Vihdoin ne loppui

Tiistai iltana taidettiin käydä ensimmäinen yhteislenkki koirien kanssa. Silloin Onnin olisi tehnyt vielä mieli "leikkiä" Kujeen kanssa enemmänkin. Eilen jatkettiin yhteislenkkeilyjä ja koirat pysyi ruodussa, vaikka käytin koko lössin yksinäni. Onni sai vähän komentaa, mutta sille oli jo korvat palanneet päähän. Saivat eilisestä lähtien olla valvotusti yhdessäkin. Yöt ja yksinolot ovat Onni ja Kuje eri huoneissa, mutta varmaan siitäkin pikkuhiljaa voi luopua.

Lenkeillä on tullut jonkun verran koiria vastaan. Leela haukkuu ihan kaikille, mutta Kuje ei onneksi reagoi toisiin koiriin sen kummemmin. Isoja koiria ei tosin vielä ole tullut vastaan. Toivon, että traumat jäi vähäisiksi. Leelakaan ei ota sen kummemmin painetta pienistä koirista ja tottelee jopa minun käskyjäni hiljaa olemisesta.

Agitreenit jäi väliin tältä viikolta. Jotenki niin takkuista ja mitään ei ehdi tehdä. Taidan olla tulossa kipeäksi. Onneksi viikonlopulle on kivaa ohjelmaa ja harvinaisesti ei koirapainotteista.

Koska en aikoihin ole laittanut kuvia, niin lisätäänpä kuva Kujeen karmeista höriksistä.


Kujeen kanssa on otettu, vähän treeninpoikasta nyt juoksutauon jälkeen. Lähinnä leikkimistä ja näyttelykäytäntöjä. Sen kanssa on niin ihana puuhailla kun toinen tekee ihan täysillä. Yritetään vähän harjoitella, ettei palkka tuliskaan suoraan mun kädestä. Samaa yritetäään Amandanki kanssa.

Kokeilin palkata näyttelyseisonnasta lelulla. Kuje oli ainoa, jonka kanssa homma toimi. Onni katsoi sen näköisenä, että anteeksi, mutta missä mun namini on? Amanda ei meinannut pysyä paikoillaan, mutta Kuje pysyi ja seisoi niin hienosti. Jokaisen koiran kanssa on niin erilaista puuhailla. Kaikilla on omat juttunsa ja hyvät puolensa. Ihania ovat. Onnikin nyt kun konsertti lakkasi.