keskiviikkona, kesäkuuta 04, 2008

Tytöt edustaa

Taas on päivä hukkunu. Aika kiitää ihan hirveetä vauhtia. Mulla ois miljoona ja yks asiaa tekemättä ennen viikonloppua ja mitään ehtiny. Iiks. Täs käy viel niin, että perjantaina matkaan junalla kolme koiraa matkassa ja joku suklaapatukan tapainen vaan repussa ja ilman kameraa.

Vaan aiheeseen. Matkailtiin tänään tyttöjen kanssa bussilla. Mulla oli kevythäkki ja reppu. Osuttiin kunnon ruuhkasaumaan, mutta kuski poimi meidät silti kyytiin. Ängettiin sit mahdollisimman taakse, koska koirien kanssa sinne pitää yrittää päästä. Puoleen väliin asti päästiin, pidemmälle ei mahtunu ku oli niin täyttä. Siis jämähdin siihen pikkulasten keskelle.

Amanda ja Kujehan ei oo tottuneet lapsiin, mutta niin vaan Kuje oli heti nuuhkimassa pikkutyttöä siinä lähellä. Ja pikkutyttöhän ilahtui kun bussissa oli koiria. Voi vitsit mikä riemu loisti lapsen kasvoilta ku pääsi silittään ja paijaileen koiria. Länderit käyttäytyi ku mallikappaleet. Ois melkein luullu, että ovat hyvinkoulutettuja.

Bussissa oli ympärillä muitakin pikkutyttöjä. Eräs vähän ujoili, mutta uskaltautui lopulta kokeileen kuinka eri tuntuista Kujeen ja Amandan turkki keskenään on. Oli muuten tosi kiva ja huomaamattoman kannustava äiti hällä. Lapset ei osannu päättää kumpi on kivempi pikkuinen Kuje vai pörröinen Amanda. Varmasti piristettiin monen päivää ja jäi kyl ihana mieli ittelleki. Ensimmäinen silittäjä tyttönen kävi vielä halaamassa nopeasti koiria just ennen ku jäätiin bussista pois.

Ei kommentteja: