Otin pitkästä aikaa esiin naksuttimen. Olen naksutellut sillä vähän Amandalle, mutta en ole opettanut sen avulla vielä mitään.
Naksuttimen tuloon liittyy tarina. Olin puhellut netissä, että haluaisin kokeilla naksutusta ja kysellyt vinkkejä. Sainkin hyvin tietoa puuhasta. Naksuttimen hankkiminen jäi, ja kokeilin pilttipurken kannella naksuttelua. Eräänä päivänä löysin postilaatikostani kirjekuoren, jossa oli tulitikkulaatikossa pieni ötökkänaksu. Tulee vieläkin hyvä mieli, kun muistelee asiaa. Kiitoksia rakas ystävä! :) Ihana yllätys. Sillä ötönaksulla on vähän harjoiteltu.
Onnille en ollut naksutellut yhtään, joten sen kanssa opettelimme pelkkää naksahdus on nami-juttua. Onni käsitti asian niin, että naksahdus tarkoittaa sitä, että syödään minulta sormet. Onni ei osaa ottaa nameja kädestä nätisti. (Joku päivä me vielä harjoittelle asiaa....) Pari kertaa sain kirota ja heilutella kipeitä sormiani, mutta tajusin, että parempi on heittää namit maahan Onnin eteen. Lähti toimimaan vähän paremmin. Katsotaan mitä siitä tulee. Ainakin Onni yhdisti naksahduksen palkkioon. Jos yrittäisi naksuttimella opettaa Onnille vähän paremman näyttelyseisonnan. Amanda seisoo luonnostaan nätisti, mutta Onni vähän köyristää selkää.
Amanda on jo oppinut mitä naksahdus tarkoittaa, joten kokeilin, että jos saisin opetettua sen ottamaan lelun suuhunsa. Jep. Opetus meni täysin hukkaan, vaan oli Amandalla oikein hauskaa leikkiä pehmokalalla ja heitellä sitä ympäri pihaa. Kun se oli leikkinyt, sain sen tökkäämään lelua pari kertaa kuonollaan. Aina naksahduksen kuullessaan, se säntäsi tuhatta ja sataa hakemaan nameja. Namin saatuaan, se pyöri hurjasti hymyillen ympärilläni.
Ihan hauskaa puuhaa. Meni ehkä enemmän nauramiseksi kuin opetteluksi, mutta parempi niin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti