maanantaina, tammikuuta 31, 2011

Pilan ensimmäiset kisat

Pilan ensimmäiset viralliset kisat on nyt käyty. Aika meidän näköiset kisat oli ja tavoitteetkin (yhdeltä radalta tulos) itseasiassa täyttyi. Mediksi mittaaminen sujui hyvin. Vähän jännitin sitäkin, koska ihme mörköilyä on esiintynyt, mutta Pila oli tällä kertaa normaali iloinen itsensä. Ei se ihan paikoillaan tahtonut pysyä kun kaikkia piti nuuhkia, mutta koska se on niin selkeästi alle maksirajan ja yli minirajan, niin tuomarin oli helppo todeta mediksi.

Ensimmäinen rata oli meidän paras. Ei virheetön, koska leikkasin kepeillä tosi huonosti Pilan takana ja se ajautu väärään väliin. Korjauksessa Pila ehti nappasta mua kädestä, mistä toinen vitonen. Mutta muuten rata meni hyvin ja tuntui hyvältä. Kontaktit toimi ja Jaanan ohjeen mukaisesti annoin Pilan vaan mennä.

Video ensimmäisestä radasta

Toisella radalla Pila jäi lähtöön levottomana ja hiipi kiinni ekaan esteeseen. No annoin sen kuitenkin lähteä. En tiedä olisiko ollut parempi vain jättää siihen. Pila hyppäsi ekan riman kanssa ja sitä ihmetellessäni jätin ohjaamisen. Mentiin neljäntenä esteenä olevalle A:lle asti, jonka Pila valui läpi. Vaadin siihen 2on-2offin ja keskeytettiin sit siihen. Ainoa hyvä radassa oli että vaadin edes ton asennon.

Video ekasta hyllystä

Kolmas rata oli hyppäri. Nyt istutin Pilan lähtöön ja se pysyi siinä hyvin. Valssasin surkeasti ja liian aikaisin. Uskomatonta että sellainenkin on multa mahdollista. Siitä ensimmäinen kielto. Päästiin kohtuullisesti viimeiseen putkeen asti ja sen jälkeen lopetin ohjaamisen tyystin. Äh, risuja ohjaajalle. Pila ei lue Amandan tapaan lähellä olevia esteitä silloin kun en ohjaa. Mutta radalla meni kepit hyvin, mistä olen oikein tyytyväinen.

Video toisesta hyllystä

Keskeneräisyys näkyi ja tuntui kisoissa. Silti yllätyin, koska Pila on valmiimpi mitä uskoinkaan. Mun ohjaus on puutteellista ja tuntuma Pilan kanssa liikkumiseen puuttuu. Hyviä treeni-ideoita tuli paljon ja muutenkin mietittävää. Eli oikein antoisat kisat. Ei ollenkaan hullumpi idea. Nyt on saatu ensimmäisen kisan paine pois niskoilta. On niin paljon helpottuneempi olo. Hienoa oli huomata, että Pilan kanssa pystyy kisaamaan. Enemmän pitäisi löytyä luottoa koiraan ja oma ohjaaminen pitäisi olla selkeämpää, tarkempaa ja jämäkämpää. Ja sitä ohjaamista ei saisi jättää kokonaan pois päältä.

Jaanalle kiitokset seurasta, kommenteista ja tsemppauksesta!BlogBooster-The most productive way for mobile blogging. BlogBooster is a multi-service blog editor for iPhone, Android, WebOs and your desktop

Ei kommentteja: