maanantaina, tammikuuta 01, 2007

Uusi vuosi, uudet kujeet

2007 pyörähti käytiin. Mitäköhän kaikkea tämä vuosi tuokaan tullessaan..

Katsaus vuoteen 2006

Alkuvuosi meni Amandan kanssa ihmetellessä. Onnista, Amandasta ja minusta muodostui varsin nopeasti lauma. Vaasan näyttelyssä debytoimme Amandan kanssa yhteisen näyttelyuran. Touhu imaisinkin minut nopeasti mukaansa. Kun tuntui, ettei vain Amandan kanssa kiertäminen riitä, otin Onninkin mukaan näyttelyharrastukseen.

Amalle kertyi 9 näyttelyä, sertejä kerättiin viisi ja neidistä tuli muotovalio. Onni ehti piipahtaa neljässä näyttelyssä ja sai yhden sertin. Tulokset voi katsoa tarkemmin kotisivuilta.

Amandan kanssa menimme agilityn alkeiskurssille. Tarkoitus oli lähinnä ottaa tuntumaa toisiimme. Neiti tuntui tykkäävään lajista ja jatkoimme alkeiskurssin jälkeen harjoituksia. Otin Onninkin mukaan muutamiin harkkoihin ja sillä tuntui olevan oikein hauskaa.

Asuimme syyskuuhun asti Vaasassa, mutta muutimme Tampereelle yhteenn ystäväni muiskun ja hänen kääpiöpinserinsä Leelan kanssa. Yhteiselämä solui mutkattomasti kohdalleen ja kaikki koirat tulevat toimeen keskenään. Agility-harrastus katkesi muutamaksi kuukaudeksi, mutta pääsimme Tampereella uuteen seuraan ja Amandan agi-tunnit jatkuvat.

Mitä vuosi 2007 tuo tullessaan

Koskaan ei tiedä mitä tapahtuu. Jos joku vuosi sitten olisi sanonut, että asun nyt Tampereella en olisi uskonut häntä. Mutta täällä sitä vaan ollaan. Tänä vuonna olisi tarkoitus jatkaa agilitya ja näyttelyitä. Näyttelyissä voi olla, että panostetaan enemmän Onnin mukana raahaamiseen, vaikka vuoden ensimmäiseen näyttelyyn onkin ilmoitettu vain Amandan. Mieli tekisi alkaa harjoittelemaan agiakin herran kanssa. Tavoitteena on kuitenkin päästä kisamaan Amandan kanssa edes yhteen oikeaa kilpailuun.

Toivon mukaan tämän vuosi tuo tullessaan myös pennuntuoksun. Amandallehan on suunnitteilla pentue, josta voitte lukea enemmän Amandan sijoituskasvattajan (Kipazin) sivuilta.

Amandan kanssa tavoite oli päästä kisamaan ykkösluokassa edes yksi kilpailu ja Onnin kanssa olisi ihan mukava saada kerättyä kaksi sertiä. Kun se ensimmäinen serti irtosi, niin olisi mukava saada niitä useampikin.

Vaan eletään eteenpäin ja katsotaan mitä tapahtuu ;)

Ei kommentteja: