Miten kummassa meidän matkat ei koskaan tahdo sujua kommelluksitta? Päätin sittenkin lähteä kohti Turkua jo eilen. Ktasoin bussiaikataulun netistä ja suunnittelin, että ennä hyvin 18:40 lähtevään bussiin. Se olisi ihan kohtuulliseen aikaan Turussa ja ehtisin hyvin ulkoiluttaa Leelan ennen lähtöä.
Käytin Leelan kuvauksien jälkeen lenkillä, pakkasin repun täyteen ja otin omat ipanani matkaan. Meillä oli hyvin varattu aikaa kävelyyn linja-auto-asemalle. Pääsimme sinne ihan ajoissa ja törmäsimme koulukaveriini. Molemmat koirat punkivat rapsuteltaviksi ja juttelimme samalla kun odottelin bussia.
18:35 alkoivat pahat aavistukset kolkutella mielessäni, kun bussia ei näkynyt eikä kuulunut. Soitin kaverilleni ja pyysin tarkistamaan ajan. Juu'u, bussi oli sitten mennyt 18:20... eli niihin aikoihin kun olin nostamassa rahaa automaatista. No eipä siinä muuta kuin selvittämään seuraavaa kulkuneuvoa. Hetken aikataulujen tutkailujen jälkeen päädyimme junaan.
Suuntasimme juna-asemalle. Vaihtoehtoina oli juna, joka lähtisi pian, mutta kiertäisi Helsingin kautta tai juna joka lähtisi parin tunnin päästä, mutta menisi suoraan. Molemmat olivat suurin piirtein samaan aikaan perillä. Koska tähän mennessä suunnitelmat olivat jo menneet pieleen, ajattelin, että vaihdoillinen junamatka ei ehkä ole lainkaan viisasta. Ties minne me vaihtaisimme vahingossa. Valitsin siis odottamisen.
Asema on mukavan lämmin paikka ja sinne kerääntyi muutakin väkeä kuin junan odottelijoita. Laitapuolenkulkijoita kiinnostavat usein koirat. Erityisesti tuijottelevat koirat. Eräällä sattui olemaan mukanaan makkaraa ja koska Amanda kerjää... siis osallistuu mielelään tälläisen herkkupalan jakamiseen, se sai nopeasti tuijottelullaan huomion kiinnittymään itseensä.
Koirani ovat aika mahdottomia kerjureita sis osallistujia, mutta en ole pahemmin edes yrittänyt opettaa niitä pois siitä tavasta. Eipä aikaakaan kun ne saivat yhden miehistä jakamaan makkaran kanssaan. Onnin bravuuri on hurjan iloinen hännänheilutus ja Amandan taas käyttää hyväkseen ujon tytön imagoaan. Amanda katsoo ensin varovasti kaukaa ja antaa ymmärtää, että olisi kiinnostumat tutustumaan, mutta ei ole ihan varma kuinka viisasta se on. Yleensä tässä vaiheessa suurin osa ihmisistä alkaa tutustumaan varovaisemmin ja antaa Amandan itse tulla viereen ennenkuin ojentavat kätensä ja rapsuttavat. Sen jälkeen Amanda useimmiten jpunkee ihan viereen ja tökki kuonollaan heti, kun rapsuttelu lakkaa.
Niin tai näin, molemmat taktiikata tuottivat tulokseksi isot kasat makkaranpaloja ja rapsutuksia. Ei ole väliä jos rapsuttaja ei tuoksahda kovin hyvältä, jos vain kädestä löytyy makkaraa.
Laitapuolen kulkijat ajettiin pois, mutta onneksi töistä palaava muisku pääsi viihdyttämään sopivasti meitä, joten emme vallan kyllästyneet odotellessa. Loppu matka sujui ilman suurempia ihmeellysyyksiä ja pääsimme lumen valtaamaan Turkuun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti