perjantaina, kesäkuuta 15, 2007

Mistä Kuje sai nimensä?

Onnin olleessa ihan pieni pentu päätin, että seuraavan koiran nimeän Iloksi. Onni ja Ilo -sointuvat tosi kivasti yhteen. No seuraava koira oli Tessa, jolla oli jo nimi ja Tessan jälkeen tuli Amanda, jolla myöskin oli jo nimi. Kujeen kohdalla vasta pääsin nimeämään itse pennun. En voinut kuitenkaan nimetä Kujetta Iloksi, sillä sellainen länderi on ollut kuin Ilo. Piti siis keksiä jotain muuta.

Halusin nimen joka on suomalainen ja tarkoittaa jotain, kuten Onni. Siispä miettimään. Keräsin pitkän listan erilaisia nimiä. Vimma oli pitkän aikaa listan ykkönen, mutta sellainen länderi taitaa löytyä, joten nimi tipahti listalta pois. Aina ja Aika vaikuttivat kivoilta nimiltä, mutta kumpikaan sopinut riiviömäiselle pennulle.
Jekku olisi kiva nimi, mutta kauhean poikamainen. Kokeilin sen maistuvuutta suuhuni JekkujekkuKujekKujek... Kuje.. Hmm.. Sitä kautta tuli esiin nimi Kuje.

Kokeilin pennulle eri nimiä, mutta yksikään ei oikein tuntunut sopivan. Nimistä Kuje oli sellainen joka aina uudelleen ja uudelleen pompahti mieleen. Se ei ollut mitenkään erityisen helppo huutaa, mutta sitkeydellä se liimautui Kujeeseen ja oli lopulta valittava.

Nyt on vaikea kuvitella tytölle mitään toista nimeä :)
Kuje, Kuikui, Kuikku, Ruikku, Ruu.. rakkaalla lapsella on jo nyt monta nimeä.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Sä unohdit noista Ruiskun ;)