keskiviikkona, maaliskuuta 09, 2011

Ohjatut treenit: Vaikea käännös

Sunnuntaina meillä oli Pilan treeneissä kolme mukavaa pätkää. Kivoja pätkiä siitä huolimatta, että ei meinannut taaskaan onnistua. Varsinkin viimeisessä pätkässä oli täysi mahdottomuus saada Pila kääntymään tiukasti. Kävin omalla ajalla ottamassa saman käännöksen ja tein huomion, että Pila kääntyy kyllä toiselle puolelle tiukasti, mutta toisen puolen käännöksessä se valuu. Samoin ohjattujen treenien niistoissa valui. Mutta mentiin suurinosa ajasta kaikki esteet ihan oikein, vaikkei täydellistä ollutkaan.

Pila irtos taas ihanasti putkeen. Sen se osaa hienosti. Muutenkin mä tykkään kun se jyristää mielellään eteenpäin. Ja huomasin katsoessani videoita, että Pila on ruvennu pomppimaan esteitä joiden vieressä seisoskelen silloin kun ei tehdä mitään. Amanda tekee samaa, mutta Kuje ei. Ja mä nään tän kovin positiivisena kun se tarjoaa itse esteiden ylityksiä, vaikken tiedä onko se oikeasti sitä.

Mä vaan niin tykkään Piusta! Sillä on asenne kohdallaan. Nyt kun vielä oppisin itse joka kerta antamaan kaikkeni. Huomenna Ams menee sydänultraan. Toivottavasti tulos on se, että pääsee perjantaina Päivin treeneihin.

Ei kommentteja: