Eilen illalla lähdimme sen verran myöhään iltalenkille, että Onnikin sai kirmata vapaana. Lenkillä ei tullut vastaan kuin yksi juoksija ja hänkin pyrähti ohi siinä vaiheessa, kun asettelin koiria paremmin kuvaan. Yhdessä vaiheessa Onni meinasi lähteä karkutelle. Kaempaa kuului haukuntaa ja poika säntäsi heti muutaman metrin ääntä kohti. Amanda tietysti säntäsi hirveällä kiireellä mukaan, mutta kaarsi kiltisti huudettaessa takaisin. Lähdimme Amandan kanssa vähän matkaa taaksepäin ja hetken mietittyään päätti Onnikin, että äänen tutkiminen ihan yksin olisi tylsää.
Amanda on ottanut vähän liian hyvin Onnin itsenäisyydestä oppia ja sekin lähtee pitkien matkojen päähän tutkailemaan hajuja. Onhan se mukavaa, että se menee noin varmasti yksinään, mutta... Ei kannata lähteä liian kauan kauas yksin, sillä me teimme Onnin kanssa katoamistempun talon taakse. Amanda löysi meidät kyllä helposti ja pysyi loppulenkin nätisti viiden metrin säteellä minusta.
Tänä aamuna heräsin muka kauhean aikaisin, kun muka piti tehdä kaikkea ennen töihin lähtöä. Lopulta aika valui siihen, että innostuin heittelemään keppiä ja peuhaamaan koirien kanssa pihalla. Oli niin mukava katsella miten niiden silmät loistivat leikkiessä. Onni onnistui yleensä nappaamaan kepin ennemmin, mutta niinä parina kertana kun Amanda sai sen vietiinkin meitä hirveää vauhtia ympäri nurmea. Onni oli nimittäin kiinni ja se säntäsi Amandan ja kepin perään. Minä luonnollisesti roikuin mukana. Herra sai kantaa kepin kotiin ja se oli niin ylpeä.
Näinköhän muuten keppi jäi huoneen lattialle? Minkälainen siivo mahtaa kotona olla odottamassa, kun palaan takaisin yhdessä Leelan ja Leelan omistajan kanssa jotka tulevat kylään?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti