Lähdimme koirien kanssa käymään kaverini uudessa kodissa pian sen jälkeen. Ennen hän asui noin vartin kävelymatkan päässä, mutta nyt saimme suunnistaa sinne tunnin verran. Ihan epäreilua muuttaa noin kauas! Toisaalta on siinä hyvätkin puolensa, tulee käytä samalla tunnin lenkki molmepiin suuntiin kuljettaessa. Onneksi ystäväni on sellainen joka antaa minun ottaa koirat mukaani.
Asunto oli upea! Onni pääsi parvekkeelle, mutta Amanda ei saanut olla siellä kuin puoli minuuttia. Ystäväni kysyi saavatko koirat tulla parvekkeelle ja minä sanoin, että tietysti. Hän perusteli kysymystään sillä, ettei Amanda vain hyppää alas, kun sentään ollaan ylimmässä kerroksessa. Eihän se mitään hyppää. Päästiin parvekkeelle ja katsoin maha möyrien muutaman hetken Amanda tutkailua ja sitten se oli pakko laittaa takaisin sisälle. Minulla on korkeanpaikan kammo ja Amandan liikehdintä aiheutti heti sellaisen kauhun ryöpyn putoamisesta ettei ole tosikaan. Onni istui nätisti keskellä parveketta ja meni hetken päästä makaamaan. Siispä sen sallittiin olevan mukana ihailemassa maisemia. Lähempänä reunaa se silti oli kuin minä, joka vapisin ovea vasten. Enpäs muistanutkaan kuinka kurjaa on korkeuksissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti