Pohdiskelimme eilen muiskun kanssa miten kaikki juopot ajautuvat yleensä puhumaan hänelle ja ihmettelemään Leelaa. Minun luokseni taas tulevat useammin vanhukset. Eilinen on hyvä esimerkki. Muisku hätisteli kimpustaan huojuvan miehen, jolla oli joskus ollut koira, joka ei ollut järin fiksu. Minä taas annoin mummojen silitellä koiria ja juttelin niitä näitä entisten koiranomistajien kanssa.
Onni on aina ollut sosiaalinen, se menee lähes aina ensimmäisenä silitettäväksi. Amandakin on muuttunut silityksien haluajaksi ja tunkee itsensä ihan vapaaehtoisesti silitettäväksi. Jos niitä ei kiinnosta, ne väistävät sivummalle odottelemaan. Olen jotenkin niin tottunut tälläiseen käytökseen, että Leela onnistui säikäyttämään minut aamulla pahemman kerran.
Olimme nelistään aamulenkillä ja eräs mummo pysähtyi silittelemään koiria. Leela kävi nuuhkaisemmassa mummoa ensin ja Amanda tunki itsensä nopeasti silitettäväksi. Mummo jutteli Amandalle ja Leela palasi takaisin nuuhkimaan. (Onni nuuhki kauempana nurmikkoa.) Mummo kääntyi Leelan puoleenkin jutellen, mutta eipäs Pippurimylly pitänytkään enää ajatuksesta ja haukkui mummon ihan pystyyn. Me kaikki säikähdimme ihan hirveästi ja Leela sai kuulla melkoisen läksytyksen. Onneksi ihana mummo ei pahastunut. Täst edes pitää muistaa pitää Leela vieressä ja päästää vain omat koirat silitettäväksi.
Aamulla Onni ei kiinnostunut mummon silittelyistä, mutta se olisi halunnut ihan väen vängällä tutustua ohi pyöräilevään tyttöön. Se on niin hassu, luullessaan tuntevansa jonkun ja vaikka se myöhemmin huomaa, että kyseessä olikin väärä ihminen, se ei hämmenny vaan tutustuu tyytyväisenä uuteen ihmiseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti