti ja sinne se irtoo suhteellisen kaukaakin. Siitä huolimatta, että mun putket on pieniä ja kämäsiä. Vaan eipä tuolla ole mitään kiirettä. Hellunen tuskin tulee sen kanssa harrastamaan agia, joten ei haittaa vaikka menisin Empun pilaamaan. Maxi-koira on mulle jotenkin hurjan vaikea, joten en suuremmin hingu siitä kisakoiraa itsellenikään.

Onnikin pääsi ottaan pienen treenin, mutta sillä tippui rimat siihen malliin, että vaihdoin pelkkään putkeen irtoamiseen koko treenaamisen. Mä en osaa enää yhtään ohjata Onnia ku oon taas tottunu tyttöihin. Näyttää vähän siltä, että Onni joutuu nyt taukoilemaan. Mun tekis mieli kisata omissa kisoissa Aman kanssa ja en halua sotkea ohjaamista nyt ku tuntuu että mulla on sen kanssa meno taas hallussa. Kujeelleki tulis kisa-ikä täyteen, mutta sillä on kepit ja kontaktit kesken. Erityisesti kepit. Kisakirjan voisi kyllä käydä hommaamassa. Ois se kiva tänä vuonna jossain kisassakin piipahtaa, jos vaan saisi kaikki esteet opetettua. Sen suurempia ei oo kuiteskaan suunnitelmissa. Meillä on tälle vuodelle sen verran suuri budjettivaje, että kaikki mahdollinen on ollu pakko karsia. Katotaan sit jos pääsis töihin niin vois olla varaa harrastaakin.

P*skaks meni, mutta paljon tuli opittua....

Otsikko kuvaa erinomaisesti työharjoittelun tunnelmia, mutta sopii myös eiliseen agitreeniin. Eräältä ryhmäläiseltä nimittäin hajosi nilkka. :(

Treenit oli ihan kiva pyrähdys. Kujeen A:n kontaktia pohdittiin, Amanda teki kontakteilla moitteettomat suoritukset. Kepit vähän tökki molemmilla, Amandalla pahemmin. Neuvoja tuli ja nyt ne pitäis saada käytäntöönkin jossain vaiheessa.

Multa on kysytty miten työharjoittelussa menee ja kerrotaanpa sieltäkin kuulumiset. Tosi hauskaa on ollu. Olen viihtynyt erinomaisesti. Työporukka on mukavaa ja joka päivä oppii jotain uutta. Ainoa huono päivä oli tiistaina. Juuri kun oli lähdössä kotiin, yks kone alkoi piippailla. Siinä sitten selviteltiin asiaa ja mun kiinnittämä kappale oli tuhonnut sellaiset viitisen terää. Tietysti ne kaikkein kalleimmat terät mitä koneelta löytyy. Eipä siinä muuta ku kotiin ja seuraavana aamuna takas selvitteleen asiaa. Onneksi selvis, että homma ei oo täysin mun vika ja toinen superkallista teristä onnistuttiin pelastamaan. Päivä kirkastui huomattavasti.

Loppu viikko on sujunu ohjelmointia oppien. Tänään tuli ensimmäinen kappale jossa mä sain olla mukana korjaamassa ohjelmaa ja oli aikas vinkeä fiilis kattella sitä. Pojat ihan vähän nauroi mulle ku esittelin reikiä niille ylpeänä. Mä oon oppinu parissa päivässä niin paljon, että tuntuu melkein kuinka aivot kiehuu ihan ylikierroksilla. En ois taaskaan malttanu lähteä töistä lainkaan pois.

Juhlaputki on ohitse

Nyt on sitten juhlaputki vedettynä. Kahdet häät ja yhdet rippijuhlat on juhlittu ja taas olisi aikaa päättää itse omista viikonlopuista. Sääli, että kaikki kisasuunnitelmat tuntuu peruuntuvan mitä erilaisimmista syistä. Katsotaan jos sit syyskuussa, sikäli mikäli ei juoksut pukkaa päälle.

Koiraharrastaminen on muutenkin aikas nollassa. Työharjoittelu on väsyttänyt siinä määrin, että ei jaksa tehdä mitään ylimääräistä. Viime viikolla käytiin torstaina treenissä, mutta maanantai jäi väliin. Torstaina paikalla ei ollut kuin minä ja J. Treenit oli yhdistetty, mutta ei sentään neljää tuntia vedetty viiden koiran voimin. Pari rata pätkää, jotka otettiin erilaisin ohjaustavoin. Aivan mielettömän upeasti mennyt treeni. Hehkuin vielä perjantainakin ihan huippufiiliksissä. Tuli uusi ohjaustapakin opittua.

Eilen käytiin Kujeen kanssa pitkästä aikaa maanantaitreeneissä ja harjoiteltiin eri esteitä. Kontaktit, rengas, pituus, pussi, kepit. Miten puhki voikaan itsensä juosta pelkästään esteiden opettelussa? Kuje pujottelee verkkojen avulla tosi hyvin, mutta sisäänmenot ei vielä oo kovin hyvät. 6 kepin sarja ilman verkkojakin meni hyvin. 12 en uskaltanut kokeilla. A:n kontaktissa on hiomista paljon. Puomi kaipaa pitkäjänteisyyttä. Keinu on vähän huono. Kuje menee sen, mutta en oikein osaa hahmottaa, että missä vaiheessa ja miten saisin sen hidastamaan, ettei mene ihan lennoksi. Yhtään lentokeinua ei tällä kertaa tehty, mutta vähän epävarmasti meni.

Työharjoittelussa on yhä kivaa. Joka päivä olen jotain oppinut. Työkaverit on mukavia ja ilmapiiri on leppoisa. Pikkuhiljaa alkaa kroppakin palautua ja ei tartte viettää ihan kaikkea kotona olo aikaa nukkuen. Ens viikosta alkaen mun pitäis ruveta tekemään vuorotyötä. Se meinaa sit treenien peruuntumista joka toinen viikko, kun olen iltavuorossa. Taas vähän rääkkiä kun en ole tottunut vuorotyöhön. Saas nähdä meneekö ens kuukin nukkumiseksi kun yrittää hahmottaa vuorokausi rytmiä. Onneksi saan aloittaa aamuvuorolla. Itseasiassa mut pyydettiin jo täksi päiväksi iltaan, mutta torstaintreeneihin vedoten juttua siirrettiin vähän.

Viikonloppuna olleet häät oli ihanat. Hääpari näytti niin onnelliselta. Oli aivan mielettömän ihana nähdä pitkästä aikaa meidän poikia. Eipä sitä tajunnutkaan kuinka ikävä on ollut. Miten sitä muka aina on niin paljon kiireitä, ettei ehdi vanhoja kavereita näkemään.... Tulkaa Tampereelle!!!

Väsymyksen vallassa

Sama pirteä menoa on jatkunut. Illat menee nukkuessa. Eilen sentään raahauduin agitreeneihin. M oli tehnyt meille aivan valtavan makeen radan. Ihan mielettömän ihana irtoamisharjoitus. Siinä mentiin puomin alla olevalta putkelta parille hypylle, niin että ohjaajan oli pakko jäädä puomin toiselle puolelle. Amanda irtos hypyille heti ekalla kerralla, mutta Kuje ei vielä osannut. Amandalla oli intoa. Se oli ihan holtiton. Mutta kiva nähdä kuinka toinen nautti, vaikka oma ohjaaminen menikin ekan pätkän jälkeen ihan kädettömäksi. Onneksi tytöllä oli sen verran intoa, ettei lässähtäny mun mokailusta. Kujeen kanssa olin vielä kädettömämpi. Muutama upea keinu tuli tehtyä. Väsymys vaikutti mulla selvästi. Ei vaan pysyny homma kasassa. Ekan pätkän jaksoin Amandan kanssa panostaa ja sen jälkeen meni epämääräiseksi söhläämiseksi.

Jospa ens viikolla ois jo tottunu harjoitteluun ja ei ois niin kuollu.

Unta, unta ja unta

Viikonlopun jälkeen aika onkin mennyt unessa. Häissä oli hauskaa. Harmittaa etten päässyt leirille, mutta ei enää yhtä paljon, koska aika meni niin rattoisasti. Lauantaiaamuna leivoin sulholle ja Helluselle muffinseja ja siitä lähtien viikonloppu menikin kivoissa tunnelmissa. Yllättävän paljon tuttuja oli ja kivoja uusiakin tuttavuuksia.

Maanantaina alkoi työharjoittelu. Varsin kivaa, jos kohta väsyttävää puuhaa. Olen kotiin päästyäni kaatunut sänkyyn ja nukkunut. Maanantaina jäi taas harkat väliin, koska heräsin nokosilta juuri kun olisi pitänyt olla treenikentällä. Päivät on ihan sekaisin. Viikonloppuna pitäisi mennä Ouluun. Tulee ihan sikaraskas reissu. Luulen, että nukun kaiken muun ajan paitsi sen mikä pitäisi viettää kirkossa.

Pakko kertoa kun unohdin viime viikolla kirjoittaa. Amanda on nyt vuoden verran tuntenut Nugan ja viime viikolla leikki ensimmäisen kerran Nugan kanssa. Sekin tapahtui niin, että vieressä oli Kujekin, mutta silti. Ei ihan nopeasti länderin kanssa tulla leikkikaveriksi. ;D

Kiukuttelua ja keppitreeniä

On taas hurahtanu viikko. Mitään fiksua ei oo tullu tehtyä, on vaan enemmän tai vähemmän ärsyttänyt kaikki mahdollinen. Eilen oli oikein ärsytyksen multihuipentuma. Mitä lähemmäs on tultu kohti viikonloppua ja länderileiriä niin sitä enemmän on mua harmittanu ku en sinne pääse. Huomenna ois häät, jonne pitäis mennä. Yritin ehdottaa Helluselle, että oltais ees perjantai oltu leirillä, mutta ei sekään onnistunut.

Maanantaina mulla jäi treenit välin kun ensin myöhästyin bussista ja sitten seuraavaa ei koskaan kuulunut. Lopulta oli pakko talsia kotiin. Eilen sentään bussi saapui paikalle ja pääsin treeneihin. Eipä kauheasti porukkaa siunaantunu paikalle. Kaivoin Clean Run-lehdestä radan pätkän jota vähän fiksattiin. Se osoittautui ihan hyväksi pujottelu ja keinu harjoitukseksi. Tuli oikein tehotreeniä niihin esteisiin jotka Kujeelle on vaikeet. Amandaki meni kepit vauhdikkaasti ja innokkaasti. Uskomatonta. Olin oikein tyytyväinen läntsykaksikkoon, joka jaksoi helteestä huolimatta tehdä iloista ja innokasta treeniä. Eipä tässä viikossa sitten muuta hyvää olekaan ollut.

Puuhailuja

Me ollaan Onnin kanssa innostuttu ottamaan pieni tottistelueriä. Ensin tortaina kun ei päästy harjoittelemaan puomin kontakteja skeittirampille ja eilen agilityn lomassa otettiin pieniä harjoituksia. En tiedä tokosta mitään, joten se on vähän epämääräistä säätämistä vaan, mutta hauskaa meillä on. Onni on valtavan innoissaan. Todennäköisesti makkaroista... Pitää katsoa kuinka edetään. Joko räpelletään vähän aikaa kunnes kyllästyn tai aloitetaan ehkä kaverien kanssa harjoittelu.

Ollaan taas vietetty viikonloppu Kristiinassa. Rakensin eilen kaksi hyppyestettä. Ihan itse alusta loppuun. Lisäksi muokkasin minipuomin loppuun. Hellusen veli oli hakenut sirkkelin lainaan, joten jouduin sahaamaan käsisahalla kaikki laudat oikean mittaisiksi. On muuten kädet ihan poikki. Ja kaiken huipuksi poltin selkäni. Jummetun kipeä.

Vaan oli se sen arvoista.
Tytöt nauttii



Puomi on saanut pinnoituksen


Onni testaamassa


Lisäksi ollaan uitu ja saunottu. Merivesi on todella lämmintä. Koko porukka on käynyt uimassa. Amanda on nauttinut saunailustakin ja Kujekin piipahti toteamassa, että lämmintä on. Kesäistä menoa ja hyvällä fiiliksellä.

Uusia kasvoja ja uusia kuviota treeneissä

Hihhei! Meidän kentälle on tulleet verkolliset kepit! Suuri eläköön huuto S:lle&M:lle jotka jaksoivat väkertää verkot paikoilleen. Kokeilin niitä Kujeen kanssa. Eka kierros namia edellä kuljettaen ja sitten annoin muutaman kerran neidin itse pähkäillä että mistäs välistä pitikään mennä. Vähän idea jo hahmottui, muttei ihan täysin. No mikäs kiire meillä on opetellessa. Amandan kanssa en kokeillut verkkoja, en tiedä pitäiskö kokeilla vai ei. Katsotaan nyt. Vaan mahtavaa, että nyt pääsee treenaamaan tuollaisiakin.

Mulla oli molemmat tytöt mukana. Aloitin Amandan kanssa. Harjoituksena oli kakkosen kisoista pieni ohjauspätkä. 4 aidasta muodostui S-kuvio ja siinä oli vähän ongelmaa kun en oikein osannut sijoittua oikein. Amanda teki ihan hirveän pitkiä kaaria. Lopulta keksittiin miten ohjauksen sai toimimaan ja miten saan käännettyä Amandaa niin ettei se vedä hehtaarin loikkaa. Radalla oli myös pituus ja meitä ennen oli mennyt maksikoiria. Eipä muistettu pituutta korjata sen jälkeen medille sopivaksi, mutta iloisesti Ama loikkasi maksikokoisenkin.

Hiottuani Amanda kanssa ohjauksen kuntoon, tein saman pätkän Kujeen kanssa ja sehän meni heti oikein. Kuje hyppää paljon taloudellisemmin ja pienemmin kaarin automaattisesti. Eipä sitten sen kummemmin hinkattu sitä vaan keskityttiin keinun opettamiseen. Ei uskois, että samainen neiti meni edellisellä kerralla keinun ihan jäykkänä ja oli kokoajan valmis hyppäämään siitä pois. Joku vaihtoi vissiin jossain välissä Kujeen toiseen.

Mun vetämään ryhmään tuli uusi koirakko: muisku ja Leela. Meillä oli takanaleikkaamisharjoituksia ja Leela väsyi varsin nopeasti. Annoin muiskun valita toisen ländereistä, että saadaan vähän ohjaamisen opettelua kuitenkin. Amanda pääsi siis uudestaan kentälle ja meni tosi hyvin muiskun kanssa. Kenenkään muun matkaan se tuskin ois lähtenytkään. Jahka saan perehdytettyä muiskun tarkemmin ohjauksen saloihin, niin mullahan on Amalle vara-ohjaaja :D Loistavaa!

Tosi kiva päivä. Ei mitään suunnattoman hienoja suorituksia tullut läntsyille, mutta hyviä juttuja. Kujeen kanssa tehtiin kahta uutta (verkkokepit&keinu) ja Amandan kanssa tuli oivallus ohjaamisen suhteen. Mitään suurempia mokiakaan ei ollut.

Vauva ja "vauva"

Käytiin viikonloppuna moikkaamassa Hellusen velipoikaa perheineen ja heillä on valtavan suloinen tytär Mirella. Neiti taitaa olla siinä kymmenen kuukauden kieppeillä. Vauhtia piisaa ja kovasti olisi hinku päästä kävelemään. Vierailulle otettiin mukaan tytöt, jotka oletettavasti osaavat käyttäytyä hyvin. Onnihan varastaa kaikki lelut ja Elmeri sählää. Hienostihan tytöt käyttäytyivätkin. Amanda pysyi tarkasti vähän kauempana Mirellasta, mutta Kuje oli kiinnostuneempi. Se ensi haistelun jälkeenkin pysyi lähellä ja innostui palloleikistä. (Yllättävää pallohullun koiran kanssa...) Antoi jopa Mirellan ottaa kiinni kuonostaan.

Eilen muisku kävi shoppailemassa vauvanuken ja esitteli sitä. Kujeesta nukke oli erittäin epäilyttävä ja se meni tuolin alle puffailemaan. Vasta kun otin itse nuken käteeni Kuje uskalsi tulla haistelemaan sitä ja nolostui tajutessaan että se on vaan esine. Joskus sillä on niin kummia aivoituksia. Mene ja ota tuosta nyt selvää. Vaan hyvin tuli taas muistutusta siitä, että läntsyjä sosiaalistetaan pitkään ja hartaasti.

Olen muutenkin huomannut, että kun olen itse paikalla niin Kuje on paljon rohkeampi kuin mitä se on ilman minua. Esim. jos meille tulee vieraita ne pitää haukkua, mutta jos olen siinä lähellä rauhoittuminen tapahtuu nopeasti ja ilman minua Kuje on ihan mahdoton. Että kyllähän se aika paljon muhun tukeutuu. Vaan ihan hyvä ominaisuus tuo on.

Maanantain liidot

Maanantai oli totisesti ensimmäinen loman jälkeinen päivä kaikin puolin aina siihen asti kun pääsin Kujeen kanssa treeneihin. Voi elämä se koira on upea! Ei voi muuta sanoa. Ihan käsittämättömän hienoja putkeen irtoamisia. Ja tekemisen intoa. Ah, mikä nautinto Kujeen kanssa on harjoitella. Älyttömän kivaa oli.

Harjoiteltiin takana leikkaamista ja mä oon ihan kädetön sen homman kanssa. Aina ihan väärässä paikassa ja käskyttämässä väärään aikaan. Mun tunaroinnista huolimatta Kujeelle tuli vähän haisua siitä mitä haettiin ja saatiin muutama ihan onnistunutkin leikkaus. Kepitki sujui muutaman kerran ihan kivasti. Mä oon siinäkin niin järkyttävän hidas. Ois ihan kiva jos kentälle tulis ne paljon puhutut verkot tai vinokepit.

Kotiin tultiin mutkan kautta kun mietin torstain tulevaa treeniohjelmaa niin keskittyneesti, että ajoin aikas reippaasti ohi pysäkin. Onneksi satuin jäämään sellaisella pysäkillä, jossa oli vieressä toisten meidän ohiajavien bussien stoppeja ja onnistuin vielä juoksemaan oikean bussinkin kiinni. No nyt on toivottavasti ihan kiva suunnitelma omalle torstain ryhmälle valmis.

Kotona vire oli vielä päällä ja loppujen koirien kanssa mentiin iltalenkillä viereiselle skeittiradalle ottamaan puominkontakteja. Siellä on oivallinen ihan puominnäköinen ramppi, jossa on tosi hyvä harjoitella kontakteja. Onnia en pysäyttänyt, mutta Ama ja Leela teki ihan nätit 2on-2offit. Amalla oli vaihteeksi niin kova hinku päästä tekemään, että se pureskeli hihnan poikki. Fiksuna koirana järsi Onnin hihnan.. Meidän perheen blondi.

Yhteishark...hassuttelu

Koska edellinen postaus oli niin masentava, niin tässä on tulevan viikon piristykseksi videokuvaa muutaman viikon takaa. Tehtiin tyttöjen kanssa pieni hassutteluharjoitus ilman sen kummempaa tavoitetta tai suunnitelmaa.

Loman viimeinen päivä

Viikko on vierähtänyt ihan liian äkkiä lomaillessa. Tai no lähes lomaillessa kun oli vain etäkoulua eikä töitä laisinkaan. Aika katosi nopeasti, mutta mitään ei ole tehty. Loma alkoi surullissa merkeissä kun luin Aasan pois menosta. Sydämeen iski suru kuin puukko ja länderimaailma menetti yhden ihanimmista persoonista. Kipalle perheineen lämmin osanotto :hali: Aikanaan tuska haalistuu, mutta iloiset muistot säilyttävät. Ainakin toivon kovasti niin. En itse voi ajatella Aasaa purskahtamatta itkuun, joten voin vain kuvitella miten kova ikävä teillä on.

Meillä koko porukka on tervettä ja kyllästynyttä. Koska mitään ei olla tehty. Maanantain agiharkat jäi väliin kun oltiin Oulussa. Torstaina piti päästä Tampereelle vetään treenit ja harkkaamaan, mutta eipä päästy kun joku ääliö (siis kirjoittaja itse) oli jättänyt kevythäkin kämpille, eikä kolmen koiran kanssa ollut junaan menemistä. Mentiin Ouluun bussilla ja samalla tavoin tultiin takaisin Kristiinaan sit perjantaina eli bussilla. Näitä kolmen koiran omistamisen iloja...

No nyt kai voi levännein mielin lähteä huomenna töiden kautta kouluun ja jatkaa illalla harkkoihin.

Uimamaisteri???

Läntsyblogien uimamaisteri sarjaa ;)

Kipazin-koirat rulettaa

Terveisiä vaan agirodusta. Meillä on ollut kerta kaikkiaan mielettömän upea päivä! Aamulla tultiin Turusta. Sopivasti saavuttiin paikalle ja nähtiin kuinka Kromlins Ferrarit kaahasivat medi-kilpailevien voittoon. Ihan mielettömän paljon onnea Jonna&Hippo, Pasi&Kampi, Jasmina&Chili ja Åsa&Zimbo! Myös kolmanneksi kiisi länderijoukkue ja paikalla vilisi muutenkin varsin paljon tutun rotuisia koiria.

Kun alo-rataa koottiin, meille tuli pienoinen shokki. Radalla nökötti pujottelu, johon kukaan joukkueen koirakoista ei ollut sen suuremmin panostanut, sillä kaikki luulivat ettei keppejä ole mölliradalla. Pasi jaksoi sitkeästi nostaa joukkuehenkeä, joka siinä vaiheessa meinasi vähän karata pienoisen paniikin puolelle. (Yksi voitto jo taskussa, onhan siinä nyt helppo hymyillä... ;D )

Kromlins Chili-Mints starttasi vissiin viidentänä joukkueena. Jaana oli Fliin kanssa ensimmäinen, Riikka ja Veikko toisina, minä ja Kuje kolmantena ja Pasi Vipun kanssa ankkurina. Ossi oli pitämässä Kujetta kiinni, ettei se karkaa lähdössä. Kuje tuli tosi nätisti matkassa. Puomilla maltoin olla lähellä varmistamassa, mutta ei tyttönen epäröinytkään, kiisi vaan tyynesti eteenpäin. Eka virhe saatiin kepeillä, kun törkkäsin Kujeen väärään keppiväliin ja toinen vitonen napsahti kun Kuje ei pujotellut loppuun asti. Meillä meni aikas kivanlaisesti rata. Vähän hitaantuntuista oli meno. Putkillakin tuntu, että sai odotella aika kauan. Vaan tosi varmasti Kuje meni. Ei haahuillut, kuunteli ja keskittyi. Yksi rima meiltä tipahti, kun yritin (vaihteeksi) kääntää Kujetta jo hypyn päällä. Jos vaan olisi vähän malttanut odottaa.

Olen ihan äärimmäisen tyytyväinen. Kyllä Kuje on niin ihana ohjattava, ettei ole tosikaan. Toinen mihin olen itsessäni tyytyväinen on, että muistin ohjata juuri sitä koiraa jonka kanssa olen radalla. Ihan mielettömän hyvä fiilis jäi. Meidän joukkueella meni tosi hyvin kaikilla ja sijoituttiin neljänneksi. Vau! Chilin M-vauvat rulettaa :D

Viimeinen treeni ennen Agirotua

Eilen käytiin torstai-treeneissä tyttöjen kanssa. En ottanu poikia mukaan vaikka alunperin oliki tarkoitus kävellä kentälle. Elmeri oli aamulla laittaunut mun huoneen kaaokseen ja tehnyt oikeasti tuhojakin. Ajattelin, etten voi sitä jättää kotiin, mutta Hellunen tuli sen verran ajoissa, että saatoin jättää pojat odottamaan.

Meillä oli FAO-rata treeneissä. Tarkoituksena oli vain pitää hauskaa. Ja hauskaa meillä olikin. Ohjasin tyttöjä samalla tavalla ja se meni tosi onnistuneesti. Kujeella oli vauhtia vain tuplat enemmän ku Amandalla. Kokeilin vähän Kujeen rajoja palkkaamalla aika pajon narulelulla. Muutaman kerran meinasi kiehahtaa yli, mutta sain sen laskettua takas kuunteluasteelle. Kyllä se vaan on noista koirista paras. Mun pitäis vaan jotenki saada opetettua sille itsenäiset kepit. Oon sössinyt ne muiden koirien kanssa ja en haluais taas toistaa virhettä. Keinu on myös sellainen este, jota Kuje ei osaa.

Amanda teki nättiä työtä. Ihan eri tuntuista menoa ku kisoissa. Jollain pitäisi saada omaa kisajännitystä lievennettyä, niin ei vesittäisi koiran suoritusta. Loppuun otettiin muutama puomi+kepit pätkä ja saatiin melkein iloiset kepit. Voi, että olin tyytyväinen. Aman kontaktit on hyvässä mallissa. Erityisesti puomin alastulo onnistui joka kerta niin upeasti. Sillä on nyt jotenki napsahtanu toi, että jäädään "etutassut maahan, takatassut kontaktille" -idea taskuun. Sama kuva pitäisi saada Kujeen aivoihin.

Näistä treeneistä on hyvä jatkaa. Harmittaa, ettei oo oikein mitään kisoja minne Aman ilmoittaisi. No Kujeella on koitos sunnuntaina ja sit tiedetään kuinka se kisoissa kulkee. Mä tietty omalla jännityksellä sössin kaiken. Tänään suunnataan Turkuun ja sit sunnuntaina Ylöjärvelle.

Seuran hyllyn keruukekkerit

Olipa rankka kisareissu, vaikka matka kisapaikalle oli huomattavasti lyhyempi kuin mitä Oulun keikat ovat olleet. Bussilla päästiin helposti seikkailemaan, vaikka ensimmäisen bussin kuski napisikin siitä, etteivät Onni ja Amanda näytä sylikokoisilta. Kisapaikalla sit nähtiin tuttuja ja hengailtiin seuralaisten kanssa. Meillä oli seuralla aika iso edustus kisoissa. Melko suuri osa ykkösluokan koirista löytyi kisaamasta ja kaikissa luokissa. Mikä oli erityisen hieno, niin myös toisia seuralaisia tuli katsomaan meidän menoa, tsemppaamaan ja kommentoimaan. Aika mahtavaa tukemista ja jäi tosi hyvä olo.

Amandan eka rata meni ihan pyllylleen. Mä olin ihan kohmeessa ja Amanda meni nopeammin ku uskoinkaan. Kaikki lähti pieleen heti alusta kun Amanda varasti lähdössä. Tääkin oli mun mokaa kun en tajunnu odottaa pillin vihellettystä ennenkuin jätin Amandan hypyn taakse. Eihän se kestä siellä niin pitkää odotusta. Että mä olin tyhmä. No rata meni ihan hyvin keinulle asti. Tamskin keinu on aika ... no kevyt ja kiikerä. Paukahtaa kovalla äänellä. Amanda tietysti säikähti sitä kuten jo varsin monet muutkin sitä ennen ja sen jälkeen. (Minikoirille keinu lopulta poistettiin.) Sen jälkeen tulevalla puomilla sit lähdin vetään ihan liian kovaa enkä jääny tukeen Amandaa nousulle. Sehän hyppäs alas. No ei kun uudestaan yrittään ja tällä kertaa pysyin vieressä. Mun ohjaaminen oli ihan törkeän huonoa. Koko ajan. Olin jäljessä ja pihalla. Kepit kusin. Ainoa hyvä mitä radasta voi sanoa on että Amandalla oli vauhtia ihan kivasti. Ohjaaja vaan oli niin pyllystä ku olla voi. Hylly tuli. En tiedä tuliko varastamisesta vai miljoonasta kiellosta.

Seuraavalle radalle kokosin itteni. Tarkotushan oli pitää hauskaa. Mitä jos vaikka ohjais ja kehuis koiraa. Vois ehkä Amandallaki olla kivempaa. Tokalla esteellä tehtiin hylly. Amanda meni renkaan välistä ja kun lähdin korjaan sitä niin hyppäs takaspäin renkaan läpi. Loppurata oli ku unelma. Mentiin ihan kivaa vauhtia. Keinu sujui ilman minkäänlaista hermoilua. Sain tehtyä takaleikkauksen A:lle. (Mä! Takaleikkauksen! Onnistuneesti!!!!) Kepit meni oikein. Hitaasti, mutta oikein. Kertakaikkiaan ihana. Vähän harmittaa rengas ku en tajunnu mennä renkaan taakse ottaan vastaan lähdössä. Se ois voinu toimia paremmin. Tyytyväinen kuitenkin olen. Erityisesti siihen miten Ama onnistui tekeen ekan kierroksen säikähdyksestä huolimatta upean keinun.

Hyllyjä satoi meidän seuralle. Tosin suoritukset oli varsin hienoja. Yksi virhe vain kostautui. Niinhän se usein menee. Onni teki tuloksen. En ole ihan varma oliko ainoa tuloksen tehnyt meidän seurasta. Odottelu ei tehnyt Onnille kauhean hyvää. Se oli vähän valju. Kaikki meidän virheet johtuivat mun ohjauksesta. Eka rima tipahti, koska tein taas sen virheen, että käskytin riman päällä. Se ei Onnin kanssa onnistu. Mun pitäis asia tietää. Kaksi kieltoa saatiin toinen hypyltä ja toinen putkelta. Molemmissa tapauksissa en ohjannut tarpeeksi lähelle estettä vaan odotin Onnin irtoavan. Eihän se irtoa. Kyllä mun pitäis tietää. Viimeinen ja harmittavin virhe tuli keppien viimeisestä välistä kun en käskyttänyt sitä. ARGH! Mikä harmittava moka. Miksi en voinut loppuun asti viedä. Miksi?? Muuten meni ihan kivasti. Yliaikaa semmoiset parikymmentä sekuntia...

Kisat venyivät yli aikataulun. Viimeinen bussi millä suunnittelin kotiin lähteväni meni ennenkuin pääsin Onnin kanssa radalle. Mulla oli onneksi seurana Tuittu omistajineen ja me päätettiin mennä yöbussilla joka lähti suhteellisen läheltä. Onneksi oli seuraa eikä tarttenu yksin siinä humalaisten kanssa odotella. Kaupunkiin asti päästiin bussilla ja loppu matka käveltiin kotiin. Siinä puol yhden maissa pääsin toteamaan, että Elmeri on murtautunut taas ovista ja syönyt taas Leelan ruokaa ja on taas kuin pallo. Ja viideltä aamulla lähdin äärimmäisen pirteänä töihin.

Viime hetken kisapaniikki

Kas niin nyt on Elmeri väsytetty, reppu pakattu ja ylipäätään aletaan olla lähtövalmiita. Jännitys kuplii mahassa. Onni ja Amanda ravailevat ympäri kämppää aina kun liikahdan. Muun ajan Onni makaa apaattisen näköisenä jossain päin missä on hyvä näköyhteys reppuun, muhun ja eteisenoveen.

Täällä satoi äsken vettä, joten saapa nähdä kisataanko sateessa. Jos ylipäätään päästäisiin bussilla kisapaikalle niin se olisi jo positiivista. Varasin eksymisen varalle vähän ylimääräistä aikaa matkaan.

Tän päivän tavoitteet. Jos sataa, niin jo se, että koirat liikkuu radalla ois plussaa. Aman eka startti tänä vuonna. Ei ihan kauheasti oo tavoitteita. Jos muistaisin ohjata oikeaa koiraa radalla. Kepitki ois kiva saada meneen oikein. Kun muistaisi vaan saada hyvän fiiliksen Aman kanssa radalle, sekin riittäisi. Mulla jotenkin menee hermoillessa kauheen jäykäksi olo ja unohdan koiran. Kun muistaisi mennä iloisesti ja rennosti ja ohjata.

Onnin kanssa nyt päällimmäinen tavoite on myöskin se, että muistaisin mikä koira mulla on matkassa. Pelkään, että tuun sössiin kepit, mutta ennemmin sit Onnin kans ku Aman. Vähän mietn jos yrittäis Onnin kanssa tehdä lentävän lähdön. Pitää vähä kattoa millainen rata. Mua vaan epäilyttää että eka rima saattaa siinä touhussa tippua. Mutta en sit tiedä jos se vaikuttais nopeuteen.

Vielä vartti... no jos tarkistais, että kaikki on mukana.

Agirotutreeni

Kujeen kanssa siis piipahdettiin sunnuntaina Turussa treeneissä. Chili-Mints-joukkueesta paikalla kaikki muut paitsi Vipu, joka ymmärrettävästä syystä ei parin tunnin vuoksi ihan lähtenyt Oulusta asti treenaamaan. Oli kiva nähdä Fliitä, Padia ja Veikkoa (sekä Chiliä) taasen, vaikka kasvattitapaamisessa viimeksi tavattiinkin. Ennen kaikkea oli tosi kiva päästä seuraamaan koirakoiden menoa. On kerta kaikkiaan mahtavaa, että saatiin pentuejoukkue kasaan :D

Ratapiirros. Jasmina oli piirtäny meille radan, jossa oli kivoja putkeen menoja. Oli vähän haastetta ja toisaalta looginen ja suoraviivainen rata mikä oli kiva möllikoirille.

Kuje oli hyvin kuulolla ja meillä meni ihan kivasti. Ekalla kierroksella vähän mokailin putkien kanssa. Ekalle putkelle käskytin ihan liian myöhään ja mulla ei ihan takaleikkaus toiminut tokalla putkella. Tokaan putkeen ois ehtiny tehdä valssin ku olin niin paljon edellä. Toisella kierroksella sit takaleikkaus onnistui koska Kujeella oli tarpeeksi vauhtia, mutta meiltä tippui kaksi rimaa. Eka tipahti kun hätiköin ja toisella lopetin ohjaamisen ihan täysin putken jälkeen. Kuje tuli sieltä nopeammin ku uskoinkaan. Muuri oli sopivasti suoraan edessä, mutta en sen jälkeiselle hypylle lähtenyt tarpeeksi saattamaan. Kuje kyllä meni hypyn, mutta rima tipahti koska hyppykulma oli ihan mahdoton. Kontaktit tehtiin juoksuna.

Tässä Kujeen toka rata. (Pallon heiton jälkeen kannatta lopettaa kattominen. En jaksanu muokata videosta loppua pois, vaikkei siinä näy ku taivasta ja maata.)


Otettiin loppuun lentävän lähdön harjoitus. Lähtö sujui kyllä, mutta Kuje oli niin poikki siinä vaiheessa, että muuten rata meni mönkään. Mutta onnistunut lähtöhän oli se mitä haettiin ;) Tuli näiden treenien myötä itsevarmuutta. Kuje menee tällä hetkellä melkein parhaiten mun koirista, mikä on sinänsä huono, että mun pitäis tänään kisata noilla kahdella muulla otuksella...

Emppupoika jäljestää

Lauantaina sain Nemin omistajalta perehdytyksen jäljen tekoon. Tehtiin siinä Nemille ja Elmerille muutama lyhyt jälki ja käytiin lenkkeilemässä. Elmerillä kun virtaa piisaa, ajattelin nenätyöskentelyn olevan paras tapa väsyttää poika. Emppu on kovin ahne nuorimies ja siitä oli oikein mukavaa seurata namivanaa. Kolmannella ja viimeisellä jäljellä se näytti jo tajunneen idean. Sählähän se on, kova kiire kokoajan eteenpäin.

Sunnuntaina tein itse pari pitempää jälkeä ennen kuin lähdin Kujeen kanssa Turkuun piipahtaan Agirotu-treeneissä. Tarkoitus oli minimoida Elmerin tekemät vahingot sillä aikaa kun joutuu pitkäksi aikaa jäämään kotiin. Jäljet meni ihan kivasti. Intoa riitti ja jaksoi seurata pitemmätkin loppuun asti. Ja parasta oli ettei kotona oltu ovia auottu eikä murtauduttu ruoan ääreen kun illalla kotiuduttiin Kujeen kanssa.

Ois eilen vissiin pitäny tehdä taas jälki, sillä mun ollessa poissa oli poika avannut kaksi ovea ja korkannut Leelan uuden ruokasäkin. Tänään on illalla agikisat, joten pitää miettiä että ajaisko muutaman jäljen päivällä vai kehittäiskö jotain muuta väsytystä.

Emppu pikkuinen länderi

Ettei jäisi Elmeristä vallan huono kuva, niin onhan se täällä tehnyt muutakin kuin tuhojaan. Itseasiassa se on ollut kovastikin kiltti ja totellut hyvin aina kun itse olen paikalla.

Elmeri kuvittelee olevansa länderi. Sinänsä se on vähän huono juttu kun poika ei millään hahmota kokoaan, mutta kyllä pistää naurattamaankin välillä. Elmeri yrittää leikkiä ulkona länderien riekkujahtausleikkiä. Kaikki vaan väistävät sitä kun se jyristää kohti ja komentavat sitten lopettamaan. Toisaalta niillä on ihan omat poikien huvit Onnin kanssa, että leikkiä piisaa. Ihan hyvä, että tytöt pitää Empun juoksuleikit kurissa, ettei satu mitään vahinkoja.

Läntsyt kiipeilevät sylissäni kun istun koneen ääressä. Myös Elmeri kiipeää syliini, tai ainakin yrittää. Se on niin mainio kivutessaan vaivalla syliin, jossa ei todellakaan mahdu oikein olemaan ja niin ylpeän näköinen kun on siihen päässyt. Eilen se istui pitkän aikaa selkäni takana ja olin itse tipahtaa tuolilta. Se oli niin suloinen lepuuttaessaan päätään olkaani, etten raaskinut komentaa alas.

Öisin koko konkkaronkka hyppää viereeni nukkumaan ja Elmeri laskee päänsä jalkojeni päälle. Sellainen se on, iso musta wannabe-pomppujalka.

Tehotreenejä ja kisapaniikkia

Torstaina oli ohjattua treeniä ja otin Onnin sijaan mukaan Kujeen. Tyttönen pääsi oikein isojen koirien treeniin. Vähän mietin, että kuinka mahtanee käydä. Meillä oli kuitenkin siinä mielessä kiva rata, ettei ollut keinua ja kepitkin saattoi jättää väliin. Pelkkiä putkea ja hyppyä. Puomi otettiin erikseen sillä ei ehditty tehdä kuin yksi ratapätkä.

Ratapiirros. Otin ensin Aman, joka oli ihan pöllö. Se vaan hyppi ja sähelsi. Yritti varastaa lähdössäkin. Oma ohjaamiseni oli ihan tönkköä. Lisäksi ohjasin kuten Onnia eli kumartelin ja yritin kiskoa tyttöä kahdella kädellä. Aika huonoa menoa. Ohjausvalinnat ei muutenkaan mennyt kauhean putkeen. Paljon valsseja, tösähtelevää, hidasta menoa. Ama ei irronnut yhtään minnekään. Pelkäsin hämäysputkea, joten tein valssin niin, että pääsin hypyn ja putken väliin ja hyppäytin esteen takaa.

Kulkulinjat Tähän on piirretty kulkureitit. Epäilin Aman menevän putkeen jos jään hypyn toiselle puolelle, mutta se toimi näinkin. Saimme hiottu radasta ihan kivan, mutta vähän se silti jäi takkuiseksi. Toimi, mutta ei ollut lähelläkään täydellistä.

Kujeen kanssa yritin heti samaa kuin Amandan kanssa loppupeleissä ja se syöksyi putkeen. No se saatiin viilattua lopulta niin, että suunta tuli oikeaksi. Kuje oli upea. Paljon parempi kuin Amanda. Sillä oli intoa ja asennetta. Ei otettu montaa toistoa. Jäin kyl miettimään, että jos sittenkin vaihtais ykköskoiraksi Kujeen. No ehkei sittenkään.

Tänään otin koko porukan matkaan ja lähdettiin treeneihin kävellen. Oltiin varmaan aika näky ku talsin neljän koiran kanssa iso reppu selässäni kohti Hervantaa. Tällä kertaa mulla oli treeniseuraa ja koottiin J:n kanssa rata.

Ratapiirros. Otin radat vain läntsyjen kanssa, sillä Onni oli kävelystä aika poikki. Taas ensin oli vuorossa Amanda. Meno oli kuulemma ihan kivaa kakkosiin, muttei todellakaan kolmosten tasoa. Mä olin niin tyytyväinen maininnasta, että oltais kakkosentasoa, vaikka se ei varmaan ollutkaan pointti. :D Siispä tein käskyn mukaan ja juoksin sekä ohjasin. Jopas saatiin Amaankin vauhtia ja meille jäi molemmille sellainen "vuhuu me osataan sittenkin" -fiilis. Viilattiin tokaa hyppyä joka meni koko ajan pitkäksi. Jossain vaiheessa kaksi hernettä aivoissani kohtasivat ja keksin kokeilla oululaistyyliä. Eli vedin Aman vasemmalla kädellä hypyn yli selkä hyppy suuntaan päin.


Tässä on kuva liikkeestä. En tiedä sen oikeaa nimeä, mutta äärimmäisen kätevä. Kai mun aivoihin jotain tarttuu kun oikein yrittää. Tosin tätä kohtaaki toistettiin aika kauan ennenkuin tajusin vaihtaa kättä ja tehdä noin. Mutta se toimii. Kiitokset Pialle ja Pasille liikkeen opettamisesta.

Kujeen kanssa samainen liike ei toiminu ihan niin hyvin. No sen kanssa ei vissiin olla koskaan tehty noin. Mutta muuten Kuje meni taas upeasti. Puomi meni ku vetää vaan. Ei mitään hidasteluja ylösmenolla vaikka eilen oli pikkuista epävarmuutta alkuun ilmassa. Ihan virheetöntä suoritusta ei saatu ku ensimmäinen rima tipahti, mutta jätettiin homma kahteen toistoon, koska fiilis oli hyvä ja muuten homma meni niin hyvin.

Toisella kierroksella otettiin alkuun takaaleikkaus ku siinä oli hyvä paikka harjoitella sitä. Se liike on mulle jotenki vaikea, mutta nyt J:n avulla saatiin se toimimaan molemmilla tytöillä hienosti. Jee! Palkkasin tällä radalla Kujeen pallolla ja se meni taas vähän kierroksille. Pysyi silti käsissä kun ohjasin kokoajan tarkasti ja oikein.

Kisahermot nostaa taas itteään. Ens viikolla neljä starttia kolmella koiralla. Oi kääk! Otin vähän keppejä viel loppuun niin, että Onniki pääsi tekeen niitä. Amandan kanssa kepit meni kivasti, mutta Onnin kanssa ei niinkään. Vähän liikaa hosuin Onnin kanssa. Saas nähdä kuinka käy. Kisakirjeet on tullu tiistain kisoihin. Amandalla on eka kaksi starttia putkeen ja sit välissä yksi mini-startti ja sen jälkeen Onnin vuoro. Ihan kiva on aikaa nollata aivot ja yrittää kääntää Onni-vaihteelle. Toivottavasti pysyy kisat aikataulussa ja ehditään viimiseen bussiin. Menee aika tiukoille. Ens viikonloppuna on sit Agirotu. Voi vitsit. Saa nähdä mitä siitäki tulee. Onneksi meillä on kokoava treeni sunnuntaina.

Elmerin edesottamuksia

Kyllä isot koirat on niin kivoja. Ja voih kun energiset koirat on vielä kivempia. Lisätään listaan vielä superahneet otuksen, niin jo näyttää ihanalta.

Elmeri on kunnostaunut oikein todenteolla. Ensin se maanantaina avasi koirien herkkulaatikon ja popsi sisällön. Ajattelin jo silloin, että varmaan on seuraamuksia moisella. Tiistaiyönä tulokset näkyivät.

Heräsin kahden aikaan tunteeseen, että jotain on pahasti vialla. Elmeri tunki Kujeen päälle ja Kuje murisi. Samalla huomasin, että viereinen tyyny on jonkun punaisen peitossa. Verta, ajattelin ja ponkaisin salamana pystyyn. Elmeri säntäsi hätäisen oloisena eteisen ovelle. Katsoin nopeasti näkyykö kukaan vuotavan verta. Ei vuotoja, mutta Kuje oli ihan sotkussa. Menin Empun perään ja poika oli ripuloimassa matolle. Kaikki kolme mattoa sotkussa. Pojalle hihna ja kiireen vilkkaa pihalle.

Kun pihalle ei enää tullut kuin ilmaa, lähdimme takaisin sisälle kohtaamaan vahingot. Elmeri vessaan odottamaan pesua. Hetken päästä sinne lensi myös Kuje joka oli ihan ripulin kuorruttama. Kävin käytävässä pesemässä muutamia tippoja lattialta. Palasin sisälle huokailemaan sänkyraukkani kohtaloa. Eipä siinä, tyynyt, peitot, patja pesuun. Eteisen matot pesuun. Hirveä pino vaatteita pesuun.Uskomatonta kyllä lattioita ei tarvinnut lainkaan pestä... Elmerin peppu ja Kuje pesuun. Kello olikin siinä vaiheessa jo niin paljon ettei tarvinnut mennä nukkumaan vaan saattoi laittaa kahvin tippumaan ennen töihin lähtöä. Nyt alkaa suurin osa ripulista olla jo irronnut tekstiileistä. Johan tässä on kolme päivää pesukone jauhanut.

Keskiviikkona hengailimme koko päivän sisällä lepäämässä tiistain treeneistä. Torstaina Elmeri siis oli kerännyt virtaa ja töissä ollessani purkanut sen roskikseen. Huoneeni oli aivan sekaisin. Jostain oli löytynyt jogurttipurkki jolla oli kuorrutettu reppu ja pari kangaskassia. Kaikki roskiksen sisältö oli silputtu oikein pieneksi ja ropiteltu ympäri huonetta. Sängystäni löytyi mm. banaaninkuori. Laitoin oven takasin kiinni ja menin vasta kolmen tunnin päästä siivoamaan sotkun kun olin saanut hermoni kuriin. Jestas, että vihaan roskiksen penkomista. Kun omat eivät sitä tee, niin enpä muista, että näitä tuhoojakoiria löytyy.

Torstai-iltana lähdettiin tyttöjen kanssa bussilla agitreeneihin. Mietin, että mitäköhän pahaa mahtanee herra sillä aikaa keksiä. Olin yrittänyt siirtää kaikki huokutukset pois. No en ollut onnistunut sillä Elmeri oli hajoittanut ruokasangon ja tyhjentänyt sieltä nappulat.

Että sellaisen hoitopoika täällä.

Kuvia juhannuksen agitreenistä

Pitkään aikaan en oo jaksanu laittaa kuvia. Eipä niitä ole tullut oikein otettuakaan. Ei oikein innosta kuvaaminen. Juhannuksena kuitenkin napsin pari kuvaa tyttöjen treenistä.

Tässä on mun rakentama minipuomi. Ei mikään huippu tekele. Alle mahtuu sopivasti putki.


Tässä sama rakennelma eri kuvakulmasta


Harjoiteltiin siis molempien kanssa yhtä aikaa ja kontaktiharjoitukset oli varsin onnistuneita.


Vielä loppuun yksittäiskuvat hyppyesteeltä

Emppu tuli hoitoon ja agitreenit

Elmeri jähttp://www.blogger.com/img/gl.link.gifi mun hoitooni maanantaiaamuna. Alunperin luulin, että kyse on vain muutamasta päivästä, mutta taitaa olla niin, että poika on täällä pidempäänkin. Onneksi mulla on etäkoulua, joten on aikaa puuhailla koirien kanssa.

Maanantai meni töiden jälkeen ihan koomaillessa. Illalla meillä oli vieraita. Koiravieraana Nuga. Kuusi koiraa pikkuisessa kaksiossa. Oli ihan hiukkasen tunkua.

Eilen mentiin läntsyjen ja Empun kanssa kentälle päivällä. Sää oli mitä mainioin. Ajoittain satoi vettä. Koska Elmeri on niin suuri, jätettiin busseilut väliin ja käveltiin Hervantaan. Kuutisen kilsaa sinne on matkaa. Ihan kiva tunnin lämmittely.

Kentällä ei ollut muita ja kokosin radan yksikseni. Esteet muuten painaa ihan kivasti. Varsinkin puomi oli tosi kiva koota yksinään. Meillähän esteet on kontissa kentän laidalla. Halusin ihan kunnon radan. Treenin jälkeen esteiden takasin raahaaminen oli yhtä tuskaa. Varsinkin putkien kantaminen meinas olla ylivoimaisen raskasta.

Aluksi harjoiteltiin erikseen keppejä muutaman hypyn kanssa. Kun sain koottua puomin, otettiin vain sitä hetken aikaa. Kuje oli vähän epävarma aluksi ja meinasi hypätä taas ylösmenokontaktin lopussa alas. No se ei sopinut mulle vaan pakotin Kujeen menemään koko esteen. Toinenkin kerta meni pakottaen, kolmannella namittelin, neljännen kerran kohdalla lamppu syttyi ja Kuje meni esteen ihan itsekseen. Sen jälkeen ei ollutkaan enää ongelmaa vaan tyttönen jopa varasteli ja humputteli estettä itsekseen. Ainoa huono puoli tässä on, että Kujeella on nyt puomilla juoksukontaktit. En voi painostaa sitä pysähtymään alastulokontaktilla. Olkoot nyt tuollaiset ja Agirodun jälkeen vasta ryhdyn korjaustoimenpiteisiin. Pääasia, että puomi on kiva este.

Ratapiirros. Mulla oli sama rata molemmille tytöille. Amanda oli niin ihana. Voi, että sen ohjaaminen on nautinto. Ainoa ongelma mikä ilmeni oli, että Ama liisi puomin ylösmenokontaktin ohi. Jos sen ohjasi ihan suoraan puomille, kontakti tuli otettua, mutta jos olin kauempana niin Ama kiisi puomin ylös niin, että varvas saattoi hipoa alareunaa, mutta ensimmäinen kunnon askel oli reippaasti kontaktin ohi. Kokeilin mitä tapahtuu jos laittaa riman puomin eteen, mutta se ei toiminut lainkaan. Kujeen ylösmenot oli paljon parempia. Aman alastuloihin olin tyytyväinen.

Kujeen meno oli yllätyksellisempää. Ekaksi meille tuli muutama renkaan ohitus. Kepeille Kuje meni oikeasta välistä sisään, mutta muuten kepeissä ei kyllä ollut kehumista. Rata meni yllättävän hyvin. Me jäätiin jumiin pituuden jälkeiselle hypylle, kun Kuje varsin päättäväisesti syöksyi pituudelta suoraan putkeen. Lopulta korjasin asian siirtämällä hyppyä hitusen niin, että se oli paremmin linjassa putken suun ja pituuden välissä. Kuje meni kokoajan ihan täysiä. Se juoksee paljon kovempaa kuin Ama ja sain pinkoa tosissani, että pysyin matkassa. Ohjausvirheistä Kuje turhautuu ja alkaa haukkua sekä näykkiä hihaa. Lisäksi huomasin, että putken suuta ei voi osoittaa epämääräisesti huiskaisemalla, sillä Kuje karkaa helposti väärälle putken suulle.

Mulla jäi molempien tyttöjen kanssa tosi hyvä fiilis. Molemmat tytöt oli yhtä hyviä. Aika uskomatonta, että Kuje niin vähällä treenamisella on samassa pisteessä Amandan kanssa. Kepit oli molempien heikko kohta. (Toisin sanoen mulla on ongelma niiden opettamisessa.) Puomilla Amandan ylösmenot oli välillä huonoja, Kuje taas tuli alasmenot juosten. Kujeella oli parempi vauhti ja se oli muutenkin paljon kiihkeämpi. Amanda taas teki tarkkaa työtä ja luki hyvin rataa. Amanda korjaa mun ohjausmokat ja Kuje taas menee niistä ylikierroksille.

Elmerin kanssa harjoiteltiin vain vähän putkea, muutamaa hyppyä ja matalaa rengasta. Tajusin vasta kotiin kävellessä, ettei Emppu ole aikaisemmin edes nähnyt mutkalla olevia putkia. Iloisesti se syöksyi niihin. Muuten meillä oli vähän hallintaongelmaa. Elmeri saattoi hypätä muutaman hypyn ja sännätä kentän laitaan nuuhkimaan. Hirveän hankala yrittää tuollaista maxikoira ohjata. Nopea, sähläävä nuorukainen, jonka keskittymiskyky on vielä aika vähäistä. Maxit on mun makuun liian haastavia.

Lopetettiin kun kaikilla oli vielä hyvä mieli treenistä. Ois tehnyt kyllä mieli ottaa vielä paljon lisää, mutta parempi lopettaa huippufiilikseen. Olin tyytyväinen kaikkiin koiriin. Korjattavaa löytyy ja edistystä on tapahtunut. Amandan kanssa alan olla taas enemmän jyvällä. Kujetta ohjasin samalla tavoin kuin Amandaa ja tällä radalla se toimi. Elmerin kanssa mulla ei tällä hetkellä ole tavoitteita, kunhan oli matkassa aktivoitumassa ja vähän hiomassa meidän suhdetta.

Takaisin kävely oli yhtä tuskaa. Jokaista lihasta särki ja kolotti. Lisäksi keksin "oikaista" metsän poikki. Joopa. Siitä tuli ainakin puoli tuntia lisää kiertoa ja meinasin eksyä pahemman kerran. Ei todellakaan oikaissut. Kotona lysähdettiin kaikki väsyneinä sänkyyn.

Juhannuksen viettoa

Juhannus meni leppoisissa tunnelmissa. Torstaina suunnistettiin Aman ja Leelan kanssa bussilla Kankaanpäähän, josta jatkettiin Hellusen kyydissä Kristiinaan. Siinä meniki loppu päivä siivotessa ja laittaessa paikkoja kuntoon. Mä tein vähän omatoimisia sisustusratkaisuja, mutta ei niistä mitään nupinoita kuulunut.

Perjantaina tuli kylään vieraita mm. muisku, jonka Leela oliki jo valmiiksi paikalla. Enempiä koiria ei sit tullut, vaikka alunperin pitiki tulla. Siinä sit aika kului grillaten, saunoen, meressä uiden ja pelaten krikettiä ja mölkkyä. Yritin ehdottaa peliksi sellaista, että rakennetaan agirata, jokainen pelaaja saa yhden koiran ohjattavakseen ja katotaan kellä menee parhaiten. Jostain syystä kukaan ei suostunut tähän peliin.

Agia otettiin koirien kanssa vasta sunnuntaina. Opetin muiskulle ja Leelalle takaaleikkausta ja harjoittelin samaa itse Aman ja Kujeen kanssa. Elmerikin pääsi kokeilemaan putkea ja muutamaa hyppyä. Siitä on hyvää vauhtia tulossa putkihullu. Läntsyissä on nähtävissä samaa vikaa. Lisäksi Amanda karkas muutamaan otteeseen kontaktikapistukselle. Se on oppinut aika hyvin alastulolle jäämisen, jos kohta mä olen vähän liian lepsu siinä että en ihan aina katso onko etutassut varmasti maassa. Minipuomilla läntsyt keksi kivan tavan liukua alastulokontakti. Mun pitäis kiinnittää siihen rimat, että alastulo onnistuis vähän paremmin. Harjoittelin tyttöjen kanssa yhtä aikaa. Amandan kanssa kokeiltiin mällikisoissa ollut takaaleikkauskohta. Ei ois muuten toiminut takaaleikkauksena. Loppuaika lähinnä pidettiin hauskaa ilman varsinaista treenisuunnitelmaa.

Ams möllikisoissa

Meidän hylly putki jatkuu. Tällä kertaa möllikisoihin lähti Amanda ja putken väärään päähän sain tänki länderin ohjattua. Mä en tajua miten ne nyt irtoo putkiin niin hyvin. Vaan eipä tuo sinänsä huono asia ole että irtoavat. Pitäisi vaan ohjatessa tietää, että miten toimii. Ainoa putkeen irtoamaton koira on nyt sit Onni ja mähän vien noita tyttöjä putkeen juuri sillä tavalla mikä toimis Onnilla eli sisäkaaren kautta ja hyvin lähelle. Tytöt säntää putkeen jo ennen käskyä ja siitä putkensuusta jonka ovat sattuneet ensimmäisenä näkemään.

Putken jälkeen meidän matka tökkäs kepeille. Vähän sekosin ohjauksessa tuon putkeen syöksyn jälkeen ja jotenkin en ollut koonnut itseäni yhtään siinä vaiheessa ku tultiin kepeille. Onnistuin potkaista kiven ja Amanda lähti metsästään sitä. Kun sain sen takas käsiini, niin tyrkkäsin väärään keppiväliin. No ainoa positiivinen puoli kepeissä oli, että loppu sujui hyvin ja Ama pujotteli aika innokkaasti rytmin saatuaan, eikä lopettanu kesken.

Seuraavaksi tehtiin lentokeinu. Käskytin ihan liian myöhään. Keppien jälkeen ohjasin pari hyppyä varmaan sanomatta mitään ja keinulla käskin hiljentämään siinä vaiheessa ku Amanda oli jo suurin piirtein ilmassa. Otettiin keinu uusiksi ja se meni tosi nätisti. Keinusta mentiin putkeen ja siitä vähän vinolle hypylle. Tulin hypylle ihan auttamattoman myöhässä. En ehtinyt tekemään putken jälkeen valssia (Onnin kanssa ois ehtiny..) ja olin ihan väärässä asennossa ja itseasiassa väärällä puolella. Sain Amandan pyörimään väkkyränä hypyn takana. Mun ois pitäny ottaa koko keinu putki suora toiselta puolelta eikä keinun jälkeen vaihtaa puolta. Siitä ois saanu hyvin takaleikkauksella vinon hypyn ja siitä jatkettua seuraavalle hypylle. Tää pitää kokeilla jossain harkoissa joskus. Harmittaa ku en tajunnu kuinka kovaa Amanda menee.

Jatkoin äänetöntä ohjaamista kun eteen tuli rengas. Jos olisin ollut fiksu olisin käskyttänyt renkaan jo edellisellä hypyllä enkä vasta sen jälkeen ku Amanda oli pinkonu esteen ohi. Mikä ihme siinä on ettei voi niitä käskyjä sanoa ajoissa. Silloin ku ees saa suun auki on käskyt ihan auttamattoman myöhässä.

Loppurata menikin ihan kivasti. Tajusin renkaan jälkeen avata suuni. Mikä varmaan hitusen auttoi asiaa. Kontaktit oli hyvät sekä puomilla, että A:lla ja myös keinulla silloin ku se meni oikein. Hyvä mieli radasta jäi. Amanda meni iloisesti, vaikka vähän varovaisesti.

Ohjaus kusi. Monessa kohtaa tajusin jälkeenpäin ohjanneeni ihan eri koiraa. Saas nähdä mitä tästä vielä tulee. Kolme erilaista ohjattavaa on liikaa. Sekä Onni, että Ama on ilmoitettu iltakisaan heinäkuun alkuun. Mitäköhän siitäki tulee. Seuraavana viikonloppuna on Agirotu. Kaivan verta nenästäni. Mulla on muutama viikko aikaa hahmottaa eri koirien oma tyyli. Tää juttu tulee kosahtaan ihan taatusti. Mulla ei vaan riitä taito, eikä aivokapasiteetti. Amandan kanssa haen tuntumaa. Loppuradalla sain koiran käteeni, mutta alku oli kyl melkoista sössimistä taas.

Amandan panokseen olen todella tyytyväinen. Ihana nähdä se niin iloisena. Mä olin tyytyväinen ku se karkas kiven perään keppien kohdalla. Ja siihen miten se irtos putkeen. Vaikkakin väärään päähän, mutta se oli ihan ohjauksellinen moka. Amanda ylipäätään irtos paljon paremmin mihin uskoin ja olin sen vuoksi monessa kohdassa ihan auttamattoman myöhässä. Sääli, ettei rataa saanut uusia. Olisin halunnut monta kohtaa tehdä toisin.

Huomenna ois tarkotus suunnistaa Kristiinaan juhannuksen viettoon. Arvatkaa kokeilenko omia esteitä.... ;)

Pihaliidon uusi este

Näemmä on viime postaukset liittyneet agilityyn. Ja sama aihe jatkuu. Käytiin viikonloppuna Kristiinassa kääntymässä. Oikein mielenkiintoinen viikonloppu. Perjantaina pakettiauto poksahti pihaan ja lauantaina Hellunen särki selkänsä. Sunnuntaina sain arpoa neljästä koirasta, tai no viidestä, että ketkä kaksi ottaisin bussilla mukaan Tampereelle. Koska mulla oli Leela hoidossa, niin arpa onni kohtasi sitä ja Amandaa, joka on vielä antibioottikuurilla ja lähti siksi varmuuden vuoksi mun matkaan. Elmeri, Onni ja Kuje jäi siis rikkiselkäisen Hellusen hoiviin. Reilu peli? No siellä on iso piha jossa koirat voi painaltaa irti.

Perjantaina askartelin asuntovaunun kimpussa. Sieltä on kaikki mahdollinen purettu irti ja laitetaan uretaani-levyjä seinään tueksi ja eristykseksi. En oikein tiedä mitä teen, mutta nyt on yksi seinällinen levytetty ja enää kolme jäljellä. Kai siitä ihan hyvä tulee. Paljon aikaa se vaan syö.

Lauantaina Hellusen selkä siis särkyi ja vaunun teko jämähti siihen. En osannut itsekseni kiinnittää ikkunaa paikoilleen. Koska teki silti mieli rakennella niin otin kasan lautoja ja väsäsin puomin. Ihka ensimmäinen tekemäni este. En edes leikannut sormiani irti tai porannut ruuvia polveeni. Aika minikokoinen siitä tuli ja nousut on vähän jyrkät, mutta koirat ilahtuivat suunnattomasti. Amanda meni ihan höpsöksi ja säntäsi ekana esteen yli. Aika harvinaista sivistyneeltä läntsyneidolta. Elmeriä en varmuuden vuoksi päästänyt esteelle, mutta muut koirat juoksivat sitä innoissaan edes takaisin. Amanda oli ainoa joka keksi tarjota 2on-2offia. Onnille moista ei ole edes opetettu ja Kujeesta ja Leelasta oli vain hauskaa mennä päättömästi yli.

Tein pienen rata pätkän itsetehdyillä esteillä: pari hyppy, muuri, kontaktikapistus ja maahan tökätyt vinokepit. Otin sen erilaisilla variaatioilla Kujeen ja Amandan kanssa. Kokeilin vähän miten onnistun vaihtamaan koiraa. Amandan kanssa sujui hyvin, Kujeen kanssa meni varsin huonosti. Eipä ne aivot vain siirry koirasta toiseen helpolla. Amanda nautti ja sai hepulinkin kesken kaiken. Se on niiiiiin ihana. Ehkä voisi kokeilla möllikisaa keskiviikkona.

Lisää liitoa

Amanda on parantunut hyvin. Tein treenikaverin ohjeen mukaan ja otin Amandan eilen treeneihin. Se sai itse päättää, että tekeekö mieli tehdä vai onko vaan Onnin seuraneitinä. Amanda puri hihnan poikki päästäkseen mun kanssa radalle. Se ei meinannut pysyä maankamaralla muutenkaan vaan pomppi kokoajan ympärilläni. Ja voi sitä riemua kun neiti pääsi esteille. Ja argh sitä itkua kun joutui odottamaan vuoroaan ja odottamaan mun vetämäni kurssin ajan kentän reunalla.

Onni pääsi ihan ensimmäisenä koirana kokeilemaan kouluttajan meille keksimää (hyvin ilkeää) radan pätkää. Onni oli ihan innoissaan ja jaksoi hinkata pätkää yllättävän kauan. Mulla oli tosi suuria vaikeuksia saada sitä kääntymään välistä vedon jälkeen vieressä olevalle hypylle. Harjoitus oli vaikea, mutta myös ihanan haastava. Onnilla ei missään vaiheessa loppunut motivaatio tehdä. Lopetettiin ennenkuin sain kohdan hiottua oikeanlaiseksi, mutta taidettiin me yksi onnistunut käännös siihen kohtaan tehdä.

Amandan kanssa pätkä oli alkuun vähän toivoton. Mulla ei ollut yhtään hallussa miten Amandaa ohjataan. Se vaatii ihan erilaisen ohjaustavan ja yritin vetää sitä samalla tavoin kuin Onnia. Tyttönen teki parhaansa, mutta eihän se mun söhellyksestä osannut lukea oikeita esteitä kun käskytin ja ohjasin ihan väärin. Ihanaa kyllä Amanda ei masentunut, vaikka mulla tipahti hartiat monta kertaa. Se jaksoi nauttia ja odotti sitkeästi, että löysin oikean vaihteen. Ja kyllähän se lopulta löytyi. Tehtiin toinen variaatio samalle ratapätkälle ja tässä vaiheessa vaikea radan kohta sujui kuin tanssi. Oikea ohjaustapa palautui mieleen ja jäi kerta kaikkiaan upea olo. Oli niin ihana nähdä miten riemu loisti Aman silmistä kun tyttö sai tehdä mun kanssa.

Kertasin koirien kanssa kepit ja uskomatonta kyllä molemmilla ne sujuivat hyvin. Ei ehkä upeasti, mutta hyvin. Ja Amandan kontaktit olivat onnistuneet. Meillä oli Rannikon Timon kontaktiympyrä-harjoitus ja se on tosi toimiva. Olin tyytyväinen erityisesti Amandan A:n loppukontaktiin. Onnilla nyt ei ongelmia kontaktien kanssa ole ollutkaan, mutta koska se nauttii suuresti niiden suorittamisesta otin harjoituksen senkin kanssa.

Ilta oli niin onnistunut. Puhkuin agilityintoa ja puhkun yhä. Suuria ja pieniä suunnitelmia vilisee päässä ja niin kauheasti tekisi mieli päästä vaikka heti uudelleen kentälle. Eikä olisi edes väliä minkä koiran ottaa mukaan. Kaikkien kanssa olisi tehtävä ja harjoiteltava. Onnille suunnittelen kisoja ja mietin, että jos Amandankin veisi jahka meillä on antibioottien varoaika loppunut. Kujeella on edessä Agirotu. Todennäköisesti törmään ihan kohta ongelmiin kun yritän yhtä aikaa harjoitella kaikilla kolmella koiralla, joista jokainen vaatii ihan erilaisen ohjauksen, mutta niin kauan kuin meillä on näin hauskaa niin muulla ei ole väliä.

Lisähuomioita Kujeesta

Liittyen edelliseen postaukseen ja Kujeen ohjaamiseen. Tulipa sellainenkin huomio mieleen, että Kujetta pitää käskyttää erilailla kuin Amandaa ja Onnia. Tai ainakin tällä hetkellä pitää. Se lukee vartalonliikkeitä ja eleitä tosi täsmällisesti. Jos näytän jonnekin päin niin se menee sinne, vaikka haluaisin sen muualle. Sekä Onni, että Amanda kuuntelevat myös sanallisia käskyjä, mutta Kuje ei niinkään. Jos sen haluaa menevän jonnekin niin sanalliseksi ohjaukseksi ei riitä putki vaan se on putkiputkiputkiPUTKIputki.

Kun olen hermostuneena kisatilanteessa niin paitsi, että käskyt ovat auttamattoman myöhässä ne ovat myös hiljaisia putki-käskyjä. Kehut tulee kovaan ääneen ja niitä satelee kyllä, mutta ohjauskäskyt on pieni kuiskaus. Ongelmien tiedostaminen on suhteellisen helppoa tiettyyn pisteeseen asti, mutta eipä näitä juttuja sitten osaa korjata siinä omassa ohjaamisessaan.

Kuje möllikisoissa

Kuje oksensi maanantaina, mutta koska se oli tiistain ihan rauhassa ajattelin ottaa sen kaikesta huolimatta mukaan keskiviikon möllikisaan. Jos Kuje olisi näyttänyt vedottomalta olisin pitänyt sen vain maskottina ja ollut pelkästään töissä. Neidillä oli virtaa vähän liikaa. Aina muutenkin fiksua lähteä keskeneräisen koiran kanssa kisaamaan. Tarkoitus oli haistella, että millä mielin Kuje oikein kisapaikalla on ja miten mun oma jännitykseni vaikuttaa. Agirotua varten testailen.

Lämmittelylenkillä koira oli ihan kierroksilla. Oma hermostuminen lähti kiertämään veressä ja Kujeella nousi kierrokset. Se riekkui vähäsen, mutta osasi mennä myös kävellä nätisti. Startattiin kolmantena koirana. Rataantutustumisen jälkeen otin kaksi lämmittelyhyppyä, tajutessani etten tiedä ollaanko lainkaan menty medikorkuisia hyppyjä. No ne meni yli nätisti. Palkkasin pallolla.

Viedessäni Kujetta lähtöpaikalle, se oli jo ihan innoissaan, mutta ei sählänyt ihan kauheasti. Jäi nätisti paikoilleen istumaan ja lähtöluvan saadessaan ampaisi ku tykki. Enhän mä ollut varautunut moiseen vauhtiin ja olin ihan auttamattoman myöhässä. Kaksi hyppyä ja putken väärään päähän. Lentäen meni. Sen jälkeen multa karkas koira ihan käsistä. Se pomppi, haukkui ja yritti napsia hihoista aina jokaisen esteen välissä siihen asti, että päästiin puomille ja siihen jumahdettiin. Me ollaan tankattu puolta matalampaa kontaktikapistusta ja Kuje päätti, että puomilta on hyvä loikata, koska eihän kukaan jaksa loppuun asti kiivetä. Lopulta saatiin puomi tehtyä namien avulla ja tuomarin kulkiessa toiselta puolelta. Kuje meni pelokkaan oloisesti, mutta otti ihan nätin kontaktin. Keskeytettiin siihen.

Toiselle kierrokselle lähdettiin vähän rauhallisemmin. Kuje hyppäsi tokan hypyn pitkäksi, mutta sain sen oikeaan putken päähän. Ois pitäny varmaan ohjata koko hässäkkä jotenkin toisin. Tuohon tyyliin meillä oli ihan liikaa vauhtia. Puomilla Kuje taas jumahti, mutta tällä kertaa se meni ylös asti, muttei olisi halunnut mennä suoraa. Se jäi itsepäisesti jumittaan suoralle etutassut tanassa, eikä liikkunut ennen kuin kaivoin namipussin esiin. Kontakti oli taas hyvä. Vähän lisää puomitreeniä niin tuosta tulee hyvä. Tällä kertaa jatkettiin rata loppuun asti. Pussi, pituus ja muuri meni hyvin. Olin pikkuisen yllättynyt, että Kuje sinkos ihan ilman ongelmia pussinki läpi.

Paljon hyvää ja huonoa. Ensiksi tietysti tuo puomi. Keskeneräisen koiran kanssa kun lähtee niin saa varautua ongelmiin. En usko, että tuo tulee tuottaan ongelmia kunhan kerrataan sitä tehokkaasti. Pahempi juttu oli se, että Kuje lähti ekalla kierroksella multa ihan lapasesta. Ihan liikaa kierroksia osaamisen tasoon nähden. Vauhtia kyllä piisas, mutta mitäs sillä tekee kun koira ei vielä osaa ja ohjaaja ei todellakaan osaa ohjata moista kiituria. Riekkumistahan siitä seuras. Mulla ittellä ei ollu Kujeen kanssa meno hanskassa. Tein huonoja ohjausvalintoja ja taas kerran luotin vähän liikaa koiran irtoamiseen ja osaamiseen. Putkeen menoon ois Kujeen kohdalla pitäny keksiä joku muu juttu. Tuo mun ohjaus ois toiminu Amandalla ja Onnilla, mutta ei Kujeen kohdalla. Toinen minkä virheen tein oli, etten ohjannut tarpeeksi lähelle hyppyjä, kun Kuje vielä vaatii sen saattamisen esteille. Tiedän asian, mutta en sitten muista koskaan sitä tehdä.

Paljon hyvääkin löytyi ja kokonaisuutena olen todella tyytyväinen. Selvästi kisatilanne nostatti Kujetta ja se oli siellä kaikin puolin kotonaan. Se ampaisi lähdössä molemmilla kerroilla istualtaan (paikoiltaan) kovaa. Tätä ei ole tapahtunutkaan ennen. Yleensä se tulee ku laiska lehmä ja vauhti kiihtyy pikkuhiljaa. Vauhti muutenkin oli, vaikeasta hallittavuudesta huolimatta, ihan positiivinen juttu. Puomia lukuunottamatta esteet meni hyvin. Yhden hypyn kohdalla käänsin Kujeen juuri riman päällä ja se tipahti alas. Ihan ohjausmoka. Tuohon voisi kiinnittää huomiota omassa ohjaamisessa muutenki. Samaa olen Onnin kanssa tehnyt ja ainoa, jolla moinen käännös toimii on Amanda, joka hyppi alussa maxi korkuisia esteita ja vaihtoi siitä sit mediin. Suorilla Kuje oli ihan unelma. Tietäessään minne ollaan menossa se irtoaa paljon paremmin esteille.

Todella antoisat kisat. Hyvin selvisi kohdat mihin pitää panostaa. Kuje selvisi pitkästä radasta hyvällä motivaatiolla. Eka pitkä rata mitä oon sen kanssa mennyt. Olen muutenkin todella tyytyväinen Kujeen asenteeseen. Mun hermostuminen vaikuttaa siihen, mutta hyvällä tavalla. Kuje lähti selkeästi radalle voittamaan. Siitä huolimatta, että puomi katkaisi radan, niin loppu pätkä jatkui hyvällä asenteella, ei ehkä ihan niin vauhdikkaasti, mutta tekemisen maku siinä oli mukana. Ottaen huomioon kuinka vähän me ollaan treenattu, niin upeasti se veti.

Törmättiin muuten tulomatkalla bussissa pikkutyttöön. Samaiseen tyttöön kun viime viikon keskiviikkona. Kuje sai halauksia ja silittelyjä koko matkan ja tyttönen muisti kysyä, että missä Amanda oikein on.

Kesä on virallisesti alkanut

Viikonloppu oli tulvillaan hulinaa, vilskettä, koiria ja ihmisiä. Suunnitelmat meni ihan omia uriaan. Miksi yrittääkään jotain suunnitella kun loppujen lopuksi päätyy vaan seuraileen tapahtumien kulkua ja piteleen hatusta kiinni vauhdissa. Kasvattitapaaminen oli ainoa suunnitelma joka pysyi kaikki muu muutti muotoaan. Käytiin tapaamassa vähän Hellusen tuttuja, sukulaisia ja kaikkia muita ympäri ämpäri pääkaupunkiseutua. Koirien kanssa luonnollisesti. On kuulkaa aika hienoa pärähtää neljän koiran kanssa kylään. Niin sitä on nukuttu leikkimökissä, paimennettu lapsia ja metsästetty nintendopeliä nurmikosta sekä tietysti nautti kasvattitapaamisen annista. Koirat onneksi käyttäytyi hyvin, tai no ainakin suurin osa koirista, niin siis ainakin Onni, Amanda ja Kuje.

Lauantaina oli kasvattitapaaminen mikä oli ehdottomasti koko viikonlopun kohokohta ja ihana aloitus kesälle. Aurinkoa, ländereitä ja mukavia ihmisiä voiko enempää pyytää. Mahtavat tarjoilut, hyvät luennot ja rentoa yhdessäoloa. Oli taas niin hieno miitti. Luento oppimisesta oli mun makuun tosi antoisa. Olihan asia tuttua, mutta ei ole lainkaan hullumpaa kertailla sellaisia juttuja. Tulihan siinä uuttakin asiaa. Jotenki tuli vähän potkua ja motivaatiota ittelle. Rupes miettimään mitä kaikkea sitä voisikaan parantaa omassa ohjaamisessa ja opettamisessa. Erinäisiä pieniä omantunnon kolkutuksia ja oivalluksia. Samoin heräsi mietteitä Kipan vastauksista esitettyihin kysymyksiin. Hyviä juttuja, taas jonkun verran uutta, vanhan muistuttelua ja laittoi ajatukset liikkeelle. Jos vielä saisi joskus mietteet siirretyksi ihan käytäntöön.

Paras anti oli kuitenkin kaikkien tuttujen ja uusien partanaamojen ja ihmiskasvojen näkeminen. Se on niin ihanaa kun pääsee vaihtamaan kuulumisia, ja kuulemaan ja näkemään mitä toisille kuuluu. Kujeen sisaruksista olivat kaikki päässeet paikalle. Uskomattoman hienoa ja oli ihana katsella miten pentuset olivat kasvaneet. Kerta kaikkiaan upeaa nähdä teitä kaikkia. Toivottavasti nähdään ensi vuonnakin ;) Miljoonat kiitokset Kipalle kun viitsii nähdä vaivaa ja järjestää tälläisen mahdollisuuden tavata toisia kasvatinomistajia ja koiria. Jokainen tapaaminen on antanut niin paljon. Ja tämän vuotinen oli suuri ilo ja nautinto. Kiitos että sain olla mukana ja kiitokset kaikille osallistuneille, että teitte päivästä mahtavan.

Amanda ja Kuje esittelivät loppu illasta kerjäämisen jaloa taitoa, jokaiselle makkaran tai ihan minkä tahansa muun ruoan syöjälle. Amanda notkui varmaan jokaisen ihmisen luona lepuuttamassa päätään polvelle. Joo'o mistäköhän ovat moisia taitoja oppineet. Ihmettelenpä vain....

Onnille ja Elmerille ilta oli varmaan aika tylsä. Ne kun saivat kokoajan nököttää kiinni. Tytöt juoksentelivat sen sijaan loppuillasta vapaana (kerjäämässä ruokaa). Elmeri joutui muutenkin viettämään varsin kytketyn viikonlopun, sillä mökillä jossa olimme yötä, se joutui tyytymään hihnan päässä roikkumiseen, vaikka Onnikin sai kirmailla vapaana. Tai kirmailla ja kirmailla. Onnimaiseen tapaan löntystellä heiluttamassa lapsille häntäänsä ja makoilemalla mattona. Niin ja tytöt kerjäsivät ruokaa. Ihan joka paikassa. Kumma juttu...

Länderipitoinen viikonloppu huipentui junamatkaan kun törmättiin vaunussa Merri-läntsyyn omistajineen. Olipa muuten iloinen ja nopea matka. :D Merri varmaan nähdään uudelleenkin, toivon mukaan.

Koirat on viikonlopun jäljiltä väsyneitä ja oksentelevia. Onni ja Kuje on molemmat tyhjennelleet mahaansa ihan urakalla. Reppanat. Amanda teki saman torstaina ja ajattelin että se johtui antibiootista. Meni päivässä ohi. Onni voi pahoin sunnuntain ja Kuje nyt maanantain. Toivottavasti kyse on molemmilla vain tuollaisesta päivän pahoinvoinnista. Koska Onni ei suuremmin ruoankerjäilyä harrastanut ja pahin kerjuri oli Amanda niin siitä ei ainakaan oksentelu johtunut. Vaan näitä tulee ja menee. Onneksi harvoin ja riisimössö on tainnut molempiin tepsiä, koska kumpikaan ei ole enää tyhjentänyt mahaansa.

Pakkaamisia ja hukkaamisia

Yksi viikko on taas kadonnut hujauksessa ja viikonloppu on koittanut. Pakata pitäisi nopeasti ja tarkoitus olisi muistaa edes jokunen tavara ottaa matkaankin. Muistikorteista en ehtinyt tyhjentää kuin yhden, joten ei taida tulla nyt napsittua kasvattitapaamisesta niin hirveästi kuvia. Kuhan vaan muistais ottaa edes koko kameran matkaan.

Tarkoitus ois kiertää moikkaamassa Hellusen isovanhempia ja jatkaa siitä Kipalaan. Ihanaa päästä pitkästä aikaan näkeen tuttuja. Oispa sinne kaiketi tulossa uusiakin kasvoja. Jee! Loistava aloitus kesälle :)

Aman pennut: Kohtu näyttää hyvältä

Sikiövesi on lähteny liikkeelle. Se on kirkasta ja hajutonta eli juuri sellaista kun pitää ollakin. Käytiin tänään kurkkaamassa (vaihteeksi taas) kohdun tilaa ultrassa ja hyvältä näytti. Kohdusta on jo vähän lähtenyt nestettä. Toisessa kohdun sarvessa ei näkynyt jäänteitä, mutta toisesta niitä vielä löytyi. Kohdun seinämät ovat puhtaat eli minkäänlaisia tulehduksen merkkejä ei näy. Hyvä juttu. Amanda eilen oksenteli, mutta se todennäköisesti johtuu antibiootista. Saatiin siihenkin lääkettä jolla puskuroidaan vähän mahaa. Hyvältä näyttää tällä hetkellä.

Tytöt edustaa

Taas on päivä hukkunu. Aika kiitää ihan hirveetä vauhtia. Mulla ois miljoona ja yks asiaa tekemättä ennen viikonloppua ja mitään ehtiny. Iiks. Täs käy viel niin, että perjantaina matkaan junalla kolme koiraa matkassa ja joku suklaapatukan tapainen vaan repussa ja ilman kameraa.

Vaan aiheeseen. Matkailtiin tänään tyttöjen kanssa bussilla. Mulla oli kevythäkki ja reppu. Osuttiin kunnon ruuhkasaumaan, mutta kuski poimi meidät silti kyytiin. Ängettiin sit mahdollisimman taakse, koska koirien kanssa sinne pitää yrittää päästä. Puoleen väliin asti päästiin, pidemmälle ei mahtunu ku oli niin täyttä. Siis jämähdin siihen pikkulasten keskelle.

Amanda ja Kujehan ei oo tottuneet lapsiin, mutta niin vaan Kuje oli heti nuuhkimassa pikkutyttöä siinä lähellä. Ja pikkutyttöhän ilahtui kun bussissa oli koiria. Voi vitsit mikä riemu loisti lapsen kasvoilta ku pääsi silittään ja paijaileen koiria. Länderit käyttäytyi ku mallikappaleet. Ois melkein luullu, että ovat hyvinkoulutettuja.

Bussissa oli ympärillä muitakin pikkutyttöjä. Eräs vähän ujoili, mutta uskaltautui lopulta kokeileen kuinka eri tuntuista Kujeen ja Amandan turkki keskenään on. Oli muuten tosi kiva ja huomaamattoman kannustava äiti hällä. Lapset ei osannu päättää kumpi on kivempi pikkuinen Kuje vai pörröinen Amanda. Varmasti piristettiin monen päivää ja jäi kyl ihana mieli ittelleki. Ensimmäinen silittäjä tyttönen kävi vielä halaamassa nopeasti koiria just ennen ku jäätiin bussista pois.

Hyvä päivä huonoin tuloksian

Tänään on ollut tosi hyvä päivä. Ensinnäkin aamulla sain nukkua pitkään ja heräsin vasta varttia yli neljältä. Mahtavaa. Töissä aika meni nopeasti. Koulussa meillä oli Fanuc-ohjelmointia joka on mielenkiintoista ja hauskaa. Koko homma alkaa vähän aukeneen mulle. Suurin osa raapustamistani koodin pätkistä oli oikein tai ainakin idea oli oikein, vaikka toteutuksessa oli vähän virheitä.

Amandan ultra näytti nestettä ja pennunrämmäleitä, mutta tila näyttää hyvältä. Eläinlääkäri on tyytyväinen. Antibiootti saatiin lisää ja nyt odotellaan että mitä kummaa Amanda mahtaa synnyttää. Toivottavasti vain nesteet. Ainakin sikiönjämät on muuttuneet tosi pieniksi, vaikka toisessa sarvessa jotain näkyi. Syytä tähän koko hommaan voi vain arvailla. Tällä hetkellä Amandan vointi on hyvä, mutta pidetään tarkasti silmällä sillä kohtutulehduksen riski on. Mutta toiveikas olo alkaa olla.

Lääkäristä kiiruhdin Onnin kanssa kisaamaan. Tosin juutuin heti kanttiiniin tekeen leipiä. Rataan tutustumisen jälkeen mulla oli kaksi koiraa aikaa saada kisafiilis. Onni starttas kolmantena. Rata oli kiva, suhteellisen helppo hitaalle koiralle. Rengas mentiin kahteen kertaan ja vähän pelkäsin, että miten se sujuu. Onni lähti kivasti. Mulla vähän meinas jäädä toka aita ohjaamatta ku keskityin kolmantena olevaan renkaaseen. Vaan Onni lukee rataa nätisti ja sain sen verran hiljennettyä omaa vauhtiani, että hyppy sujui. Rengas meni nätisti molemmilla kerroilla.

Onnia oli kiva ohjata. Vauhti meillä oli hidas. Olin ite jotenki sunnuntaimeiningillä ja kuumuus vaikutti selvästi Onniin. Fiilis oli kuitenkin huipussaan. Siis se ihana pursuava into mikä Onnista hehkui. Aivan upeaa! Kepeille hiljensin rajusti ja ne mentiin yksitellen vetämällä. Sujui ilman välistä poikkeamisia. Meillä oli keinulle mennessä nolla siis takana. Keinu meni upeasti. Otin piruuttani siihen pitkän kontaktilla olon. Ei meillä kuiteskaan mitään mahiksia oo nollaan kun aikavirhettä tulee varmasti.

Keinun jälkeen ohjasin muurilla ja jotenki keskittyminen lopahti. Unohdin ihan mitä mun piti tehdä. Tiesin, että jotain piti, mutta en meinannu muistaa, että mitä. Sain selkärangasta kiskaistua valssin ja ohjattua seuraavalle hypylle joka oli kolmenneksi viimeinen este. Hyppy piti kiertää, että pääsi seuraavana olevalle puomille. Ei mikään paha juttu meille. Sen saattoi ottaa joko sisäkautta tai ulkokautta, mutta päätin kokeilla ulkokautta menoa saadakseni Onnin liikkeen säilymään takaisempana. Valitettavasti Onni äkkäs hypyltä laskeutuessaan vieressä istuvan Jarin, joka oli ratahenkilönä. Sehän säntäs häntä heiluen Jarin luo. Sain Onnin aika nopeasti takaisin, mutta tassut kävi kehänauhan toisella puolella eli hylky. Mitäs pienestä tuumin mielessäni ja täysillä vedettiin loput kaksi. Maaliin saavuin hurmoksessa. Oli niin voittajafiilis. Mitäs yhdestä hylystä kun rengas oli upea, kepit oli upeat, koira oli upea, fiilis oli mahtava, kisaaminen maistui hunajalta. Varmaan viisi minuuttia jäähdytellessä saatoin vaan hokea hyvää, upeaa poikaa ja pysähtyä välillä taputteleen Onnia.

No me saatiin loppujen lopuksi tulos kun tuomari heltyi ja perui hylyn. Omaa mokaahan tuommoinen oli ja ihan oikea tuomio hylky ois ollu. Jos oisin vetäny sisäkautta ympäri niin ei Onni ois huomannut Jaria. Jos Jari ois olla nainen, niin ei ois Onni karannu moikkaamaan tai ees tuntematon mies. Tai jos kehänauha ois ollu piirun kauempana niin oisin ehtiny saada ei:n Onnin päähän. Yhtä kaikki ihan hyvä oppi tuo oli.

Päällimmäiseksi päivästä jäi käteen upea, upea olo. Nyt voisi mennä nukkuun, on jo tullu jonku aikaa turhan myöhään valvottuaki.

Samanlaisia vai erilaisia koiria

Viikonloppuna taas tuntui siltä, että oispa kätsää jos kaikki koirat ois ländereitä. Oltiin pikkusiskon yo-juhlissa Oulussa. Onni ja Elmeri vietti juhlat pihalla kiinni ja tytöt sai rellestää vapaana. Ne kun osaa totella ja käyttäytyä. Kujeella tosin oli sitruunapanta kaulassa ehkäisemässä vahtihaukkumista. Kotimatkalla pysähdyttiin moikkaamassa jotain hellusen vanhaa työkaveria ja taas pojat sai olla hihnoissa ja tytöt pääsi edustaan vapaina.

Jos ihan tosissaan miettii, niin vaihtelu virkistää. Mua riepoo Onnin jääräpäisyys, mutta toisaalta se on myös tosi virkistävää. Oon ihan helisemässä kun Onni on poissa ja tytöt on niin kilttejä. Pieni jääräily pitää mut järjissäni. Ja Elmeri on ihana kunhan se vaan vähän rauhoittuisi tai jos on paljon tilaa, jolloin se voi rauhassa sählätä. Elmerissä on enemmän miellyttämisenhalua ku Onnissa. Pitäisi vaan saada valjastettua kaikki se ja kanavoitua energia oikein.

Amanda on voinu hyvin. Leikkii Kujeen kanssa, vähän nirppailee ruokaa ja on yhä tosi hellyydenkipeä. Oon lenkittäny sen lähinnä vapaana mikä tarkoittaa länderispurtteja ja Kujeen kanssa kisailua. Tänään mennään lääkäriin kattomaan millaiselta kohtu näyttää.

Ihan kohtuulliset treenit ja huipputreenit

Maanantaina K ei päässyt Kujeen kanssa treenaamaan, mutta koska olin varannut illan tyhjäksi menin sitten itse tuholaisen kanssa kentälle. Tyttö oli alkuun melkoinen haahu taas kerran. Maassa oli Haju, joka oli monta kertaa kiinnostavampi kuin tylsät namit tai edes pehmopallo. Namit kieltämättä olivat huonoja, kun makkarat jäivät kotiin. Sain lopulta lelulla heitsattua vähän virtaa ja kun moottori lähti lopulta käyntiin, niin meno oli vauhdikasta.

Eka rata meni vähän hajujen kanssa takutessa. Siinä oli liian ratkaisevassa kohtaa mielenkiintoinen tuoksu mistä Kujetta ei meinannut saada irti millään. Toisella radalla oli hajun kohdalla vauhtia ja se menikin ihan eri malliin. Kun olin saanut aivoni muistamaan, että Kujetta piti viedä tiiviisti, eikä vaan olettaa sen toimivan, meni toinen pätkä aika nappiin. Viimeinen kerta meni ihan siivekkeitä nuolle, pienillä kaarroksilla ja vautia ja asennetta riitti. Kuje irtosi putkeen nätisti. Siitä on tullu ihan erilainen putkeen syöksyjä kun nuo toiset joita saa saattaa melkein suulle asti.

Saataisiinkohan suorittaa rata Agirodussakin se viitisen kertaa, että muistaisin ketä ohjaan ja Kuje vois kehittää itselleen draivin päälle....

Eilen vuorossa oli Onnin treeni ja oman ryhmän veto. Siinä vaiheessa ku pääsin kentälle siellä ei ollu ketään ja alkoi tuntua, ettei ketään ole tulossakaan. Vaan saatiin porukka kasaan. Meillä oli vetäjänä samainen koutsi kun maanantaina Kujeelle ja treeninä Laamasen Mian suunnittelema hyppypätkä, johon lisättiin kontakti. Siellä oli muutamia pyörityksiä ja paljon ansoja. Jonkun toisen koiran kanssa rata ois ollu haastava, mutta perässä vedetävän Onnin kanssa suurin haaste oli siinä, että jaksoi itse juosta tarpeeksi isot kaarrokset.

Onni oli upea. Kerta kaikkiaan mahtava otus. Ajattelin, ettei radasta välttämättä tule juuri mitään kuumalla säällä, mutta pojalla oli asenne kohdallaan. Eka pätkä suoritettiin puhtaasti, rimat ei tippunu, mutta meno oli hidasta ja töksähtelevää. No tein kyllä vähän väliä välipalkkauksia vauhdissa, että se tietysti hidasti. Rikottiin rata pätkiin ja saatiin viilattua parempia ohjauslinjoja ja kun itse sai vähän asennetta ohjaamiseen ja muisti ketä sitä olikaan ohjaamassa, niin mehän saatiin potkua menoon.

Meillä kolisi rimat jossain vaiheessa. Syinä oli väärään aikaan käskytys (riman päällä), kiirehtiminen ohjaamisessa (, joka kaatoi koko esteen, kun ohjasin Onnin päin siivekettä, kun en malttanut odottaa, että se pääsee oikealle juoksulinjalle), väärään kohtaan sijoittunu palkkaus (Onnilla oli nenä maassa ja vauhti hiipunut, joten hyppy oikeasta kohdasta ei onnistunut). Jokainen virhe johtui musta, mikä on helpottavaa huomata. Kun sain ohjauksen kohdalleen, niin Onni suorastaan taipui hypyn päällä pitkästä selästä huolimatta ja nuoli siivekkeitä. Se oli niin mahtavaa. Putkeenki Onni meni hienosti. Innostui jopa ihan itsekseen menemään sinne.

Meillä oli putki A:n alla. Ekalla pätkällä mentiin putkeen, toisella oli tarkoitus mennä kontaktille, mutta Onnin mielestä putki oli paljon kivempi. Uskomatonta, mun kontaktivetoinen koirani. Lopulta saatiin kontaktikin otettua, vaikka sai siinä vähän kikkoja käyttää. Kepeillä saatiin yksi onnistunut suoritus (vedettynä otettu kepit) ja monta huonoa. Jos päästään ens viikon tiistaina kisaamaan, kepit on meidän heikoin lenkki. Kisoihin pääseminen riippuu ihan Amandan tilasta.

Mun hieno päiväni ei päättynyt tähän vaan oma ryhmän treenit meni mahtavasti nekin. Mä olin niin tyytyväinen koulutettaviini. Sain kehuja omasta ohjaamisesta ja sai kyllä saman sanoman viestittää molemmille oppilaille. Molemmat kuunteli ja korjasi ohjaamistaan. Saatiin tosi nappeja pätkiä vedettyä. Helteestä huolimatta erittäin antoisa treenikerta.