tiistaina, toukokuuta 25, 2010

Pilan treenit: Putken ohituksia

Tänään harjoiteltiin putken ohituksia kahdella erilaisella ratapätkällä.

(Huom. kuvan mittasuhteet sun muut on ihan mitä sattuu)

Pilan ongelma ekassa harjoituksessa oli löytää pimeä putkensuu. Eipä niitä ole harjoiteltu joten tosi vaikeetahan se oli, kun ohjaajakin on toivottaman myöhässä. Takaakiertoon se meni nätisti (vaikka olin siinäkin myöhässä). Kotiläksyksi saatiin pimeiden putkensuiden treenausta.

Toisella pätkällä otettiin rengas erikseen, koska se ei vielä oo hallussa. Sitäkin voisi harjoitella lisää. Mulla oli suuria vaikeuksia olla ohjaamassa putken jälkeisiä hyppyjä. Vasta nyt tuli mieleen, että vein Pilaa varmaan kuin Amaa ja vain oletin sen osaavan. Ama vetää tuollaisissa paikoissa pitkiä kaarroksia ja mähän olin tosi kaukana hypyistä muka ohjaamassa, mutta siis todellisuudessa en ohjannut vaan ajattelin, sen osaavan lukea ajatuksia. Kun menin oikeasti ohjaamaan niin Pila meni tosi nätisti.

Kotiläksyksi tuli pimeiden putkien lisäksi hallintaa, fiksua leikkimistä (nopea leikki, palkka piiloon ja rauhoitus), sylkkäreitä, lähdössä pysymistä, takaakiertoja lelupalkalla. Olikohan vielä muuta... Meillä on pikkaisen tekemistä tuossa lähtö, palkka, hallinta -akselilla. Ländereiden ei kuulemma tarttis pomppia holtittomasti ja kiskoa hihasta. Pimeiden putkensuiden treenaus ja takaakierrot lelupalkalla pitää harjoitella kentällä, koska tarvitsen niiden harjoitteluun esteet, mutta muita voidaan treenata vaikka joka päivä lenkeillä. Ens viikolla mulla on loma, joten silloin on hyvin aikaa.

Ei kommentteja: