tiistaina, helmikuuta 03, 2009

Tottia tapaamassa

Lauantaina suhautettiin Kujeen kanssa junalla Hämeenlinnaan tapaamaan Tottia. Totti oli vielä komeampi kuin muistinkaan ja todella mukava. En ollut ainoa jonka mielestä Totti oli ihana, sillä kun Kuje kutsuttiin autosta sisälle, se laittoi heti Totin kanssa leikiksi. Enpä olekaan ennen nähnyt neidin alkavan suinpäin leikkimään ventovieraan koiran kanssa. Kaksikko oli niin suloinen ja viihtyi hyvin yhdessä.

Otin muutaman kuvan, mutta eihän mun kamera pysynyt lainkaan matkassa. Suurin osa kuvista on epämääräistä valkoista mössöä.

Kuje ja Totti

Vauhtia ja hauskanpitoa piisasi
Kuje ja Totti

Oikein paljon kiitoksia Aliisalle perheineen :)
Jos jotakuta ihmetyttää tapaaminen tai tekee mieli katsoa hyviä kuvia kaksikosta niin lisäinfoa löytyy Kipan sivuilta. Kujehan on Kipan sijoituskoira.

Kun viimeinen maltettiin lähteä, niin suunnattiin Kipalaan yöksi ja jatkettiin sit sunnuntaina vasta takas Tampereelle. Matkalla ei hukkunu kuin pipo... Mulla kun käsittämätön tapa hukata kaikkea tavaraa ympäri maailmaa.

Loppuun vielä kuva Kujeesta, Totskista ja Gretasta.
Kuje Totoro ja Greta

Ei kommentteja: