torstaina, kesäkuuta 10, 2010

Pilan treenit: Hyppytekniikan hankaluudet

Tiistaina käytiin taas Pilan kanssa treenailemassa. Tällä kertaa teemana oli hyppytekniikka, takanaleikkaus ja jarrutus. Tosin jarrutusta me ei opeteltu. Hyppytekniikka harjoituksessa oli kokoava ja avaava treeni, jossa mentiin kokoavaa puolta putkeen ja tultiin avaavaa suoraa takaisin. Pilan kanssa oon toivonu tekniikkatreenejä, koska mun mielestä se hyppää huonosti. Ja saatiin mielipide, että hyppääminen on jotain ihan järkyttävän kauheeta. Saatiin myös hyviä vinkkejä ja kotiläksyjä sen harjoitteluun. Pila pyrkii käyttämään pääasiassa etupäätään ja sen kanssa pitäisi harjoitella takapään hallintaa. Mun pitäisi myös opettaa se lähtemään istuma-asennosta, mutta en niin millään haluaisi opettaa istumista.

Takanaleikkausharjoitus oli mulle itselle tosi vaikea. Mun mielestä kohta vaati valssia ja jalat ja kädet teki ihan itsestään valssin vaikka kuinka yritin saada aikaan leikkausta.

(Koira kutsuttiin 2 hypyn takaa ja siihen jarrutettiin, 3 takaa kiertona, takaaleikkaus 4 esteelle, suoristus pituudelle)


Kotiläksyksi saatiin takanaleikkausharjoituksia kaiken muun lisäksi ja toki taas hallintaa voisi lisätä. Vähän taas Pila ehti riekkumaan, tällä kertaa se revitteli itsekseen lelun kanssa pitkin kenttää. Palkkasinkin sen jälkeen pääasiassa namilla ja toimihan se niinkin. Mun mielestä vähän saa riekkuakin, mutta "vähän" ja Pila ei vielä oo ihan samalla planeetalle. :D

Pila pääsi myös torstaina kentälle paikkaamaan Kujetta joka yhä taukoilee. Meillä oli oikein yksityistreenit. Ihanan ilkeä ratapätkä. Pila harjoitteli poispäinkäännöstä ja Amanda sit meni koko radan. Aman kanssa poispäinkäännös oli helppo, en tiedä missä vaiheessa se on tuollaisen oppinut. Sen sijaan en osannut valuttaa valssia vaan se on töksähtävä. Ekalla kierroksella ei ohjaaminen oikein auennut, mutta toka kerta oli paljon parempi. Kyllä vielä joskus opin ohjaamaan.

Ei kommentteja: