perjantaina, huhtikuuta 09, 2010

Hiekkaa siellä ja täällä

Kummasti lumet on huvennu maisemista. Käytiin tyttöjen kanssa aamulenkki metsässä ja harmitti etten ottanu kameraa mukaan. Neidit kirmas ympäriinsä niin innoissaan mahdollisuudesta spurttailla. Yritettiin kehittää lihaksia puunrungon päälläkin, mutta ei noi pysyny siinä. Sutivat vaan hurjasti ja mötkähtivät maahan. Ens kerralla pitää ottaa kamera ja nameja.

Viikonloppu pitää sisällään agia. Koska juoksuja ei näy, eikä kuulu, otan koulutukseen Aman. Kujekin pääsee V:n treenattavaksi sunnuntaina. Saas nähdä kuinka mun Aman kanssa käy. Onko meno päätöntä säntäilyä vai saanko sen hallintaan. Odotan innolla huomista.

Meillä on hallikausi vielä kuun loppuun ja sit pääsee ulos. Oon kurkkinu työmatkalla kentän tilaa ja vihdoin siellä näkyy hiekkaa. Alunperin tää koulutus piti olla ulkona, mutta lumitilanteen vuoksi ollaan hallilla. Kesän koulutusryhmiin hakukin on alkanut. Amalle en hakenut paikkaa. Toivottavasti sen kesä menee pentupuuhiin. Kujeen lisäksi ilmoitin Pilan. Tarkoitus ois myös kesällä jatkaa kouluttelua.

Ei tässä muuta kuin odotellaan kesää (ja juoksuja). Vaikka kevät on ihanaa aikaa, niin alkaa taas ärsyttää lattioille kulkeutuva hiekka. Koirat kantaa sitä mukanaan. Paljon! Ja koska ne nukkuu sängyssä, niin joka ilta saa ravistaa tai vaihtaa lakanat. Vaikka pahin sorakuskari Onni on porukoiden luona, niin turhan paljon hiekkaa piisaa. Mutta toisaalta on kevät! Hurraa!

Ei kommentteja: