keskiviikkona, tammikuuta 23, 2008

Kujeen kanssa koiria tapaamassa

Meillä oli taasen läntsyporukan kanssa näyttelytreenit. Paikalla oli vieraana tuomarina Nugan omistaja ja Nugan lisäksi paikalle ilmaantui myöhemmin kaksi harjakoiraakin sekoittamaan pakkaa. Tällä kertaa meillä oli myös ihan oikea pöytä, joten saatiin harjoitella pöydällä olo oikein kunnolla.

Kujeen liikkeet on surkeat. Okei oli kylmä ja varmasti maassa oli paljon mielenkiintoisia tuoksuja, mutta silti. Äh ja pöh! Saapa nähdä kuinka lauantaina sujuu. Meillä on nyt tavoitteena sitten hyvät liikkeet. Kuje liikkuu halutessaan nätisti, mutta viime aikoina ei haluja ole ollut kuin nuuhkimiseen. Eipä siinä muuta kuin treeniä vaan lisää.

Kuje sai näyttelytreenien jälkeen riekkua Nugan ja Bennyn kanssa. Käytiin pieni lenkki ja annettiin koirien peuhata keskenään. Loppujen lopuksi siinä vierähti iloisesti kolme tuntia ulkona. Niin se aika kiitää ystävien seurassa. Oli vain niin hauska katsoa koirien leikkiä.

Onnikin on kuulemma innostunut leikkimään Elmerin kanssa. Yllättävän leikkisiä nämä mun otukset on. Onhan se mukavaa, että nauttivat olostaan.

1 kommentti:

Marilyn kirjoitti...

Nice blog. Keep up the good work. Cheers:-)