lauantaina, syyskuuta 15, 2007

Ahdistusta ja masennusta

Koko viikko on hurahtanut töiden, koulun ja Harry Potterin parissa. Nyt on olo nääntynyt ja kipeä. Muisku on sairastanut koko viikon ja väitän, että häneltä sain flunssan, koska oma olo on laahannut samoja jälkiä vain parin päivän viiveellä.

Eilen piipahdettiin Amandan ja Kujeen kanssa agitreeneissä. Amanda hiipii eli lähdössä ei jää paikalleen vaan lähtee sipsuttelemaan perään. Tämä ongelma on tullut vasta ihan viimeisen kuukauden tai parin sisällä ja näin päivää ennen kisoja ahdistaa kovasti. Lisäksi meillä kusi rengas harkoissa aika pahasti. Se on muutenkin ongelma, kun renkaan korkeus riippuu kovasti paljon siitä,että onko Amanda midi vai maxi. Olemme harjoitelleet maxi-renkaalla, mutta Amanda on ilmoitettu midiluokkaan. Huomenna sen näkee, että kumpi neiti sitten mahtaa tuomarin mittauksella olla.

Kujeen kanssa otettiin vähän siivekkeiden kiertämistä ja puomin kontakteja sekä riekuttiin ja leikittiin kentän laidalla ihan muuten vaan. Tyttö lähti mukaan ihan vain, että saisi vähän sen ylimääräenergioita purettua. Viikko ilman mitään aktivoinnin tapaistakaan näkyy, sillä kengät löytyvät usein sängystäni ja muutenkin kämpästä on löytynyt yllättävän paljon kaikkea "muuta pientä purtavaa".

Olo on tukkoinen. Pää on täynnä räkää ja en ole nukkunut paria tuntia enempää viime yönä. Istuskelen tässä parhaillani aamukahvin parissa ennen länderien kasvattajapäiville lähtöä ja ahdistun huomisesta aina vain enemmän. Täällä sataa vettä, toivottavasti ei huomenna. Tälläisellä mielialalla ei huomisiin kisoihin kyllä kannata lähteä. Ahdistan vain Amandan ja jos ole kireä saan Onninkin helposti korvattomaksi. Jostain pitäisi saada annos positiivista mieltä ja hiukkanen iloa. Jos joku positiivinen asia huomisesta pitää ottaa niin Amandan rata on ennen Onnin omaa, joten jos/kun mokaan Amandan kanssa voin lepuuttaa hermojani sitten Onnin kanssa. Epäilen, että Amandan kanssa olen pelkkä kiukkuinen hermokimppu ja kun olemme mokanneet ja tyrineet, stressi valuu pois ja Onnin kanssa kisaaminen on pelkästään hupia ja muistan taas miksi siellä radalla kuuluu olla.

Miten sitä saisi itsensä tajuamaan, että sinne kisoihin mennään pitämään hauskaa. Pääasia on se yhdessäolo, eikä se meneekö kaikki oikein tai hienosti. Jotenkin Amandan kanssa mulla on toiveita siitä, että joskus etenisi ykkösluokasta ylöspäinkin ja se näkyy heti kauheina paineina mitä kasaa itselleen. Jospa vaan saisi mielentilan siihen samaan, mikä se Onnin kanssa liikkuessa on. Siihen yhdessä olosta nauttimiseen ja hauskanpitoon.

1 kommentti:

n-elikot blogi kirjoitti...

Ei kannata eka kisoista ottaa mitään stressiä. Mä olen Konstan kanssa käynyt ottamassa hylyn Pieksämäellä asti (collieitten mestaruuskisat) eka kisoissa. Sitä paitsi sitten kun sulla on hylly, niin voit alkaa kerään siihen niitä palkintoja :).

Muistan yhen lausahduksen, jota olen itelleni ennen kisoja hokenut: "Positiivinen ajatus tuo positiivisen lopputuloksen". Joten lähe pitämään Amandan kanssa hauskaa!! Tsemppiä!