Lauantaina lähdimme iltasella treffaamaan Peppi-glenniä. Niistä treffeistä tulikin vähän isompi tapaaminen ihan huomaamatta. Siellä oli hetkessä yhdeksän koiraa pihalla nuuhkimassa toisiaan. 2 glenniä Peppi ja Onni, 2 eurasieria Dona ja Tilta, 2 heeleriä Vikinä ja Tara, 1 samojedi Cata, 1 sekarotuinen Santte ja 1 länderi Amanda. Siellä sitten yhdeksän koiraa makoilivat, istuivat ja seisoskelivat pihalla, kun me emännät juorusimme. Oli todella mukavaa ja leppoista.
Amanda oli vähän pöhkö. Se punki ihan Pepin viereen, ja jossain vaiheessa alkoi nuuhkimaan ilmaa ja tajusi, ei tuo olekaan Onni. Me kohteliaasti nauroimme sille ihan kippurassa, kun se marssi loukkaantuneena Onnin viereen mulkoilemaan Peppiä. Amandan piti myös ehdottomasti lähes ryömiä Pepin omistajan syliin. Onneksi se ei tunkenut juopuneen miehen syliin. Onni sen sijaan kellahti heti selälleen miehen rapsutettavaksi ja Taran nuoli häneltä naaman märäksi.
Onni oli melkoinen jättiläinen Peppiin verrattuna. Glenniuroksen ja -nartun koko ero on kyllä aika iso. Ainakin näiden meidän tapaamien narttujen ja Onnin. Raisioon on ilmoitettu 11 glenniä ja siellä voikin vertailla vähän paremmin miten erinäköinen Onni oikein on.
Dona, Tilta ja Cata muodostivat oikein kauniin väri skaalan. Tilta on lähes musta, vain pienet ruskeat merkit, Dona kauniin punainen ja Cata puhtaanvalkoinen. Meillä olikin aikamoinen joukko eri värejä, kokoja, turkin laatuja, korvan muotoja ja koiran ikiä koolla. Ei yhtään ihme, että ohikulkevat ihmiset pysähtyivät katselemaan ja autot hidastivat vauhtia.
Treffien jälkeen lähdimme hirviaidan taakse hiekkakuopille lenkille. Siellä on ihana autotie, jota pitkin on hyvä kävellä. Mukana oli vain viisi koiraa, jotka painalsivat sitäkin innokkaammin. Amanda kirmaili ja juoksenteli ihan läkähtyäkseen. Hiekkakuoppaa ylös, alas ja ympäri. Ne riehuivat heikan keskellä Onnin kanssa niin, että hiekka vain pölisi. Lopulta niiden oli pakko rauhoittua, koska Onni sai hiekkaa niin paljon nenäänsä,e ttei kyennyt kuin aivastelemaan. Santte johti joukkoa ja Amandan piti juosta Santen ja meidän muiden välillä. Se varmaan kiersi kaikkein pisimmän lenkin, vaikka ei pikkuinen Tara kovin kauas jäänyt, sillä sen piti saada juosta Amandan mukana ja Vikinän mukana ja Onnin mukana ja vähän Santenkin mukana. Kun päästiin takaisin sisälle, oli lattia täynnä väsyneitä koiran raatoja. Tara ja Amanda jaksoivat riekkua yhdessä vasta seuraavana aamuna...
(Kuvia on kamerassa, laittelen niitä ehkä joskus..)
1 kommentti:
Mulla onkin kuvia jo Amandan galleriassa, vähänkö oon nopee, vaikken ollut paikallakaan. No kiitos kuuluu kyllä ihan muualla kun mulle ;o)
Lähetä kommentti