Kuje aloitti tuossa alkuviikosta nirppailun. Kauhean tiineltä se ei ole muten vaikuttanut. Tyrkyttänyt joka ilta lelua, että leikittäisiin nyt vielä vähän. Se on myös innostnut pienestä tokoilusta mitä ollaan otettu. Miehen puolikas on innostunut opettamaan sille seuraamista ja yllättävän näpsäkästi tuo on sujunut.
Torstaina tyttö oli aivan suunnattoman katkera kun se tajusi, ettei oikeasti pääse mukaan treeneihin. Meillä oli eilen vasta ultra ja mulla ei ollut minkäälaista mielenkiintoa ottaa mitään riskiä mahdollisten pentujen kanssa. Treenaamisesta alkuviikoilla tuskin olisi yhtään mitään haittaa, mutta mun mielenterveyden vuoksi jätettiin kaikki vähän raskaampi heti astutuksen jälkeen pois. Vähän turhan tuoreessa muistissa se rumba mikä oli Aman kanssa.
Eilen Kuje lähtisi sitten tosi ylpeänä yksin matkaan. Se käveli lääkärille niin hienosti vieressä ja oli äärimmäisen ylpeän oloinen siitä kuin se pääsee mukaan. Lääkärissä se oli niin hyvin käyttäytyvä pikkukoira. Ei se selällään maannut pöydällä ihan rentona, mutta muuten kyllä oli aika kotonaan paikassa. Eipä Kujeelle oikeastaan mitään kurjaa lääkärissä ole tehtykään, että miksipä tyttönen pelkäisi.
Tällä kertaa ultrassa näkyi heti yksi pentu. Kun masua tutkailtiin tarkemmin, niin neljä mollukkaa näkyi ihan selkeästi. Mäkin huomasin ne ja oli ihan eri näköisiä kun Aman mahassa olleet pari alienia. Nää oli niin eläväisen näköisiä. Mitään kauhean tarkkaa lukua lääkäri ei oikein osannut sanoa. Kuje oli vähän levoton ja liikahteli, että laskemisesta ei oikein tullut mitään. Ei ollut meidän vakilääkäri, joka osaa tosi hyvin käsitellä ländereitä. Tällä ei olut ihan niin hyvää tuntumaa koiriin ja välillä tuntui, että laitteen kanssakin oli vähän ongelmia. Tuomio oli 4-6, mutta voi olla enemmänkin. Neljä mä sain itekin laskettua, että vähempää siellä ei ainakaan oo. Kaikin puolin helpottunu ja hyvä mieli jäi reissusta. Nyt sit jatketaan masun kasvattelua ja ei ainakaan harkitakaan agikentälle lähtöä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti