Eilen onnistuin ajoittamaan päivälenkin todella viisaasti. Maanantai, kello kahdeksantoista reikä reikä. Tallustelin ajatuksissani kaikkien kolmen kanssa ja olin hypätä nahoistani. Näemmä meillä on yleishälytyslaite tuossa läheisellä opistolla. Ja sehän huutaa jokaisen viikon ensimmäisenä päivä kuudelta. Koirat eivät edes hätkähtäneet, kunhan tutkivat tyytyväisenä lunta.
Illalla ajattelimme pistää pyykit koneeseen. Koska sinne meni koirien kamoja asennettiin kone 90 asteeseen. Tunnin päästä tulimme iltalenkiltä ja kone pyöri yhä, vaikka se yleensä on varsin nopea. Onni suhautettiin pesukoneen ohi suihkuun odottamaan kuivumista ja silloin pesukone päätti tulla hulluksi. Saimme muiskun kanssa pitää siitä kiinni, ettei se olisi vallan hyppinyt pitkin kylppäriä. Nartut katsoivat hetken pesukonetta ja vilkaisivat sitten toisiaan. Leela kipitti mukaan kylppäriin ja Amanda katosi todennäköisesti sänkyni päälle. Puoli tuntia saimme pidellä linkoavaa konetta Onnin ja Leelan pällistellessä vieressä. Kun kone lopulta hiljeni, Amanda tuli kurkkamaan oven suuhun aivan sen näköisenä, että olisi sanonut: "No vihdoin saitte sen hiljenemään, johan tässä on pidemmän aikaa yritettykin nukkua. Ensi kerralla voisitte pitää pienempää ääntä..."
Joo, ensi kerralla ei kannata alkaa pestä pyykkiä yhdeksän aikaan 90 asteessa. Itseasiassa en ihan vähällä taida yrittää muutenkaan pestä mitään yhdeksässäkympissä kun se kerran pitää noin järkyttävää ääntä ja meinaa hyppiä ulos kylppäristä. Seuraavan kerran koiran kamat peseytyvät kuudessa kympissä, sillä se kestää vain tunnin ja konekin pysyy paikoillaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti