Me ollaan surkeita!!

Me ollaan extrasupersurkeita ja ihan karmeen huonoja. No okei lievennetään: Amanda on vähän huono ja mä olen ihan sika törkeen kauheen huono ohjaamaan. Kivat kisat oli joo. :D

Tällä viikolla käytiin tiistaina vähän kattomassa maneesissa esteitä ja toteamassa, että kepit ei suju, eikä mulla pysy koira kädessä. Hyvältä pohjalta kisoihin siis. Aamulla pikkusiskon kanssa seikkailtiin kisapaikalle. Yllättävän hyvin suunnistettiin. No joo kolmesti piti kääntyä ku ei oltu ajoissa huomattu oikeaa kääntyvää tietä, mutta se johtui tietty vaan surkeista opasteista. ;)

Kisapaikka oli kuplahalli tekonurmipohjalla. Koskaan ennemmin en ookaan ollu kuplahallissa. Ei muuten Amandakaan. Rataan tutustumisen ajaksi jätin Amandan yksin repun viereen ja laitoin hihnan kiinni roskikseen. Tällä kertaa ei ollu minkään sorttista kepoa tai ketyä matkassa. Siellä se odotteli kiltisti yksinään, mun huiskiessa pitkin poikin rataa.

Amanda ensimmäisen esteen taakse ja menoksi. Paitsi, että menoksi oli erittäin jäykkää etenemistä, hyvin, hyvin varovasti. Amanda oli ihan jäässä. Siis ei fyysisesti, sillä oltiin kyllä lämmitelty vaan henkisesti. Se totteli, mutta siihen ei saanu minkäänlaista kosketusta. Ihan ku ois lelun kanssa yrittäny vääntään rataa. Epätoimivan jokaisen esteen eteen jämähtävän lelun. Tosi karmee rata ja mun ohjaus oli jotain niin ala-arvoista. Kolmesta kiellosta hylly ja kieltoja tuli sen jälkeen tasaseen. Puomilta Amanda hyppäs pois kesken kaiken. Toiseksi viimeisenä esteenä oli pussi. Tiesin, että se tulee olemaan ongelma. Ekalla kerralla neiti pyörähti ympäri, mutta toisella kerralla se meni läpi. Parasta radassa olikin tää oudon pussin meno, vaikka se vaatikin uusimisen. Siihen oon ihan tyytyväinen, koska pussi on niin kauan ollut Amandalle ongelma.

Radan jälkeen rupesin miettimään ja tajusin, että olen ihan idiootti. Ei mikään suuri yllätys tietenkään. Amanda on ekaa kertaa kisoissa yksin. Ihan yksin ilman Onnia, johon se tukeutuu tosi vahvasti. Mä olen ite ollut ihan jäykkänä hermostuksesta ja mun hermot paistaa heti Amandan omaan käytökseen. Menin radan itsekin hyvin jäykästi, huonosti ohjaten, liian myöhään sanoin mille esteelle seuraavaksi suunnataan ja olin tosi tuppisuinen kaiken kaikkiaan. Siispä me lähdettiin ulos ja alettiin leikkiä.

Kun palattiin sisälle odottelemaan toista rataa, mulla olikin taas mun Amanda mukanani eikä mikään jäykkä patsas. Leikkisä säihkysilmä. Tällä kertaa jätin Amandan reppuun sidottuna odotteleen rataantutustumisen ajaksi. Siellä se nökötti kiltisti vielä takas tullessa. Taas leikittiin vähän ja ennen radalle menoa innostin Amandaa lisää. Tyttö hädintuskin pysyi ekan esteen takana. Tokalle esteelle ohjasin sen niin surkeesti, että siitä tuli eka kielto. Koko rata mentiin sen jälkeen leikkien. Jossain vaiheessa Amanda hyppäs väärän hypyn ja siitä tuli hylly, mutta sen jälkeen meno vaan parani. Tai no fiilis parani. Mun ohjaus oli niin järkyttävää ja jatkui surkeana loppuun asti. Mutta olin ihan sika onnellinen ku päästiin maaliin. Amanda loisti ja nauroi koko radan.

Koska vissiin kaikki minit ja medit oli saaneet hyllyt ja oltiin kovasti edellä aikataulusta tuomari antoi kaikille mahdollisuuden mennä rata uudelleen epävirallisesti. Meillä meni aikasrukeasti, mutta saatiin vihdoin paikattua A:n loppukontakti, jonka Amanda oli tokalla radalla vetänyt yli. Mä unohdin radan, joten muilta osin ei ollut kehumista. Tässäkin tuli todistettua, että mulla ei vaan toisella kerralla pysy rata päässä. Sama huomattiin edellisissä kisoissa Oulussa, kun Onnilla ja Amandalla oli sama rata, minkä sit Amandan kanssa menessä unohdin.

Huomenna ois edessä vielä kaksi starttia. Tällä hetkellä takki on tyhjä. Meillä kesti kolme tuntia päästä Virpiniemestä porukoiden luo bussilla. Vähän jos eksyin... Kymmenen minuuttia sitten söin ekan kerran tänään ja nyt vois ehkä nukahtaa hetkeksi ennen ku suuntaa kohti pikkujouluja... Tai jotain. Mutta tästä päivästä jäi kaikesta surkeudestaan huolimatta hyvä mieli. Nyt aion panostaa enemmän ohjaamiseen ja käskyjen oikeaan ajoittamiseen sekä tunnelman luomiseen. Kohti huomista!