Amanda oli kolmannenlla viikolla sitä mieltä, että syöminen on ihan jonkun muun hommaa. Alas meni hyvin, hyvin vähän satunnaisesti. Onneksi Hellunen tuli paikalle ja kokkaili omia keitoksiaan. Eikös heti uponnut Amandaan moiset herkut. On se kumma mten mä onnistun aina laihduttamaan koiran ku koiran ja Hellunen saa kaikki aina syömään. Kuulemma en suhtaudu ruoan antamiseen ja valmistukseen täysillä. Mitä se on sen kummempaa ku heittää vähän nappuloida kippoon ja läiskäistä koiran eteen. Syö jos syö ja jos ei niin kärvistelkööt. Amanda on poikkeuksellisesti saanut erikoisherkkuja, mutta nekin maistuivat vasta kun Hellunen oli ensin ekan satsin kokkaillut. Nyt sentään Ama syö samaa myös minun laittamana.
Ruokahalun vaihtelun lisäksi, Amanda yllätti meidät eilen oksentamalla. Luonnollisesti tämä tapahtui nojatuolissa. Oksennus olisi tullut muiskun niskaan, jos hän ei sekuntia aikaisemmin olisi työntänyt syliinsä pyrkivää Amaa toiselle tuolille takaisin. Liekkö aamupahoinvointia vai puklailiko Ama ihan muuten vaan. No tänäänpä sekin selviää kun ultraan päästään. Maha ei ainakaan ole kasvanut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti