sunnuntaina, joulukuuta 10, 2006

Menestystä Messarissa

Olipa mahtava näyttely. Näin paljon tuttuja ja tapasin muutaman nettitutun ensimmäistä kertaa livenä. Olin kyllä sen verran omissa maailmoissani, että kaikkia niitä jotka oli tarkoitus bongata en sitten tavannutkaan.

Päästyämme Messukeskukseen kävimme ensimmäisenä ihailemassa suloista Tarpukkaa. Siellä se viiletti heelerikehässä iloisena ja antoi hurjat määrät pusuja kehän jälkeen. Glennejä vilisi paikalla runsain määrin ja niitä saattoi nähdä joka kulman takana. Oli aika mahtava fiilis nähdä oma rotu niin suurissa määrin edustettuna.

Amandan kehä oli aikaisemmin. Pyörimme länderikehän vieressä ja minä hermoilin, että ehdinkö esittämään Onnia lainkaan, kun kehät olivat sen verran lähekkäin. Onneksi Taran omistaja lupautui esittämään Onnin, jos en ajoissa pääse kehästä. Juuri ennen kehän alkua selvisi, että glennit on siirretty toisen tuomarin arvosteltaviksi ja ovat sen verran myöhään, että ehdin kuin ehdinkin itse Onnin kanssa kehään. Kiitokset kenneltytölle! En olisi selvinnyt ilman sinua!

Ennen Amandan kehää pyysin muutamia kopeloimaan sen vielä läpi. Muistissa oli hyvin Jyväskylän pöytäepisodi. Erityisesti kiitos jirpsille kopeloinnista. Siitä oli hyötyä :) Amanda oli pöydällä aika varautunut, mutta pysyi paikallaan ja antoituomarin tutkia itsensä. Amandan suhteen siis tavoite saavutettiin. Hienon pöytäkäytöksen jälkeen olikin niin huumaantunut, että loppu kehästä on mennyt vähän sinnepäin. Olen hyvin, hyvin tyytyväinen pikkuneitiin.

Onnittelut kaikille menestyneille ländereille! Erityisesti Aasalle, joka oli ROP veteraani ja PN2 ja jonka näin viipeltävän niin kauniisti isossa kehässä.

Kehän jälkeen nappasin kenneltyttöni (Taran omistaja) ja koirat mukaan, ja rynnistin kohti glennikehää. Siellä oli toinen rotu vielä arvosteltavana eli ehdin vallan hyvin. Glenni-ihmiset ovat hyvin ystävällisiä ja niinpä me siinä juttelimme ennen kehän alkua. Kampailin vähän Onnia ja harjoittelimme vähän seisomista ja kävelyä.

Kehässä Onni oli unelma. Se on niin ihana, kun se on täysillä mukana touhussa. Ensimmäisellä kierroksella kävely meni vähän maan haisteluksi, mutta muuten kaikki sujui ihan nappiin. Onni suorastaan loisti kehässä. Tai siltä se minusta tuntui.

Esiintymisen olemme itse hioneet, mutta Onnin menestyksestä saamme kiittää Gleann-kennelin Ann-Mari "Tiina" Assista, sillä hän neuvoi Turun näyttelyssä miten glennit kuuluu nyppiä ja sen jälkeen Onni onkin saanut kaksi Eriä. Kiitokset Tiinalle! En olisi uskonut, että Onnin turkin alla on komea poika, mutta sinä uskoit, että sieltä jotain löytyy ja menestyksemme on ihan puhtaasti sinun ansiotasi. :)

Onnin kehän loputtua häivyin paikalta pokaaleja hakemaan ja Kipan KePo otti vastaan onnitteluja "isukin" ominaisuudessa. Kiitokset kaikille onnitteluista :) Ne lämmittivät. Upea fiilis jäi messarista ja taas kerran myös glenni-ihmisten ystävällisyydestä.

Ei kommentteja: