Onni korkkasi agikisailut

Tänään aamulla heräsin, söin, pakkasin tavaroita ja lähdin myöhässä liikkeelle. Matkaan otin Onnin lisäksi Kujeen, joka pääsi haistelemaan kisailmapiiriä ja tapaamaan veljensä Vipun. Ohjeet kisapaikalle menoon olivat selkeät: kävele suoraan ja kenttä on hetken matkan päästä siinä tien vieressä. Käveltiin suoraan ja todettiin, että kivakiva, joku on katkaissuit tien. No mitäpä muuta ku kiertämään. Jotain tieden nimiä siinä lapussa taisi lukea. Meni pari tien risteystä ja olin hukassa. Siellä sitten tarvottiin keskellä Pateniemen omakotialuetta ja ihmeteltiin, että mihis suuntaan mennään ku mitään hajua suunnasta ei ole. Kolme kertaa pysähdyin kysymään ohjeita. Lopulta näin kentän ja päätin oikaista. Jos pieni ääni päässäni käskee luottaa oikoreitteihin, ei ikinä, ikänä, kannata kuunnella. Oltiin taas eksyksissä. Juuri kun melkein oltiin perillä. Epätoivoinen hortoilu vähän oikein näköiseen suuntaan lopulta kannatti ja päästiin kentälle.

Noviisi kisaaja, koira jolla ei ole kisakirjaa ja jota ei oo mitattu ja tietysti myöhässä. Onneksi oululaiset ovat mukavaa väkeä ja lopulta saatiin ilmottautumiset kuntoon, tuomari löytyi mittaamaan ja mittatikku oli hukassa. Ai niin ja jossain vaiheessa törmäsin Taran omistajaan joka oli tulossa Onnin ekaa kisaa katsomaan ja vähän myöhemmin n-elikon porukoihin, joiden koirista en kyllä nähnyt kuin Vipun vaan. Varmaan ilman osaavia opastajia olisin ollu vielä pahemmin pulassa.

Mittatikku löytyi ja Onni mitattiin selkeäksi miniksi. Sitten täyttämään ilmoitusta ja sähläämään toimistolle. Onneksi Pasi tajusi törkätä mut rataan tutustumiseen, sillä mulla ois menny koko touhu ohi. Rata oli kiva. Pari vaikeampaa kohtaa ja ennen kaikkea ei rengasta. Viimeksi kun renkaalle ohjaaminen tökki, niin oli ihan helpottavaa ettei sitä radalta löytyny.

Vähän lisää sekoilua lisenssipapereiden kanssa juuri ennen radalle menoa. Ehdin hädin tuskin henkeä vetään, kun olikin jo meidän vuoro. Onni ekan aidan taakse odottamaan ja eikun menoksi.

Vähän pelkäsin miten pituus ja muuri menee, mutta molemmat sujuivat hyvin. Vähän mokasin ainakin puomille menossa. Olin vähän liian tiellä ja Onni ei meinannut edes mahtua ohitseni esteelle, mutta kilttinä poikana meni silti hyvin puomille. Kepeillä mentiin jokainen väli yksi kerrallaan ja hi-taas-ti. A:n kohdalla Onnilta lopulta loppui puhti ja sen jälkeen loppu rata meni melkein kävelyvauhdilla. Meinasin jopa saada Onnin tipauttamaan/ottamaan kiellon toiseksi viimeiseltä esteeltä kun unohdin kokonaan ohjata. Onni korjaisi tilanteen ja päästiin maaliin virheettömällä radalla. Ei hullumpi suoritus ensimmäiseksi kerraksi. Yliaikaa tuli tietysti runsaasti. Yli kymmenen sekuntia. Mutta rata oli vissiin aika vaikea, sillä tällä tuloksella päästiin toiseksi.

Ihan kaikkia mokailujani en muista tai tajua. Pasi varmaan osaisi analysoida radan hyvin :D Onni oli upea, kerta kaikkiaan. Seuraavaa kertaa silmällä pitäen pitää muistaa, ettei vedä alkuun sellaista viiden kilsan lenkkiä, sillä Onni ei taatusti sen jälkeen löydy vauhtia töppöjaloista. Hieno kokemus. Voinpa mennä uudelleenkin kisaamaan. Kiitokset n-elikon väelle tsemppauksesta ja avusta!

Loppu päivä kuluikin vähän paineettomimmissa merkeissä. Käytiin päästämässä koirat Vipun kanssa leikkimään. Otettiin Onnin kanssa vastaan palkinto. Sain kisakirjan, jossa ei kyllä ollut mitään merkintöjä. Mutta niitä ei sit vissiin tule jos ei oikeeta nollaa saa.

Tara omistajineen tuli meille vielä voittoteekupillisille. Myöhemmin otettiin Amandaki joukon jatkoksi mukaan metsälenkille. Kiitokset oikein paljon seurasta!