Kun asuimme Vaasassa, tuli koirien kanssa käytyä paljonkin yksityislenkkejä. Täällä Tampereella se on jäänyt. Ensinnäkin ongelmana on huonot maastot sijaiskämppämme lähistöillä. Tuntuu tyhmältä kiertää lähipuisto erikseen jokaisen kolmen kanssa ja toisaalta kauemmas lähteminen yksikseen jokaisen kanssa vie ihan liikaa aikaa. Toisena syynä on oma laiskuus. On niin paljon helpompaa tehdä yksi lenkki kuin kolme lenkkiä.
Muuton jälkeen Onni oli Oulussa ja meille kehittyi rutiini, että minä käyn tyttöjen kanssa aamulenkin. Onnin hakemisen jälkeen, aamulenkille lähtijöitä oli kolme kahden koiran sijaan. Oikeastaan vasta viime viikonlopun jälkeen olen havahtunut huomaamaan, että Onni on ainoa, joka on päässyt aikoihin yksikseen lenkille. Toisaalta Onni varmaan saakin yksityislenkeistä kaikkein eniten irti. Onneksi edessä on muutama viikonloppu, jolloin on koirille omia puuhia varattuna.
Kolmikon jäsenillä on aika erilainen suhtautumistapa lenkkeilyyn. Niiden kanssa on myös hyvin erilaista käydä lenkeillä. Onnin kanssa voi vaellella ajatuksiin vaipuneena, mutta sama ei lainkaan luonnistu tyttöjen kanssa. Niiden kanssa on osallistuttava paljon enemmän. Ne tarkkailevat ympäristöä ja huomaavat siellä paljon sellaista, joka minulta ja Onnilta menee ohi. Amandan kanssakin voi vaellella jossain määrin, mutta se tarkoittaa sitä, että minun pitää antaa sen kävellä jalkani takana ja siitä taas en lainkaan pidä. Leelan kanssa vaeltelu ei onnistu. Se nyppäisee minut tavalla tai toisella aina maan pinnalle ilmoittamalla milloin mistäkin asiasta.
Vaikka Onnin kanssa onkin mukava lenkkeillä, se osaa olla hyvin rasittava. Kotiin päin kävely on joka ikinen kerta melkoista tahtojen taistelua. Siinä vaiheessa kun Onni huomaa, että käännymme kotiin, se alkaa hidastella ja jumitella. Ovesta se pitää käskemällä käskeä sisään ja hissistä se ei haluaisi millään poistua.
Amanda on helppo tiettyyn pisteeseen asti. Se on puoliksi vahdittava otus. Siinä vaiheessa, kun se kiinnostuu jostain asiasta (lentävistä lehdistä, linnuista, toisista koirista), se ei ajattele vaan toimii. Leelan huono puoli on haukkuminen. Joskus enemmän, joskus vähemmän. Toisaalta ilmoittamalla ajoissa vastaan tulevasta koirasta, se on pelastanut minut muutamalta konfliktilta kun olen saanut ajoissa kerättyä kolmikon hihnat lyhyemmäksi ja päässyt hallitusti ohi.
Ihania, rasittavia koiria ovat kaikki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti