maanantaina, marraskuuta 13, 2006

Paranemista odotellessa

Amanda on parantunut hyvin. Putsailu on tehonnut eikä kuumetta ole noussut. Nyt odotellaan malttamattomasti lauantaita ja meidän eristymisen päättymistä. Toivotaan, ettei kukaan koirista ala yskimään ja voidaan todeta, että kennelyskäkin on voitettu.

Perjantaina kävin yksin Vaasassa ja koirat jäivät muiskun hoiviin. Ne olivat varsinaisia pöllöpäitä lauantaina lauman tullessa minua vastaan juna-asemalle. Amandan olisi pitänyt saada olla koko kotimatkakin sylissäni. Taisi olla ikävä. Onnikin oli vispata häntänsä irti minut nähdessään. Höpsöt kultamurut.

Ei kommentteja: