Maanantaina ehdittiin Oulusta Tampereelle niin ajoissa, että ehdin viemään nollakakut hallille ja pääsin treeneihin. Meillä olikin länderipainotteiset treenit, koska muut ryhmäläiset oli poissa. Harjoiteltiin jaakotusta, tiukkaa pakkovalssia ja kepeille ekasta välistä vetämistä.
Kontakteista ratapätkällä oli A, jolle Kuje eikä Ama kumpikaan stopannut. Molemmat yritti, mutta pysähtyminen tapahtui kontaktin alla. Kuje liukui ihan lentäen yli. Tajuttiin, että se ei osaa käyttää takapäätään jarruttamiseen. Kai mun pitää alkaa ettiin jostain takapääharjoitteita jos haluan saada kontakteista toimivat. Ama pysähtyi paremmin, mutta sillä ei riittänyt maltti pysyä paikoillaan.
Jaakotuksen kanssa mulla oli suuria ongelmia, kun siihen ois pitäny saada tasainen, etenevä liike mukaan. Ei mitään toivoa. Tai no jossain vaiheessa ehkä saavutettiin "siedettävä" liike. Ihan liian monta liikkuvaa osaa. Kai pitäisi harjoitella peilin edessä tai ottaa videokuvaa niin näkis, että kuinka ne kädet huitoo ja ennen kaikkea minne vartalo näyttää. Kauheen ihana oli hinkata. Mä tykkään tälläisestä toistosta missä haetaan sitä oikeaa liikettä. Onneks tytöt kestää sen hyvin. Amalle itse asiassa jokainen kerta oli kuin uusi rata sillä se keksi välillä mitä kummallisimpia omia ratoja. Tai siis mä todennäköisesti ohjasin just niin ku se meni, mutta hauskoja variaatioita tuli. Sen kanssa ei nykyään voi olla nauramatta kun se on niin tohkuna eikä mee yhtään sinnepäinkään mitä aattelin.
Lopun pakkovalssi-kepeille nykäisy harjoitus oli kiva. Ensinnäkin Ama irtos putkeen tosi hienosti. Paremmin kuin Kuje, jota en loppujen lopuksi saanut ollenkaan toiselta puolelta irtoomaan. Toiselta puolelta ohjaten se irtos, mutta mulle tuli kiire hakeutua seuraavalle esteelle. Mulle oli tosi vaikea pitää pakkovalssi tiukkana liikkeenä ilman ylimääräisiä koukeroita ja vielä vaikeampi oli tehdä kepeille vienti vaan selkeänä vientinä ilman suuria kaarroksia ja ylimääräisiä pyörityksiä. Kummallista kyllä Kujeen ohjaaminen kepeille oli vaikeampaa. Mä en oo tottunu vetämään sitä ekasta välistä sisään vaan varta vasten harjoitellu antamaan tilaa. Tää harjoitus tuli tarpeeseen.
Amanda pujotteli innolla ja se palkattiin namilautasella keppien päässä. Kerrankin sellaisten treenien jälkeen jossa keppejä on hinkattu, olen onnellinen ja tyytyväinen. Me hiottiin kepeille vientiä monta kertaa ja silti Aman vauhti pysyi. Hurraa! Kujeen kanssa kokeiltiin jopa sylkkäriä, mutta sillä sain sen vaan tökättyä tokaan keppiväliin.
Pila oli myös matkassa ja sekin pääsi vähän kokeilemaan liitämistä. Otettiin puomia hihnassa. Se meni alkuun oikein kivasti, mutta sit Pila keksi, että vois vaikka kokeilla pompata ylhäältä suoraan alas. Sen mielestä kauheen hauskaa, mun mielestä ei yhtään hauskaa kaapata lentävää länderinpentua ilmasta. Sen jälkeen toistettiin puomia hyvin, hyvin hitaasti, mikä oli Pilasta tosi tyhmää. Onneksi se ei säikähtänyt, ja vaikka hitaasti meno ei siitä niin kivaa ollutkaan, niin suostui senkin tekemään. Mietinnän jälkeen tulin siihen tulokseen, että Pila saattoi syöksyä alas ihan vaan siksi että alkoi seuraamaan niin tiukasti mun kättä jossa oli nameja. Se on muutenkin niin käsivetoinen ja namit maistui hyvin. "Miksi suotta juosta koko estettä kun voi ennen alasmenoa syöksyä suoraan kohti kättä?" Se on joskus vähän tollainen. Mä en enää yhtään ihmettele sitä niskan murtumista. Pilalla ei oo minkäänlaista käsitystä siitä, että kuinka korkealta voi pomppia. Se vaan juoksee päättömästi mahdollisimman kovaa ja lisäilee sinne tänne pomppuja.
Otettiin myös pientä putki ja hyppyharjoitusta. Pila kävi ensin pomppimassa medi-korkuisia hyppyjä sillä aikaa ku me laskettiin rimoja. Sen mielestä hyppiminen on niiiiiin hienoa. Hassu otus. Mä sain kritiikiksi, että ois ehkä syytä ohjatakin sitä koiraa. Ongelmaksi tuli se, että en osaa tehdä mitään koiran kanssa joka ei osaa mitään. Tai osas Pila kyllä vähän. Se haki tosi kivasti putkeen. Ja meni se kyllä hyppyjäkin. Vaan kyllä se niin on, että mun pitää ensin mennä tuon kanssa alkeisryhmään, jossa joku muistuttaa miten niitä osaamattomia koiria opetetaan ja sen jälkeen voi itsenäisesti treenata niitä juttuja. Kun mä vaan pelkään kokoajan, että pilaan koko pennun. Sillä on nin kivasti tota intoa ja vauhtia, niin ei tekis mieli mokata.
Jäi mahtava fiilis illasta. Ei ehkä niinkään, että osaisin jotain vaan, että koirat on tosi huippuja. Oli jotenkin niin hauskaa. Kaikki länderit on ihan erilaisia. Amanda oli iloinen ja hupsu. Kuje teki töitä vakavammin. Ja Pila oli päätön säntäilijä. Pitäis kai tässä jossain vaiheessa taas laitella ylös suunnitelmia. Niihin tuli muutoksia, mikä oli yksi syy Oulun reissuun. En vaan vielä ole ihan jäsennellyt kaikkea päässäni valmiiksi. Jossain vaiheessa sit lisää....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti