Pennun valintaa

Lueskelin taas tuttavien kokemuksia pentujen ottamisesta pentutehtaasta. Voi miksi asioista ei oteta selvää? En ala jauhamaan tehtailusta, sillä saattaa olla etten osaisi lopettaa. Aiheesta löytyy enemmän kissakalan sivulta. Sen sijaan haastan lukijat kertomaan omasta pennun valintaprosessistaan. Mikä teille on tärkeää? Mitä haluatte tietää pennusta, vanhemmista, rodusta, kasvattajasta, sukulinjoista jne.

Koska omista koiristani vain kaksi ovat tulleet pentuina, jää Amandan valinta prosessi kertomatta.

Onni

Halusin koiran. Silloinen poikaystäväni päätti, että sen pitää olla rotukoira ja uros, muuten saan tehdä päätökset itse. Siispä aloin selata rotukirjoja ja tutkailla nettiä. Halusin hiljaisen, pienikokoisen koira, helppohoitoisella turkilla. Päädyin glenniin, joka on no... hiljainen. Näin yhden kuvan makoilevasta glennistä ja ihastuin.

Tiedon löytäminen rodusta ei ollut ihan helppoa, mutta lopulta päädyin sivulle josta löytyi sähköpostiosoite. Sinne vaan maililla kyselyä rodusta. Muutaman mailin vaihdon jälkeen selvisi, että keskustelin kasvattajan kanssa, jolla sattui olemaan kaiken lisäksi yksi vapaa uros pentu. Satuin törmäämään myöhemmin kirjoittamiini maileihin ja jestas mitä kaikkea sitä onkaan tullut kyseltyä. Nyt kun lukee niitä paistaa aika selkeä tietämättömyys ja toisaalta halua tietää.

Kävimme katsomassa Onnia ja sen sisaruksia, pentujen ollessa kolmeviikkoisia. Tapasin samalla Onnin emän, isoemän sekä yhden muun sukulaiskoiran. Silloin näin oikeasti ensimmäisen kerran elävänä glennin. Olin varustautunut pitkällä listalla kysymyksiä. Tärkeimpinä ehkä terveydelliset ongelmat, silmät, lonkat, allergiat sekä luonteisiin liittyvät kysymykset. Terrierin kohdalla itsepäisyys ja toisten koirien kanssa toimeen tuleminen.

Puolen päivän molemmin puolisen tenttailun jälkeen päätimme ottaa Onnin ja myönnettäköön, etten hetkeään ole katunut. Näin jälkikäteen ajatellen, en todennäköisesti olisi ihan samoin perustein valinnut koiraa, mutta minulla on ollut onnea ja Onni on sitä mitä olen toivonut ja paljon enemmän.

Kuje

Onnin ja Kujeen välissä on kaksi aikuisena tullutta koiraa sekä kuusi vuotta, jolloin olen kerännyt enemmän tietoa koirista ja niiden kanssa elämisestä. Onnin tullessa tuskin olin kuullutkaan sukusiitosprosenteista. Ällistyttävää, että osasin sentään kysyä silmien peilaamisesta ja lonkkien kuvauksesta. Kujeen suhteen taas tieto ja vaatimukset ovat nousseet aika huimasti.

Ensinnäkin rotuvalinta oli vähän erilainen, sillä minulla oli jo Amanda. Tiesin valmiiksi ländereistä. Ainoa vaihtoehto kasvattajaksi oli Kipa. Tunnen hänet ja tiedän hänen kasvatusperiaatteensa. Tiedän, että voin luottaa siihen, että saan aina tarpeen mukaan neuvoja. Glennin suhteen kasvattajalla ei ollut niin väliä, mutta länderi on vaikeampi koira, enkä olisi koskaan voinut ottaa sellaista ilman, että olisin tiennyt voivani turvautua ongelmissa johonkin luotettavaan ihmiseen.

Amandan tullessa sanoin, ottavani jossain vaiheessa varmaan toisenkin länderin. Kaavailin silloin Amandan pentua. Kun Kipan seuraava pentue eteni urossuunnittelun asteelle, ja Cello oli toinen urosvaihtoehto, aloin miettiä olisiko sitten parempi ottaa Chilin pentu. Paitsi, että haluan pennun samanmieliseltä kasvattajalta, niin yhdistelmälläkin on paljon merkitystä. Yhdistelmällä pitää olla jotain annettavaa rodulle ja minulle.

Vaikea kuvitella, että ottaisin joskus pennun miljoonaan kertaan tehdystä yhdistelmästä. Erityisesti jos kyseessä on pieni rotu kuten länderi. Sanotaan, että joissain tapauksissa ymmärrän yhdistelmän uusimisen. Esimerkiksi jos pentueeseen on syntynyt vain toista sukupuolta ja tarkoitus on jatkaa linjaa juuri sillä toisen sukupuolen edustajalla. Ländereillä harvemmin tehdään uusintayhdistelmiä. Ainakaan Suomessa.

Muissa roduissa on valitettavasti hyviä esimerkkejä siitä miten tarkoitus on tuottaa rahaa, ei kasvattaa koiria. Teettämällä uudelleen ja uudelleen samaa yhdistelmää tai mahdollisesti astuttamalla sisarukset samalla uroksella. Vaikka itse yhdistelmä olisi kiehtova, se menettää merkityksensä, jos puolet koirakannasta koostuu samasta verestä. Pienessä rodussa muutama tälläinen tehotuottaja voi aiheuttaa koko koirakannalle paljon hallaa. Haluan nostaa hattua suomalaisille länderin kasvattajille, siitä ettei tälläistä toimintaa esiinny täällä.

Toinen mihin kiinnitän länderien suhteen huomiota on verilinjat ja sukusiitos. Koska länderi on rotuna pieni ja valitettavan sisäsiitoinen, halusin ottaa pennun yhdistelmästä jossa emä ja isä ovat mahdollisimman kaukaista sukua toisilleen. Jossain vaiheessa kannatin nollaprosenttia, mutta länderien suhteen siitä on jossain määrin tingittävä. En itseasiassa ole yhtään koiraa omistanut, jolla sukusiitosprosentti olisi nolla.

Jos pikkuhiljaa mennään kohti tärkeimpiä valintakriteerejä, niin toisena tulee terveys. Chilin kohdalla olen saanut erittäin avoimesti tietoa sen sukulinjan terveydestä. Tiedän riskit. Jokaisen länderin takaa tulee jotain terveysriskejä, kuten myös kaikissa muissa roduissa. Sukusiitos ja monien kantajalinjojen yhdistäminen lisää sairastumisriskiä, siksi osaan arvostaa tietoa suvusta. Loppujen lopuksi se on kuitenkin melko arpapeliä tuleeko koirasta terve vai ei. Kukaan ei pysty ennustamaan sitä, voi vain toivoa parasta.

Tärkeinpänä valintakriteerinä pidän luonnetta. Olen aina pitänyt Chilistä. Siinä on sellaista pippurisuutta, jota arvostan. Chilin suvussa on ylipäätään todella monia koiria, joista pidän. No myönnettäköön, että pidän oikeastaan kaikista ländereistä. :D Chilin suvun kuitenkin tunnen paremmin kuin muut. Cello taas on niin käsittämättömän upea luonteinen. Se vaan on. Tiesin jo aikoja sitten, että haluan juuri Cellon pennun.

Pääsin seuraamaan synnytystä ja pentujen kasvua. Chili oli kaksoisastutettu ja tuntui, että kesti ikuisuuden ennenkuin saatiin selville pentujen isät tai isä oikeastaan. Siinä vaiheessa kun selvisi, että Cello oli kaikkien isä, olin ensin suunnattoman helpottunut ja vasta sen jälkeen pettynyt ettei kaksoisastutus onnistunutkaan. Toisaalta se tarkoitti sitä, että Kuje oli Cellon tytär.

Kuje kiinnitti huomioni ihan ensi hetkistä lähtien syntymällä niin paljon toisia myöhemmin. Se oli isompi ja röyhkeämpi. Pikkuöykkäri. Aina menossa ja tekemässä. Aina sylissäni. Vaikka valitsin pennun taustat hyvin tarkkaan, niin lopullisen päätöksen teki Kuje. Olemalla se mikä on. Sen kanssa yksinkertaisesti kolahti heti ensi hetkistä alkaen. Kaikista tarkkaan tehdyistä valinnoista huolimatta, pohjimmainen valintakriteeri oli rakkaus pentuun.