tiistaina, heinäkuuta 01, 2008

Agirotutreeni

Kujeen kanssa siis piipahdettiin sunnuntaina Turussa treeneissä. Chili-Mints-joukkueesta paikalla kaikki muut paitsi Vipu, joka ymmärrettävästä syystä ei parin tunnin vuoksi ihan lähtenyt Oulusta asti treenaamaan. Oli kiva nähdä Fliitä, Padia ja Veikkoa (sekä Chiliä) taasen, vaikka kasvattitapaamisessa viimeksi tavattiinkin. Ennen kaikkea oli tosi kiva päästä seuraamaan koirakoiden menoa. On kerta kaikkiaan mahtavaa, että saatiin pentuejoukkue kasaan :D

Ratapiirros. Jasmina oli piirtäny meille radan, jossa oli kivoja putkeen menoja. Oli vähän haastetta ja toisaalta looginen ja suoraviivainen rata mikä oli kiva möllikoirille.

Kuje oli hyvin kuulolla ja meillä meni ihan kivasti. Ekalla kierroksella vähän mokailin putkien kanssa. Ekalle putkelle käskytin ihan liian myöhään ja mulla ei ihan takaleikkaus toiminut tokalla putkella. Tokaan putkeen ois ehtiny tehdä valssin ku olin niin paljon edellä. Toisella kierroksella sit takaleikkaus onnistui koska Kujeella oli tarpeeksi vauhtia, mutta meiltä tippui kaksi rimaa. Eka tipahti kun hätiköin ja toisella lopetin ohjaamisen ihan täysin putken jälkeen. Kuje tuli sieltä nopeammin ku uskoinkaan. Muuri oli sopivasti suoraan edessä, mutta en sen jälkeiselle hypylle lähtenyt tarpeeksi saattamaan. Kuje kyllä meni hypyn, mutta rima tipahti koska hyppykulma oli ihan mahdoton. Kontaktit tehtiin juoksuna.

Tässä Kujeen toka rata. (Pallon heiton jälkeen kannatta lopettaa kattominen. En jaksanu muokata videosta loppua pois, vaikkei siinä näy ku taivasta ja maata.)


Otettiin loppuun lentävän lähdön harjoitus. Lähtö sujui kyllä, mutta Kuje oli niin poikki siinä vaiheessa, että muuten rata meni mönkään. Mutta onnistunut lähtöhän oli se mitä haettiin ;) Tuli näiden treenien myötä itsevarmuutta. Kuje menee tällä hetkellä melkein parhaiten mun koirista, mikä on sinänsä huono, että mun pitäis tänään kisata noilla kahdella muulla otuksella...

1 kommentti:

Milla kirjoitti...

Edelleenkin suosittelen satsaamaan kunnolla Kujeeseen, siinä on potentiaalia. ;-) Tosi sujuvasti näytti menevän tuokin treeni.