Podin aamulla aikas huonoa omaatuntoa noiden omien otusten suhteen. KePo hoiti ne mallikelpoisesti, mutta tuntui vähän epäreilulta, varsinkin Onnia kohtaan. Hyvittelin niitä lähtemällä retkelle Kipalan metsään. Otimme mukaan myös Cellon.
Koirat painalsivat menemään ja tutkailimme maastoa. Onni sai lyhyillä jaloillaan tehdä töitä, että pääsi kiipeilemään kallioilla. Cellolle ja Amandalle jyrkkä ylämäki ei ollut mikään ongelma. Siinä vaiheessa kun Onni jyristi samaa reittiä alaspäin kuin ketteräjalkaisemmat kaverinsa kävi mielessä, että se vielä saattaa taittaa niskansa. Mutta Onni osaa tahtoessaan olla yllättävän ketterä. Sama koira voi itkeä pitkän tovi, ettei millään pääse repun ohi kun se on asetettu kulkuväilälle.
Cello ja Amandan kiisivät paljon Onnia nopeammin, mutta Onnilla oli taktiikka. Se laittoo kaksikon ensin juoksemaan vetämällä pienen spurtin j a jäi sitten tyytyväisenä pureskelemaan keppiä jonnekin. Yhden kerran se pysähtyi poikittain suoraan polulle. Takaa tuleva Amanda hyppäsi tavanomaiseen tapaansa Onnin yli. Cello tuli muutaman metrin Amandan takaa ja hetken se selvästi mietti, että mitäs nyt, mutta loikkasi samaan tapaan Onnin yli. Länderit katsoivat hetken Onnia ja jatkoivat matkaa.
Eilen en tainnut pistääkään neneääni ylös, joten tälläinen pitempi lenkki oli ihanan virkistävä. Jaksaa tutkailla Chiliä ja pentuja :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti