maanantaina, kesäkuuta 16, 2008

Pihaliidon uusi este

Näemmä on viime postaukset liittyneet agilityyn. Ja sama aihe jatkuu. Käytiin viikonloppuna Kristiinassa kääntymässä. Oikein mielenkiintoinen viikonloppu. Perjantaina pakettiauto poksahti pihaan ja lauantaina Hellunen särki selkänsä. Sunnuntaina sain arpoa neljästä koirasta, tai no viidestä, että ketkä kaksi ottaisin bussilla mukaan Tampereelle. Koska mulla oli Leela hoidossa, niin arpa onni kohtasi sitä ja Amandaa, joka on vielä antibioottikuurilla ja lähti siksi varmuuden vuoksi mun matkaan. Elmeri, Onni ja Kuje jäi siis rikkiselkäisen Hellusen hoiviin. Reilu peli? No siellä on iso piha jossa koirat voi painaltaa irti.

Perjantaina askartelin asuntovaunun kimpussa. Sieltä on kaikki mahdollinen purettu irti ja laitetaan uretaani-levyjä seinään tueksi ja eristykseksi. En oikein tiedä mitä teen, mutta nyt on yksi seinällinen levytetty ja enää kolme jäljellä. Kai siitä ihan hyvä tulee. Paljon aikaa se vaan syö.

Lauantaina Hellusen selkä siis särkyi ja vaunun teko jämähti siihen. En osannut itsekseni kiinnittää ikkunaa paikoilleen. Koska teki silti mieli rakennella niin otin kasan lautoja ja väsäsin puomin. Ihka ensimmäinen tekemäni este. En edes leikannut sormiani irti tai porannut ruuvia polveeni. Aika minikokoinen siitä tuli ja nousut on vähän jyrkät, mutta koirat ilahtuivat suunnattomasti. Amanda meni ihan höpsöksi ja säntäsi ekana esteen yli. Aika harvinaista sivistyneeltä läntsyneidolta. Elmeriä en varmuuden vuoksi päästänyt esteelle, mutta muut koirat juoksivat sitä innoissaan edes takaisin. Amanda oli ainoa joka keksi tarjota 2on-2offia. Onnille moista ei ole edes opetettu ja Kujeesta ja Leelasta oli vain hauskaa mennä päättömästi yli.

Tein pienen rata pätkän itsetehdyillä esteillä: pari hyppy, muuri, kontaktikapistus ja maahan tökätyt vinokepit. Otin sen erilaisilla variaatioilla Kujeen ja Amandan kanssa. Kokeilin vähän miten onnistun vaihtamaan koiraa. Amandan kanssa sujui hyvin, Kujeen kanssa meni varsin huonosti. Eipä ne aivot vain siirry koirasta toiseen helpolla. Amanda nautti ja sai hepulinkin kesken kaiken. Se on niiiiiin ihana. Ehkä voisi kokeilla möllikisaa keskiviikkona.

Ei kommentteja: