Paras varmaan naputella nopeasti lyhyt pikakelaus viikonlopun agility annoksesta. Saattaa olla, että jää muuten kokonaan kirjoittamatta. Pitkät pohdinnat jää väliiin, koska ois tarkotus päästä ajoissa nukkumaan.
Kuje oli lauantaina ensimmäisenä mulla matkassa. Päästiin Anna Oreniuksen oppiin ja oli kyllä antoisaa.
Ratapiirros (josta puuttuu ylimääräiset esteet joita ei suoritettu)
Tehtiin kolme pätkää, niin että kaikki pätkien välissä oli aina kunnon tauot. Ja pätkät tehtiin pienemmissä pätkissä, niin että pääsi aina runsaasti palkkaamaan koiraa. Meillä oli ihan mölliryhmä. Palkkana käytin pehmeää pallolelua, jonka heitin ja sit revittiin sitä Kujeen kanssa. Aluksi Kuje oli vähän tylsistyny palkkaan, mutta loppua kohden kiinnostus lisääntyi.
Uutena juttuna mulle Kujeen kanssa tuli takaleikkaus. Vähän haettiin sellaista yhteistä tuntumaa. Mulla tuppas unohtua, ettei Kuje osaa ihan kaikkea, eikä lue vielä esteitä. Ohjasin sitä vähän ku Amandaa. Luottaen liikaa siihen, että kyllä se osaa. Nätistihän se meni. Jäi positiivinen fiilis ja sellainen olo, että ehkä sitä uskaltaa siellä Agirodussa ohjata. Aluksi oli vähän haahuilua, mutta kyllä se sit loppua kohden alkoi olla kiinnostuneempi tekemään kuin nuuhkimaan maata.
Kävin kotona syömässä ja vaihtamassa koiraksi Onnin ja kouluttajaksi vaihtui Juha Orenius. Paikalla oli juoksuinen narttu (meidän seurassa pääsee juoksuiset kentälle) ja mietin, että mahtaako meidän menosta tulla mitään, ku Onni kentän laidalla hinkui vain Lacen perään.
Ratapiirros Upea, upea fiilis oli mennä Onnin kanssa, kun poika oli innoissaan ja jaksoi jopa toistoja. Vekkaaminen tuli mulla uutena juttuna ja eipä oo ees tullut mieleen kuinka hyödyllistä se Onnin kanssa on. Onnilla on pitkä selkä ja se ei pysty kääntymään hypyn päällä. Fyysinen mahdottomuus. Jos vaadin sitä kääntymään tai käskytän tyhmästi hypyn päällä, rima tippuu. Kun tehtiin kunnon vekki niin että sain Onnin oikean kohtaan, niin meno oli sujuvaa, nopeampaa ja rimat pysy ylhäällä.
Putkien kanssa meillä on vähän ollut takkuamista ja samoihin törmättiin nyt. Valssista löytyi keino tähään ongelmaa. Onni menee putkeen parhaiten niin, että ohjaan sen sisäkulmasta, joten oikein ajoitetulla valssilla sen sai sujuvasti putkeen sisäkaarteesta. Liike säilyi ja ohjaus tuli Onnin kannalta helposta kohdasta. Kontakteja kehuttiin. Niitähän me ei olla opeteltu. Lisäksi hämmensi huomata kuinka ohjaajahakuinen Onni oikeasti on. Fiilis oli upea jäi koko touhusta. Lopetettiin siinä vaiheessa kun Onnilla riitti vielä intoa tehdä enemmänkin. Haluan säilyttää tän motivaation. Tekis mieli lähteä kisoihin. Rengas pitäis kyl ehkä hio ja keppejä, mutta muuten Onni ois aikas paketti.
Sunnuntaiaamuna vapautui paikka ja mentiin sit Kujeen kanssa uudestaan. Taas päästiin Anna Oreniuksen radalle.
Ratapiirros
Kuje oli ensin radalle päästyään vain haistelemassa nenä maassa. Korvat ei meinnannu pelata ja kiinnostus oli laimea. Tällä kertaa vähän viriteltiin sit Kujetta. Anna antoi tosi hyviä vinkkejä kuinka Kujeen saa kiihtymään nollasta sataan. Palkka oli yön aikana muuttunut kivasta superiksi. Pienellä riekutuksella kierrokset alkoi nousta. Kun Anna piti Kujetta lähdössä kiinni, niin tytön kierrokset kiihtyi. Itseasiassa ihan liikaa mu makuun. Neiti hyökki käteen ja jopa haukkui. Huhhuu... Eipäs tarttis ihan noin kierroksilla mennä. Se jopa ehti komentaa mua ku en käskyttäny ajoissa.
Kyllähän mä tiesin, että siellä asuu pieni chilinlapsi, mutta ku oon tähän asti tehny niin paljon hallintaa, että saan nuo ominaisuudet mahdollisimman hyvin piiloon, niin päästessään irti ne kyllä vähän kauhistutti. Ei mulla tuollainen vietti pysy enää näpeissä. Tosi vaikea ohjata. Mä jotenki tykkään enemmän sellaisesta malatasta vireestä ja jota on helppo ohjata, ku tästä tykistä joka sinkoo ku ohjus. Piru ku ehtiny mukana pysyä. Nopeaahan se kyllä oli. Jos sais vähän samaa siirrettyä Amandaan sit pentujen jälkeen. Ei noin paljon, mutta pikkasen. Onpa hyvä, että Kuje on K:n harkattavana. Se on niin vaikee. :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti