Eilen oli surullinen päivä. Taivaskin itki mukana.
Taivaan kyyneleet kastelivat kenkäni päivälenkillä.
Kengät ovat muutenkin huonot, joten pienikin sade olisi saanut ne litimäriksi. Tallustelimme kurkkaamaan lähimmän koira-aitauksen tilanteen. Sateesta huolimatta se oli pullollaan piskejä. Talsimme sitten kotiin. Koirat saivat kuivatessa hepuleita.
Iltalenkille lähdimme sekavissa tunnelmissa. Kenkäni olivat märät, mutta laitoin ne silti jalkaan. Muisku tarjosi omia kuivia kenkiään minulle lainaan, mutta laitoin silti märät jalkaani. Pohdin muiskulle aamulenkin kenkävalintoja: Jos sataa, voin laittaa nämä omat märät kengät. Eiku. Jos ei sada voin laittaa sinun kenkäsi ja sitten omat kengät säilyvät kuivina kouluun. EIKU! Pöh. Onneksi hän ymmärtää logiikkaani. (Yritin sanoa, että laitan hänen kenkänsä jos sataa ja omani jos ei sada.) Kun olimme selvittäneet kenkäongelma, tajusin miksi Amanda oli koko lenkin ollut niin omituinen. Olin unohtanut sille juoksuhousut jalkaan....
On päiviä jolloin jopa minä järkytän itseäni. Blondi, mikä blondi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti