Sanonpa vaan että yksin junassa matkustaminen on tyl-sää. Koirien kanssa kokoajan sattuu ja tapahtuu, mutta ainakaan sitä ei pitkästy puolikuolleeksi, edes silloin kun asian menee suunnitelmien mukaan.
Kun astuin sisälle kotikotiin ihan hiirenhiljaa, tuli Amanda häntä heiluen nuuhkimaan. Se nuoleskeli innoissaan housujani, mutta ei hyppinyt ennenkui annoin sille luvan hypätä syliini. Sylissäni Amandan nuoli naamani ja korvani ja silmäni ja heilutti häntää niin kovin että se oli irrota. Olen niin ylpeä, että kaikesta riemusta huolimatta se ei riekkunut ja hyppinyt hulluna. Olen siis onnistunut opettamaan sille jotain. Nyt kun saisin Amandan tuoman tavan hyppiä tervehtiessä kitkettyä vielä Onnilta ja Leelalta...
Toinen mihin olin todella tyytyväinen oli, että tervehtimisen ja masunrapsuttelujen jälkeen menin olohuoneeseen ja Amanda ei tullut sinne perässä. Koirilla ei ole lupa tulla sinne. Sen sijaan Ama suuntasin tyytyväisenä makuuhuoneen nojatuoliin nukkumaan. Se on ihan selvästi täällä kuin kotonaan. Mahtavaa :) Ama on uskomattoman hyvä sopeutumaan tilanteisiin, mutta olin jotenkin unohtanut sen huolehtiessani, että pikkutyttö varmasti pärjää. Nyt näin itse että se on pärjännyt vallan mainiosti.
Amanda oli terrosoinut nuorinta siskoani valtaamalla ensimmäisenä iltana hänen tyynynsä. Pikkusisko oli kantanut Amandan kolmesti sille laitettuun koppaan ja lopulta antanut neidin nukkua jaloissaan. Nauratti aika kovin. Meille on muutamaan kertaan ollut Amandan kanssa vääntöä siitä mikä tyyny on minun ja mikä sen. Oli ihana saada tyttöseni viereen nukkumaan. Siitäkin huolimatta että se herätti minut järkyttävän aikaisn aamulla. "Meillä on täällä sellainen sääntö, että lehti haetaan kukonlaulun aikaan..."
1 kommentti:
Haleja Amandalle! :)
Lähetä kommentti