torstaina, elokuuta 02, 2007

Hulluuttapa, hulluutta

Oltiin eilen Maria Aaltosen treeneissä. Itsetreenit eivät suinkaan olleet hulluutta, vaikka otsikosta niin voi päätellä vaan kyse on ajoituksesta. Kun liitämään oli ihan pakko päästä työvuoroista piittaamatta. Siispä olin eilen ensin töissä nukuin päiväunet, käytin koirat lenkeillä, lähdin Mouhijärvelle treeneihin Amandan ja parin irskikoirakon kanssa, jäähdyttelin Aman, menin töihin. Pääsin nukkumaan yhden maissa, heärtyskello soi puoli viideltä, jota en kuullut. Pääsin sentään lähes oikeaan aikaan taas seitsemäksi töihin, kiitos ihanan kämppiksen joka hoito koirien aamutoimet. Alun perin ku agitreeneistä sovittiin luulin, ettei minulla olisi iltavuoroa, mutta kun selvisi, että on päätin siitä huolimatta lähteä treenailemaan, vaikka se tarkoittikin hyvin vähäisiä unia. Sellaista agihulluus on.

Treeneissä pureuduttiin ohjaamiseen ja muutamaan ongelma esteeseen eli keppeihin ja puomin kontakteihin. Aluksi harjoiteltiin ohjaamista tälläisellä radalla. Ratapiirros

Sain aloittaa ja tunsin itseni ihan puupökkelöksi. Yllättävää kyllä onnistuimme menemään kaikki esteet suurinpiirtein oikein yli, mutta menosta oli totisesti sujuvuus kaukana ja pariin kertaan olin törmätä Amandaan. Lähdimme hiomaan ongelma kohtia eli lähes koko rataa. Nautinnollista. Tykkään tosi paljon tälläisesti lyhyistä pätkistä, jotka hiotaan ja hiotaan kunnes niistä tulee hyvät. Oli muutama todella valaiseva kohta. Esimerkiksi alun kaksi hyppyä ja miten paljon vaikuttaa yrittääkö siinä ohjata toisen hypyn takana vasemmalla kädellä vai ohjaako oikealla.

Enemmän saisi luottaa koiran osaamiseen. Varmistelin putkia ihan liian kauan. Ylipäätään olin kokoajan myöhässä. Omaan liikkumiseen voisi vähän panostaa tai siis paljon. Lisäksi tehdessäni itse jotain väärin en muista kehua suorituksesta Amandaa ja se näkyy neidissä heti. Pitäisi siis muistaa näyttää sille iloista naamaa, vaikka itseä harmittaa radan unohtaminen. Tuntuu, että olisin kuullut saman vihjeen ennenkin... Vaan kun vielä muistaisi sen.

Lopulta saimme hiottua kohtuullisen puhtaan radan. Loppuosa varsin pitkäksi venyneestä "tunnista" hiottiin keppejä ja puomin kontakteja. Tuli hyvät vihjeet siitä miten ne pitäisi opetella. Samalla ropisi aika nopeasti kilpailemissuunnitelmat alas. Eipä kyllä sittenkään lähdetä ihan heti kisaamaan. En halua lähteä kisoihin sellaisella koiralla, jolla selkeästi ei osa esteistä ole hallussa. Jos me mennään mokaamaan, niin mielummin mokailut minun ohjauksessani kuin puutteellisessa esteiden suorituksessa. Siispä ensin kepit ja kontaktit kuntoon ja vasta sitten kisaamaan. Vähäsen masentaa tälläinen päätös, kun en usko, että saamme kovin nopeasti kaikkea kuntoon. Taitaa olla niin, että loppujen lopuksi jää kisaamisen aloittaminen vasta Amandan mahdollisen mammaloman jälkeen.

Ei kommentteja: