keskiviikkona, tammikuuta 10, 2007

Amandasta unikaveri

Meillä oli taasen yövieras. Pippurin ja Myyn omistaja käväisi piipahtamassa ja rapsuttelemassa koiria. Meillä on vähän joka kerran kun on vieraita ollut niin ollut erilaiset nukkumisjärjestelyt. Tällä kertaa majoitettiin kyläilijä mun sänkyyn ja nakattiin vielä Amanda unikaveriksi. Neiti oli oikein kiltisti nukkunut vieressä. Mikäs se tutun vieressä nukkuessa hätä olisikaan.

Toiset koirat otettiin muiskun huoneeseen, koska Leelalla on tällä hetkellä totaalinen sänkykielto ja Onni taasen olisi saattanut pitää vieraan itkullaan hereillä koko yön. Onni - rakas marttyyrimammanpoikani, haluaa nukkua sängyssä, mutta viihtyy siellä vain hetken kerrallaan. Se hyppää sängylle, viihtyy viisi minuuttia ja häipyy, mutta tulee tunnin päästä uudelleen. Vaan jos se huomaa, ettei sänkyyn pääse, niin se ulisee sängyn vieressä. Se osaa olla hyvin sinnikäs ulisija.

Alkuunhan Onni piti minut muutaman yön hereillä kun ei liukkaan lattian vuoksi pystynyt hyppäämään sänkyyn. Matto auttoi, mutta järjestelimme tuossa viikko takaperin kämppää vähän uudelleen ja tämä kyseinen matto muutti eteiseen. Uusi matto on liian liukas ja Onni ei siitäkään pääse oikein kunnolla hyppäämään, joten se saattaa itkeskellä sängyn vieressä odottaen, että se nostettaisiin sinne. (Minäkö hemmottelen koiria????)
Siispä vieraan seuraksi jäi vain Amanda, joka nukkuu aina sängyssäni.

Tässä vanha kuva Pippurista (sängyllä) ja Amandasta
Pippuri ja Amanda

Ei kommentteja: