torstaina, lokakuuta 06, 2011

Pihatreenit: karkulaisia

Tänään tehtiin aamulla sama harjoitus kuin eilen Fridan ja Tapan kanssa. Molemmilla oli selvempi idea juosta keppirivien välistä namikupille. En muuttanut väliä kapeammaksi. Lisäksi tytöt teki alastuloa ja putkea. Tapa on ehkä vihdoin sisäistänyt alastulon idean ja se meni joka välissä kerjäämään rampille 2on2off-asentoon. Fridakin tulee alas hyvin, mutta se ei vielä jää paikoilleen vaan pienimmästäkin häiriöstä lähtee jonnekin liiteleen. Putkesta harjoiteltiin Fridan kanssa pimeetä kulmaa ja meni kivasti, jopa pari kertaa karkas putkeen ihan itsekseenkin. Tapalla putki oli vaan välietappina kepeille.

Aman kanssa tehtiin sama yksi suora väli ja loppu kujaa, keppisysteemiä. Ama teki sitä ihan fiiliksissä. Sen jälkeen tehtiin kaksi toistoa ihan normi suorille kepeille ja Ams loisti innosta. Olen ällistynyt. Ehkä jatkan vielä tätä kokeilua. Olin jo heittämässä koko idean romukoppaan.

Pilakin teki keppitreenin, jossa lopussa oli kolme verkkokaarta ja palkka viimeisessä välissä. Oli makee. Varasti kahdesti kepeille. Kerran meinas jättää osan pujottelematta, mutta kun ei saanut palkkaa (uskomatonta, että ehdin napata sen pois) ja haukut huonosta menosta, teki sen jälkeen hyvin. Olin tiukkana ja kielsin tuhmailut.

Kuje ei tehny mitään kun aika loppui ja meinasin myöhästyä töistä.

verkon takana

Enpä eilen muistanut kirjoittaa, mutta Tapa murtautuu portista kentälle. Tapsu ei ylipäätään oo porttien ystävä, mutta kentälle johtava portti on sen inhokki portti numero yksi. Joten se oppi murtautumaan portista kentän puolelle ja häiriköi muiden treenejä minkä ehti. Ja opetti Fridankin karkaamaan portista ilman lupaa.

Tänään en edes yrittänyt jättää sitä portin taakse vaan treenasin sen kanssa ensin ja laitoin hihnaan. No eikös Frida ollut seuraava, joka avas portin ja tuli häiriköimään. Joskin Pila ei häiriintynyt kun sen piti keskittyä tekemään.

Mutta positiivista tässä lienee se, että koirilla on hinku päästä kentän puolelle... :D BlogBooster-The most productive way for mobile blogging. BlogBooster is a multi-service blog editor for iPhone, Android, WebOs and your desktop

Ei kommentteja: