Koska Kujeen jalkaan loppujen lopuksi tuli A-episodista vain pieni naarmu, päätettiin lähteä tänään kisaamaan ATT:n järjestämiin kisoihin. Jalassa näkyy vielä pieni rupi, mutta menoa se ei sunnuntaiaamun jälkeen ole haitannut. Niinpä huonoista kisoista on turha syyttää sitä. Meillä on Kujeen kanssa pahemmanlainen asenneongelma. Kuje on vielä lähdössä innoissaan, mutta sen jälkeen sen fiilis lopahtaa ja se vaan mennä humputtaa kuin sunnuntaikävelyllä. Tässä vaiheessa voi katseen kääntää peiliin ja voi miettiä mitä oikein onkaan tapahtunut. Ennen pentuja kisoissa oli koira joka ei meinannut käsissä pysyä ja nyt, niin nyt on oikein kiltti vauhditon otus.
Siispä Kujeen tavoitteeksi laitetaan vauhti, into ja sähäkkyys. Jos se on siellä on aikaisemmin ollut, niin on se mahdollista kaivaa esiin. Meillä on ollut liian paljon hallintaa ja vaikeita treenejä. Aloitetaan tekemällä helpompia, lyhyitä pätkiä runsaalla leikkipalkalla ja katsotaan johtaako se mihinkään. Toisaalta voisi elätellä toivoa, että innon puute johtuisi myös siitä, että juoksut olisi tulossa ja ehkä silloin myös Amalla. Nyt peukut pystyyn, että ainakin Amanda aloittaisi juoksut vaikkei Kuje aloittaiskaan.
Kisojen tulokset Kuje 3xHYL, Ama HYL ja kielto+melkein 10 sekuntia yliaikaa. Nyt sit pidetään kunnolla taukoa kisoista ja katsotaan joskus juoksujen (jahka ne alkais) jälkeen uudelleen. Jos saisin Kujeesta kipinän irti agirotuun mennessä.
(On se silti ihan sikamakee, vaikka meneekin hiljaa. Se vaan on niin Kuje <3 )
Ps. Onnittelut velipojalle Vipulle, josta tuli tänään AVA! sekä toiselle velipojalle Veikolle, jonka näin tehneen nollan ykkösluokan kisassa viime viikolla :) Ootte te hyviä!
1 kommentti:
Hyvä Adeina, ihan varmasti Kujeen kadonnut vauhti ja into löytyvät. Leikkiä ja paljon palkkausta vaan kehiin niin kyllä se siitä. Ja vaikka kyse olisiki juoksun alkamisesta, niin hauskat ja helpot treenit ei oo koskaan pahasta :)!
Ite oon oppinut tuolla toko -puolella, että on koiran itseluottamus on tosi tärkeää oppimisessa. Sama pätee tietty agissakin... kun uskoo itseensä, niin haluaa tehdä asiat oikein ja nopeasti :)!
Lähetä kommentti