Mietteitä omista koirista

Olen omistanut koiria ehkä jostain vuodesta 1985 tai 1986. Pitäisi tarkistaa äidiltä tai isiltä. En muista koska sain Tepsun. Jos tästä laskee niin sehän tekee jo 20 vuotta koirien kanssa puuhailuja :O Vaan parempi jättää Tepsu huomioimatta, vaikka valitsinkin sen itse ja aloittaa omien koirien miettimiset Onnista.

Onnin tuleminen oli tarkan pohdinnan tulos ja silti pieni yllätys. Rotu mietittiin tarkkaan. Glennejä ei kuitenkaan ole ihan niin vain saatavilla, joten oli aika yllätys, että me saatiin Onni heti. Osuin kysymään rodusta suoraan kasvattajalta, jolla oli yksi vapaa urospentu jäljellä. Siispä meille tuli Onni. Sinänsä aikamoinen sattuma, että Onni on juuri sellainen kuin toivoin. Onhan se itsepäinen ja osaa olla tottelematon jäärä, mutta se on myös iloinen, sosiaalinen, rohkea ja sellainen onniglennimäinen. Onni on minun koirani niin hyvässä kuin huonossakin. On päiviä jolloin kiroan sen huonoja puolia, mutta en kyllä osaisi elää ilman niitä. Onnissa on sellaista haastetta, jota kaipaan. Se osaa vääntää vastaan. Toisaalta se osaa myös toimia halutessaan uskomattoman hyvin. Onni on täydellinen onni.
(Karmiva pilekuva..)

Onnin kanssa oli laumassamme ennen Amandan tuloa Tessa-niminen portugalinpogengo. Minä rakastin Tessaa niin kovin. Tessa oli tullessaan yli kymmenen, mutta silti se tuntui siltä kuin olisi aina ollut omani. Olen ikuisesti kiitollinen niistä kolmesta vuodesta, jotka sain Tessan pitää ennen sen kuolemaa. Ajatus siitä, etten voi pitää sitä enää sylissäni tuottaa niin suurta tuskaa, etten voi kirjoittaa Tessasta enempää.

Glennit ja podengot tuntuvat minulle sopivilta roduilta ja mietinkin ottavani toisen podengon Tessan jälkeen. Siinä kun edellä mainitut rodut olivat pitkän harkinnan tulos, niin länderi ei varsinaisesti ollut. Olen kyllä ihaillut ländereitä siitä asti, kun aikoinaan rodun huomasin koirakirjasta, mutta olen myös pitänyt niitä liian vaativina itselleni. Jos pitäisi yrittää löytää täydellinen rotu niin siihen tarvisin glennejä, podengoita ja nyt myös ländereitä. Pienen karkeakarvaisen portugalinpodengon ulkonanäkö, glennin luonteesta avoimuus ja rohkeus, ja länderin persoonallinen älykkyys yhdistettynä sekä podengoilta, että ländereiltä löytyvään perhekeskeisyyteen, päällystettynä näiden kaikkien sopeutumiskyvyllä, olisi aika lähelle toivomaani. Ihan mahdotonta oikeasti. Helpompi siis ottaa näitä eri rotuisia, joilta löytyy ne hyvät puolet ja vastapainoksi ne huonommatkin.

En siis ollut varsinaisesti ottamassa länderiä, mutta koska lähipiiristä löytyi mahdollisia tutustumiskappaleita, niin ajattelin, että rotuun olisi syytä tutustua tarkemmin. Toista karkeakarvaista pikkupodengoa en ollut vielä valmis ottamaan. Toista glenniä en myöskään halunnut. Niin ihania kuin glennit ovatkin, ne ovat minulle suuria koiria ja Onnin rinnalle halusin, jonkun pienemmän. Halusin myös koiran, joka on Onnin avoimuudelle vastapainoksi, vähän perhekeskeisempi, enemmän "minun koirani". En oikeastaan uskonut, että Tessan jälkeen on mahdollista löytää sellaista.

Muistan hyvin, että istuin Kipan luona penkillä syömässä. Puheensorina oli muuttunut epämääräiseksi taustahälyksi ja syötin koirille lautaselta pieni herkkupaloja. Amanda istui vieressäni ja katsoi minua syvälle silmiin. Klik. Menetin sydämeni. Tuosta noin vain.
Kiitokset Kipalle kuvasta :)

Amanda on osoittautunut kultakimpaleeksi. Tietysti olen hyvin puolueellinen, koska olen täysin rakastunut siihen. Kaiken sen ajan mitä se on ollut luonani, se on ollut äärimmäisen helppo ja sopeutuvainen koira. Sillä ei ollut pienintäkään ongelmaa sopeutua meidän elämäntapaamme tai laumaamme. Osa helppoudesta johtuu siitä, että Kipa on Amandaa kouluttanut ja opettanut jo vuoden. Hän sai nauttia kaikista sisäsiisteyden opettamisista ja näyttelykoulutuksista. Minä taas sain valmiiksi koulutetun koiran, joka kaiken lisäksi on omistautunut minulle. Reilua, eikö? :D

On ällistyttävää, että olen onnistunut löytämään kolme niin täysin minulle sopivaa koiraa. Kaikki kolme ovat (tai olivat) kovin erilaisia ja silti en olisi voinut oikeampia löytää. Onni ja Amanda ovat olleet helppoja (ainakin tähän asti). Tessan kanssa ei aina ollut niin yksinkertaista, mutta eläisin joka hetken uudelleen, jos se olisi mahdollista. Olen hyvin onnekas.

Tessa ja Amanda olivat molemmat aikuisia minulle tullessaan, joten sinänsä niiden kohdalla oli helppo valita itselleen sopiva. Kumpikin osui silmiini kuitenkin vähän sattumalta. Onni on ehkä kasvanut pikkuhiljaa sellaiseksi mitä se on, tai minä olen kenties pikkuhiljaa oppinut ymmärtämään sitä sellaisena kuin se on, mutta yhtä kaikki olen äärimmäisen tyytyväinen tilanteeseen.