sunnuntaina, marraskuuta 29, 2009

Eka tulos kakkosista

Kuje

Tänään vuorossa oli kaksi kakkosluokan agirataa Kujeelle. Molemmat olivat Jarmo Jämsän käsialaa. Ekalla radalla ohjasi V. Kuje oli aamusta asti ollut kauhean hellyydenkipeä. Se kiipesi syliini kun joi kahvia. V ei ehtinyt lenkittääkään Kujetta itse sillä tänään kisat olivat hyvin etuajassa. Niinhän siinä kävi, että Kuje teki amat ja etsi mua kokoajan. Lähdössä se istui mua katsellen, eikä meinannut millään lähteä liikkeelle. Liikkuminen vaan oli sen verran haahuilua, että kolmella kiellolla hylly. Viimeisen hypyn jälkeen se juoksi hihkuen mun luo.

Mun kanssa se pysyi hyvin, mutta eipä vauhtia ollut tippaakaan. Tosin myös ohjaaja oli ihan vauhditon. Kuje oli niin lahnamainen, että en yhtään luottanut siihen ja kävin saattamassa joka esteelle ja odottelin putkista yms. Mokasin sitten itse ja vedin ohjauslinjan ihan vikasuuntaan. Olin miettinyt radan ajatellen, että Kuje irtoaisi. Ei irronnut ja kun saatoin sen edellisen hypyn yli niin olin ihan väärässä kohtaa. Tää oli ainoa kohta missä Kuje haukkui. Tuloksena vitonen ja hitunen yliaikaa, sijoitus 2. Mutta kepit meni kivasti ja olihan se kiva käydä hakemassa kakkosista eka palkinto.

Onni ja Pila

Hauska viikonloppu oli. Oli mukava nähdä tuttuja. Ja myös kisaamattomilla koirilla oli lystiä kuten yllä olevasta kuvasta näkyy ;)

Ei kommentteja: