Agia, odotusharjoituksia ja muuta pientä purtavaa

Eilinen meni taasen Amandan agiharkoissa. Otin mukaan salaisen aseen, vesipullon. (Kiitoksia muuten Pia vinkistä ;-) Monelta olen kuullut, mutta sulta se jäi mieleen. ) Ajattelin pelata kovilla panoksilla kentän laidalla huutamisen suhteen. Annoin pullon vierustoverille, joka jäi kentän reunalle odottelemaan siksi aikaa, kun kasasimme rataa. Käskin hänen suihkaista huomaamattomasti, joka kerran jos Amanda vinkuu. Kun palasin takaisin, Amanda oli vinkunut muutaman kerran ja saanut suihkun. Rauhoituimme hetken. Aloitin odotteluharjoitusten toisen osa. Käskin Amandan odottaa ja menin vähän matkaan päähän, käännyin takaisin ja palkitsin. Pidensin vähitellen matkaa ja lopulta katosin välinesuojaan. Amanda oli hiljaa. Jatkoin odotteluharjoituksia, kun odottelimme vuoroamme. Rataan tutustumisvaiheessakin Amanda oli pysynyt joka kerran hiljaa.

Meillä oli silmukkaharjoituksia. Neljä peräkkäistä hyppyä. Aloitetaan kakkosaidasta. Kakkonen yli, kierretään ykkösaidalle, ykkönen ja kakkonen yli, kierretään takaisin ykkös aidalle, ykkönen, kakkonen, kolmonen yli, kierretään takaisin ykkösaidalle, ykkönen, kakkonen, kolmenen, nelonen yli...
Vaikeaa oli saada Amanda menemään neljä aitaa perkkäin. Vedin käden alas, enkä tajunnut käskeä ajoissa seuraavalle esteelle. Meillä oli lopussa rata, jossa tultiin putkelta kahden hypyn kautta kepeille. Siinä oli kyllä niin vaikea saada Amanda sen toisenkin aidan yli. Ei millään meinannut onnistua. Huusin joka kerta väärään aikaan. Kun sitä muistaisi huutaa Amandan ollessa ilmassa ensimmäisen aidan yllä. No saimme sen lopulta onnistumaan. Tälläinen hiominen oli kivaa. Ei vain, että Amanda onnistuu jossain, vaan että minäkin onnistun ohjaamaan oikein.

Tunnin loputtua olimme kentän vieressä kerhotalon luona. Toinen koira tuli portista kentältä. Minä juttelin puoliksi kääntyneenä Amandasta pois. Amanda saattoi provosoida toista narttua, joka ei oikein tykkää muista nartuista, katsomalla sitä, ja molemmat ärähtivät toisilleen. Minä rääkäsin jotain (varmaan kiroilin.. en muista) ja levittäydyin uhkaavasti Amandan ylle. (Jos tiedätte sellaisen Perrrrrkeleen-rakki -asenteen, niin olin sellainen.) Ama hiljeni samantien ja hyvä, ettei heittäytynyt selälleen. Se osaa hyvin esittää nöyrää, pientä, säälittävää koiraa, joka ei koskaan yhtään mitään koskaan tehnyt. Toinen narttu meni hyvin omistajan hallinnassa meidän ohi. Jatkoimme yhdessä matkaa kohti kotia tarkkailleen koirien käytöstä. Toinen pääsi kerran rähähtämään uudelleen, mutta siinä vaiheessa pelkkä vilkaisu riitti Amandalle ja se nielaisi mahdolliset mutinat kurkkuunsa ja ansaitsi ruhtinaalliset kehut. Amandalla on paha tapa vastata rähinään. Se ei aloita rähinää, mutta ei taatusti myöskään käännä poskeaan.