keskiviikkona, kesäkuuta 20, 2007

Kujeen kehityskeskustelu

- No niin neiti Kepponen kerrohan mitä kaikkea osaat.

- No... Tuota. Yleensä osaan tulla luokse jos kuulen nimeni tai mielenkiintoisen Kuikuikuikuiiiiii-liverryksen. Täällä ja Tässä sanojen merkitys on jotenkuten selvillä. Osaan odottaa satunnaisesti lupaa mennä ovista tai sännätä ruokakupille. Joskus tuon heitetyn lelun takaisin. Siinä se sitten taisi olla.


Kuje-reppana on ihan oppimaton verrattuna sisaruksiinsa. Se on ainoa, joka ei ole lähtenyt pentukursseilemaan. En ole opettanut sille minkäänlaisia temppuja. Ainoa mihin ollaan vähän panostettu on luoksetulo. Seisomista harjoitellaan, mutta siihenkään ei ole tullut vielä liitettyä käskyä. Lelujen takaisin huomista kannustan kovasti. "Ei" on tässä taloudessa varsin usein kuultu sana.

Kuje tuo lelua

Lueskeltuani länderiblogeja tuli, jotenkin mieleen, että näinköhän meidänkin pitäisi oikeasti jotain opetella. Toisaalta tällä kertaa en halua tehdä samaa virhettä minkä tein Onnin kanssa. Onnille opetettiin kaiken maailman temppuja, mutta luoksetuloa ei harjoiteltu sen kummemmin. Myöhemmin on kaduttanut, ettei siitä tullut pennusta asti tahkottua. Siispä Kujeen kanssa on harjoiteltu luoksetuloa, mutta ei sen kummemmin mitään muuta.
Loogista???

Tavoitteetkaan eivät ole kovin suuret. Näyttelykäyttäytyminen pitäisi opetella pikkuhiljaa ja kunhan neiti kasvaa, sitä voisi ottaa mukaan Aman agitreeneihin tutustumaan vähän esteisiin. Ensimmäisen vuoden tavoite on oikeastaan suhteen luominen ja elämään opettelu. Onnin pentuaikaan verrattuna ainakin suunnitelmat ovat kovin erilaiset. Onnille opetettiin paljon kaikkea ja Kujeelle olisi tarkoitus opettaa vähän eli vain tärkeimmät. (Luoksetulo, yhdessä tekemisen ilo eli leikkiminen, kontaktin ottaminen & luvan saaminen ja Ei sekä yleiset pelisäännöt jotka pätevät meidän laumassa)


Kuje repii lelua

Saapa nähdä kuinka pitkälle tällä suunnitelmalla pääsee, vai pitääkö sitä hetken päästä ruveta muokkaamaan.

5 kommenttia:

n-elikot kirjoitti...

Kuule, ei sitä nyt täälläkään mitään ton kummempaa osata. Ja miten voiskaan, kun noi on vielä ihan kakruja.

Tosin itelläkin on tullut usein tunne, etten ole tarpeeksi paljon Vipua koulinut. Mutta eiköhän tässä keretä... mihin sitä noiden kanssa olis kiire?

Ja meidän pentukurssi on ell -aseman järjestämä ilmainen pentujen leikkimistuokio. Ei siis opita siellä mitään muuta kuin tutustutaan erirotuisiin koiriin.

Kipa kirjoitti...

Toi leluhan siis oli Onnille, eikä Kujeelle >:o/

Jaa mitäs Töttöröö sitten osaa: istua (kun huvittaa), mennä maahan (jos nami on riittävän hyvä), tulla luokse (kun ei oo parempaa tekemistä), ajaa leikkiautoa ja matkustaa autossa... siinä kai ne tärkeimmät, luulisin.

Nyt harkitaan, että mentäskö oikein jollekin käskytyskurssille vai lähettäskö elokuussa harjottelemaan hakua.

Adeina kirjoitti...

Olipa meillä hyvä kehityskeskustelu, kun kaikki lähti miettimään, että enemmän voisi omalle pennulle opettaa :DDD Ja mä kun mietin, että jos sitä yrittäisi pärjätä vähällä.

Hmmm... Pitääkö mun nyt sit ihan heti kääntää kelkka ja alkaa miettimään suurempia opetusympyröitä.

Jos ottaisin vaikka sen maahan menon opetuslistalle 0:)

Ps. Kuje lainas Onnin lelua, koska Onni tyhjensi Kujeen lelusta sisälmykset lattialle. Piti ottaa joku viihdyke neidille mukaan SM-kisoihin.

Anonyymi kirjoitti...

Minäkään en kyllä osaa mainittavammin mitään ihmeellistä...odottaa lupaa (joskus), istua, mennä maahan (täälläkin pitää olla tosi hyvä nami ja mieluiten näkösällä), matkustaa autossa hiljaa (melkein aina) ja tulla, kun nimi huudetaan. Ei se ole mikään yliopisto, se pentukoulu =). Luoksetulo on se tärkein juttu, sanoo äiti (ja se tietää, mistä puhuu, kun Luna on niin Metsästäjää, niin Metsästäjää - tajunnette kuvion? = tulee luokse, jos ei satu olemaan parempaa tekemistä, mitä Metsästäminen tietysti on, AINA).

t: Timon, the "Valloittava" (ainakin eläinlääkäritäti sanoi niin)

Adeina kirjoitti...

Kuje ei osaa istua eikä mennä maahan. Vaikka SM-kisoissa kyllä joku sai sen käskyllä istumaan juuri kun olin sanonut ettei se sitä osaa. Mutta sille ei siis ole opetettu istumista tai maahan menoa. Ne on noita pentuyliopiston opintoja ;)

Jos mulla on käsissä jotain tosi ihanaa namia, niin mulla on myös pieni erittäin pomppiva koira jolla ei ole kuuloa höröttävissä korvissaan. :DDD