Perskärpäilyä

Mua on taas viime aikoina ottanut aivoon, kun Amanda on niin varjona mun perässäni. Kuje ja Onni on molemmat sellaisia, että niille kelpaa melkein ihminen kuin ihminen. Amanda taas on selkeästi vain mun koira. Viikonloppuna kun oltiin metsässä, niin neiti ei voinut mennä kutsusta Hellusen luo kun piti törröttää mun jalan vieressä. Onhan se omalla tavallaan ihanaa, että huomaa kuinka tärkeä sitä tuolle otukselle on, mutta viime aikoina on taas mennyt vähän yli. Suurin syy on varmaan siinä, että Kuje aloitti harrastamisen ja Amandan pitää kokoajan yrittää varmistaa, että jos nyt huomaisin sen ja ottaisin mukaan.

Mä odotan niin, että sillä alkais juoksut ja saan viedä sen hetkeksi Kipan luo. Tulee vähän taas järkeä päähän. Oltuaan hetken aikaa hoidossa, Amanda jotenki havahtuu siihen, että maailmaan mahtuu muitakin kuin mä. Ainakin yleensä niin on käynyt. Eihän sitä koskaan tiedä.

Amandan perskärpäily on kaiken kaikkiaan aika pientä, koska se ei ole mitenkään mustasukkainen. Vaikka sitä selkeästi harmittaa, että Kuje pääsee mukaan, se ei kuitenkaan kohtele Kujetta mitenkään toisin. Aikoinaanhan Tessa oli ihan järjettömän mustasukkainen ja se oli ongelmallista. Sen jälkeen olenkin ollut vähän varovainen tuolla saralla. En halua kenenkään omivan mua niin, että siitä tulee ongelma.