perjantaina, elokuuta 18, 2006

Piiloleikkiä

Me ollaan viimeiset kaksi päivää kotosalla vaan lepoiltu. Agiharkatki jäi Aman kanssa väliin. Ainoa aktiviteetti on tapahtunu iltalenkillä. Keksin oikein hauskan leikin, josta Amanda ei tykkää lainkaan. Sen nimi on piiloudutaan pimeään metsään. Amanda oli keskiviikkona vapaana leikillä ja vilisti sen verran kaukana edellä, että saatoin hypätä puskien taakse piiloon. Valkoinen salama vain sinkoili edes takaisin, kun Amanda etsi minua. Ehdin leikkiä tätä neljästi ennenkuin Amanda päätti, ettei päästä minua hetkeksikään silmistään.

Torstaina en jaksanut lähteä lenkittämään koiria erikseen vaan otin ne yhtä aikaa mukaan. Onnin saaminen pusikon suojaan oli vähän hankalampaa. Amanda löysi meidät paljon nopeammin kuin edellisenä iltana. Liekkö Onni paljastanut piilopaikan. Onnin saaminen metsään oli helppoa, mutta ei se olisi takaisin sieltä halunnut tulla.

Lenkki ja yksi piilotushetki ei meitä aktivoinut tarpeeksi, sillä saimme kolmestaan iltahepulit. Amanda sen taisi aloittaa. On se hyvä, että verkot olivat kiinni, etteivät naapurit nähneet kuinka konttailin pitkin lattiaa, pompin sängyllä ja puskin koiria. Hauskaa se oli. Vesilasikin onnistuttiin kaatamaan lattialle kesken säntäilyn. Onni joi vedet kiltisti lattialta. Se on joskus niin kiltti siivoilija...

Ei kommentteja: