Ja niin alkoi kisakausi...

Näin yöllä ihan mielenkiintoista unta kisaamisesta. Siellä oli jonkun Harriet-nimisen tyypin suunnittelemia esteitä. Muunmuoassa korkealla rappusten päässä oleva leikkimökki, pyöreä pöytä jonka ympärillä oli tuoleja, putki, joka oli valmistettu jostain pressusta, eikä tahtonut pysyä lainkaan kasassa. Myöhästyin ensin rataan tutustumisesta, koska kuulutuksia ei ollut. Kun vihdoin pääsin kentälle ja ihmettelin esteitä ja sitä miten ne muka pitäisi suorittaa, niin ainoa kommentti jonka sain oli, että olisi pitänyt alusta asti olla paikalla. Numerot olivat ihan ihmeelliset ja sieltä löytyi monta samaa numeroa. Esteet olivat ihan lähellä toisiaan. Ei mitään tietoakaan oikeista esteväleistä.

Eipä siinä, lähdin Amandan kanssa luokan toisena. En ehtinyt tutustua rataan kokonaan kun jouduin jo hakemaan koiraa. Kirosin vain mielessäni kuinka muka voin länderin kanssa mennä ihan uudenlaisia esteitä lainkaan harjoittelematta. Lähtöpaikkka oli maahan isketty tolppa. Lähdettiin sitten Aman kanssa yhtä aikaa ja kaikki vähäinenkin radasta unohtui mielestäni. Siinä vaiheessa totesin, että olkoot ja me pidetään vain hauskaa. Niin sitten mentiin pari uutta estettä ja pidettiin hauskaa. Heräsin pyöritellen silmiäni ja miettien, että tuon seuran kisoihin ei enää koskaan tarvitsi lähteä.

Kisapaikalla oli aika helpottavaa huomata, että esteet näyttävät normaaleilta. Ensimmäinen rata meni aika jäykästi. Kepeillä jouduin väärälle puolelle ja siitä tuli aika monta virhettä. Olin itse todella jännittynyt ja se näkyi Amandan vaisuutena. Saatiin tulos, mutta ei mitenkään kehuttavaa menoa. Rikkoi kuitenkin jään ja radan jälkeen alkoi pikkuhiljaa tuntua siltä, että muistaa mitä agiradalla oikein tehdään.

Toinen rata menikin paljon paremmin. Rata oli tyyliltään meille sopivampi, sillä kepit saattoi mennä oikealta puolelta. Molemmilla alkoi olla jo vähän oikeaa fiilistä. Amanda meinasi karata keppien ohi A:lle, mutta ennätin kutsua sen ajoissa. Kepit olivat aika jäykät, mutta menivät huomattavasti paremmin kuin ensimmäinen yritys. Meni aika kauan ennenkuin uskoin, että noin surkealla radalla saatiin puhdas nolla ja vielä sijoituttiin toiseksi.

Kolmannella radalla alkoi meno jo maistua ja Amandaankin tuli vähän enemmän virtaa. Alku oli haastava ja mokasin heti toisella esteellä ohjauksessa. Sain Aman ongittua putkeen, mutta putken jälkeen keinulle tulo oli jotenkin niin tönkkö, että Amanda pomppasi keinulta pois. Sen jälkeen hämmennyin ja mokasin valssin kepeille. Amanda ehti karkaamaan A:lle. Kepeissä oli kuitenkin loppujen lopuksi vähän enemmän vauhtia ja sen jälkeen loppurata meni ihan putkeen. Kerta kaikkiaan upean hieno loppusuora. Olin siihen todella tyytyväinen.

Kaiken kaikkiaan olen äärimmäisen iloinen näin upeasta kauden aloituksesta. Keppeihin pitää panostaa. Se näkyi ihan selkeästi, että ne eivät ole hallussa. Amandalla oli kuitenkin vauhtia niin paljon, että päästiin oikein ihanneajan sisään. Lisäksi viimeisellä radalla tuli jo sellaista hyvää tunnelmaa ja yhdessä oloa selvästi esiin.

Oli mukavat kisat ja näki tuttuja. Erityisen ihanaa oli päästä näkemään Flii ja Jaana radalla. Sen kaksikon menoa oli kiva seurata, vaikka ei puhtaita ratoja tällä kertaa tullut. Kujeen mielestä ei ollut laisinkaan yhtä hauska nähdä Fliitä. Tyttönen haukkui siskonsa pystyyn. Flii taasen oli sama iloinen itsensä kuin jo pentuna. Voi miten sosiaalinen Flii osaakaan olla. Aivan valtavan suloinen <3

Kuje pääsi kokeilemaan pari harjoitusestettä. Saapa nähdä mitä Kemin kisoista tulee... Tyttö oli ihan kierroksialla ja haukkui. Siis mun pieni koirani -haukkui. Ihan käsittämätöntä. Mahtaneekohan se pysyä mulla lainkaan hanskassa? Odotan ensi viikonloppua silti. Kiva päästä kokeilemaan miltä radalla olo maistuu Kujeenkin kanssa. Mieli tekisi ilmoittaa koirat seuraaviinkin pohjoisen kisoihin, mutta katsotaan nyt. Siellä olisi hyppyrata ja voisi samalla moikata taas porukoita.