keskiviikkona, kesäkuuta 06, 2007

Irtokoira ja matkavalmisteluja

Tänään olisi tiedossa töitä, pakkaamista, töitä ja matkustamista. Ei ole mitään hajuakaan mitä sitä tällä kertaa ottaisi mukaansa. Kameran ja varmaan pitäisi ottaa tietokonekin, kenties muutama vaatteen tapainen ja koirat tarvikkeineen. Jos yrittäisi ihan vähin kamppein päästä liikkeelle.

Tallustettiin Kujeen kanssa tokalla aamulenkillä kun eteen pyrähti iso sekarotuisen näköinen koira. Mies nurmen toisella puolella huuteli epätoivoisesti, mutta koira ei korvaansa lotkauttanut. Tuijottelipa vaan kiinnostuneena Kujetta ja lähestyi. Onneksi ei ollut pahantahtoinen. (Ja onneksi minulla mukana vain Kuje eikä koko laumaa...) Lähdin pois päin Kujeen kanssa ja koira olisi meitä halunnut seurata, mutta siinä vaiheessa omistajakin oli löntystellyt paikalle ja sai pannasta napattua koiransa kiinni.

Ländereissä on kyllä puolensa. Kuje oli ilman hihnaa, mutta ei lähtenyt minnekään huitelemaan. Amanda olisi huutamalla tullut takaisin, jos olisi lähtenyt jotain toista koiraa moikkaamaan. Onni taasen olisi jäänyt sille tielle ja sen olisi saanut niskavilloista kantaa pois.

Ei kommentteja: