lauantaina, kesäkuuta 30, 2007

Länderien treenailuja

Eilinen päivä meni länderien kanssa treenatessa. Onni-ressu ei saanut lainkaan yksityisopetusta ja ihanan tuoksuinen Leelakin lähti juoksuhoitoon "mummolaan". Ei ihan Onnin päivä.

Amanda

Meillä oli pitkästä aikaa Amandan kanssa agitreenit. Oikeasti välissä ei ollut kuin juhannus, mutta tuntui, että tauko olisi ollut pitempikin. Tuntui mahtavalta päästä tas kentälle. Amanda kävi jostain syystä vähän kierroksilla. Heti kun kaivoin treenirepun esiin, se alkoi hyppimään ja sähläämään. Kävin muutamaan tuntia ennen lähtöä pienen lenkin ja Amanda hädin tuskin pysyi nahoissaan.

Pääsin treeneihin Anskun kyydissä. Paikalla oli jo valmentaja koirineen. Kaikki koirat olivat vapaina, joten päästin Amandankin vapaaksi telmimään muun joukon matkaan. Tosin neitiä ei oikeastaan kiinnostanut niinkään muiden kanssa leikkiminen, vaan se seuraili minua tiiviisti, kun rakensimme rataa kentälle. Jossain vaiheessa kenttä täyttyi myös vieraista vapaista koirista. Meillä oli tänään yhdistettynä kaksi ryhmää ja puolet olivat meille tuntemattomia koirakkoja. Tälläinen rento vapaamielinen alku, purki Amandan jännityksen ja teki selvästi sille hyvää. Lisäksi oli kiva huomata, että sen saattoi huoletta antaa painaltaa tuntemattomien koirien kanssa. Okei, olisin ollut ihan järkyttynyt, jos se olisi käyttäytynyt toisin. ;)

Ratapiirros. Rata pilkottiin puoliksi ja harjoittelimme ensin alkupuolen pariin kertaa, loppuosan kerran ja lopuksi yhdistimme radan. Amanda oli aivan ihana. Vähän se yritti varastaa lähdössä, kontaktit eivät viimeisellä kierroksella A:n ja puomin alkujen suhteen tainneet kohdata Amandan tassujen kanssa, mutta muuten Ama oli upea. Keinu sujui upeasti. Ensimmäisellä kerralla Amandalla oli ihan liikaa nopeutta ja olin ihan varma, että se loikkaa, mutta mitä vielä, se pysähtyi kontaktille kuin nakutettuna ja odotti, että keinu kopsahtaa mahaan. Varmaan paras keinun suoritus meiltä ikinä.

Mokasin loppuosuuden harjoittelussa itse keinun jälkeen, kun hidastin Amandan vauhdin ennen pussia. Fiksu veto.. Pussihan on Amandalle ongelma ja hitaassa vauhdissa vielä suurempi ongelma. Muistin, että seuraava este oli pöytä. Tajuttuani, että seuraava este ei siis olekaan pöytä palasin takaisin keinun viereen ja lähdimme vauhdilla pussin läpi ja hidastimme uudelleen pöydän kohdalla. Amanda ei nikotellut pussin suorittamista, mikä oli erittäin positiivista. Viimeisellä kierroksella tein ohjausvirheen ja Amanda ei osannut suunnistaa yhdelle hypylle vaan tuli ohi, muuten ohjaaminenkin sujui yllättävän näppärästi. Yritin saada suoritukseen nopeutta ja sehän onnistui, tosin vähän kontaktien kustannuksella.

Ohjauksessa tein kaikkien mielestä varsin oudon vedon. Valssasin ennen rengasta ja otin siinä Amandan tosi tiukasti haltuun. Kaikki ihmettelivät syytä, mutta se ei johtunut siitä, että olisin halunnut ottaa kepit harjoituksen vuoksi "väärältä" puolelta, vaan siitä, että halusin Amandan suorittavan renkaan ihan varmasti. Ja se toimi :D Saimme taas kuulla, että kilpailemisen voisi jo aloittaa. Mut, mut... Katotaan ny. Jos tuo olisi ollut kisarata niin meille olisi täydellä kierroksella ropissut virheitä: A:n kontakti, puomin kontakti, kielto aidalta ja todennäköisesti myös yliaikaa johtuen siitä, että aita piti ottaa uusiksi ja hitaista kepeistä, joista muuten olisi saattanut niistäkin tulla vitonen.

Kuje

Amandan treeninen jälkeen otin Kujeen mukaan viereiselle kentälle harjoittelemaan vähän näyttelykuvioita eli hihnassa juoksemista ja seisomista. Oikeastaan tyttönen osasikin ne asiat jo, mutta sitä ei yhtään haitannut saada palkkaa touhuista. Enpä tiedä oliko harjoituksesta sen kummemmin hyötyä. Varmaan pitäisi harjoitella niin, että ympärillä olisi muita koiria ja mielellään vieraita sellaisia. Ihan hauska silti oli. Harjoittelimme ehkä viitisen minuuttia ja laitoimme sitten leikiksi. Takaisin mennessä harjoittelimme taas hetken matkaa kävelyä ja laitoimme leikiksi. Pitääpä katsoa jos lähtisi johonkin mätsäriin harjoittelemaan. Olisi ainakin vähän parempi häiriötilanne.

Ei kommentteja: