Hellusen tarina

Koska näyttää siltä, että Hellunen tulee jossain määrin osallistumaan tämän blogin tekstien sisältöön jatkossakin, niin ajattelin ilahduttaa (ainakin muutamaa uteliasta sielua) kertomalla erään version meidän tarinastamme.

Eräänä joulukuisena lauantaina ovikello soi ja menin avamaan oven. Karjuttuani luonnollisesti ensin Leelaa ja Kujetta pitämään turpansa tukossa ja käyttäymään. Avatessani oven sydämeni tipahti jalkoihin ja vesi herahti suuhuni. Jep, siellä oven takana oli Hellunen. Sain kerättyä itseni kokoon ja pyydettyä pojat sisälle. (Pojat sisälsi serkkuni, joka tuli myös kylään.) Kuka sanoo, ettei upeat miehet vaan tule oven taakse?

Ovelasti onnistuin halaamaan Hellusta sillä varjolla, ettei pitkään aikaan ole nähty. Äärimmäisen taktinen veto myönnettäköön. Keräsin siinä aivojani kasaan ja keskustelin hiusten laittamisesta. (Voi pahus!) No saatiin me aikaan muitakin keskusteluja. Ilta sujui rattoisasti ja porukkaa tuli meille enemmänkin. Jossain vaiheessa iltaa jäätiin Hellusen kanssa kahden juttelemaan. Sovittiin, että nähdään joulun jälkeen uudelleen.

Niinpä sitten matkustin Ouluun joulun viettoon sekopäisissä fiiliksissä. Lähdin Pian ja Pasin kanssa treeneihin ja lenkille ja nämä kaksi keksivät kiusoitella miehistä! Halooo, onko mussa joku tutka vai mitä? Onneksi lenkillä oli tosi pimeää ja en usko, että kumpikaan näki, että menin ihan punaiseksi välillä.

Yllättävän nopeasti oltiin koirien kanssa kotimatkalla ja Hellunen kävi hakemassa meidät asemalta. Asiat vaan jotenkin kolahti paikoilleen. Koirista on hauskaa olla Hellusen kanssa ja toisinpäin. Niinhän siinä kävi, että minä (ikisinkku) kysyin uudenvuoden aattona, että näinköhän meidän pitäisi seurustella. Se kysymys vaan jotenkin livahti suustani. Joka tapauksessa tarina loppuu siihen, että uudenvuoden aattona muutuin sinkusta tyttöystäväksi ja tässä sitä nyt ollaan.